Niinpä.
Paljonkohan esim. Helsingin kaupunki kaupunkilaistensa verorahoilla maksaa näiden hoitajien rekrytointifirmoille?
Eikä se opiskelijoiden opetus ole ilmaista eikä heidän terveydenhuoltonsa. Tuetaanko asumista
Kaikkea infoa siis löytyy netistä.
Hoitajien rekrytointi maksaa ja sitoo työvoimaa
Suuri osa hyvinvointialueista on ulkoistanut työvoiman hankinnan kansainväliseen rekrytointiin erikoistuneille yrityksille.
Ylen kyselyn perusteella hyvinvointialueet maksavat henkilöstöyritykselle
yhden filippiiniläisen sairaahoitajan rekrytoimisesta 5 000–10 000 euroa. Tuhannen hoitajan rekrytointi vuosittain maksaisi hyvinvointialueille siis miljoonia euroja.
Summa on murunen hyvinvointialueiden satojen miljoonien vuosibudjeteista. Toisaalta kyseessä on jälleen uusi menoerä, ja hyvintointialueet ovat jo nyt talousvaikeuksissa.
Kuka valvoo, että rekrytointi on eettistä?
Kansainvälinen rekrytointi on valtava bisnes, johon liittyy ihmiskaupan ja kiskonnan kaltaista hyväksikäyttöä.
Rekrytointiketjut voivat olla pitkiä, eivätkä lähtömaassa tapahtuvat ongelmat välttämättä kantaudu suomalaisen työnantajan korviin.
Hoitajia rekrytoidaan myös alueilta, joissa hoitajapula on huomattavasti pahempi kuin Suomessa.
Jäävätkö hoitajat Suomeen?
Entä jäävätkö suurella vaivalla rekrytoidut hoitajat Suomen kyliin ja kaupunkeihin, tai ylipäänsä Suomeen?
Tuoreen hallituksen tavoitteena on muun muassa tehdä pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saaminen nykyistä vaikeammaksi. Tällaisilla seikoilla voi olla merkitystä hoitohenkilöstölle, joka pohtii mihin maihin pyrkiä töihin.
– Monella maalla on tarve hoitajista. Työntekijät todennäköisesti miettivät myös sitä, minne on helppo muuttaa, toteaa myanmarilainen Nandar.