V
vierailija
Vieras
Kasvavat eläkkeet ovat tabu, jotka ovat ajaneet suomalaisen talouspolitiikan noidankehään, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen.
"Lauantaina Yle julkaisi kyselyn, jossa se oli tiedustellut kansanedustajilta, pitäisikö julkisen talouden sopeutusten kohdistua myös eläkeläisiin.
Tulokset hätkähdyttivät. Päänaukomisesta ja uhosta ei ollut tietoakaan.
Selvästi suurin osa vastanneista perussuomalaisista oli valmis jättämään eläkeläiset kategorisesti sopeutusten ulkopuolelle. Vielä nössömpi oli hallituksen selkärankapuolue kokoomus, jonka 21 kyselyyn vastanneesta kansanedustajasta 11 ilmoitti, ettei osaa sanoa.
Kysely todisti, kuinka perussuomalaisille elintärkeän kovisimagon ylläpitämisessä tärkein on mielikuva saksista, ihan sama mistä leikataan ja miksi vai leikataanko edes.
Samalla järjestelmän uskottavuus tietty kärsii, mikä lienee tarkoituskin.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreessa kyselyssä kolme neljäsosaa suomalaisista piti politiikkaa kyynisenä riitelynä ja yhdeksän kymmenestä koki asioiden yksinkertaistamisen, vääristelyn ja valehtelun lisääntyneen.
Tammikuussa taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen kirjoitti, kuinka Suomen talouskasvu olisi ollut 2000-luvulla eurooppalaisittain varsin hyvää, ellei väestö olisi samanaikaisesti ikääntynyt niin.
Heikkisen havaintoon tiivistyy talouskeskustelun noidankehä. Mitä enemmän eläkeläisiä suhteessa työllisiin, sitä painavampi jarru he ovat talouskasvulle. Mutta mitä enemmän eläkeläisiä, sitä vähemmän poliitikoiden kannattaa tästä muistuttaa.
Juuriongelman sijaan harmaille talousnäkymille on etsittävä toissijaisia syitä: ay-liike, maahanmuuttajat, työttömät, kokonaisveroaste, tuhlailu, johtajat, byrokratia, muu, mikä?
Eläkepommi on talouspolitiikan Voldemort, josta puhumisen ensimmäinen sääntö on, ettei siitä puhuta. Samaan aikaan sakset heiluvat ja samoja eläkeläisiä halutaan rahapulan nimissä dumpata ”yhteisölliseen asumiseen” tai perheenjäsentensä omahoidettaviksi."
Nössö ja tosinössö.
Oskari Onnisen kolumni: Ahneiden el
Kasvavat eläkkeet ovat tabu, jotka ovat ajaneet suomalaisen talouspolitiikan noidankehään, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Oskari Onninen.
www.iltalehti.fi
Tulokset hätkähdyttivät. Päänaukomisesta ja uhosta ei ollut tietoakaan.
Selvästi suurin osa vastanneista perussuomalaisista oli valmis jättämään eläkeläiset kategorisesti sopeutusten ulkopuolelle. Vielä nössömpi oli hallituksen selkärankapuolue kokoomus, jonka 21 kyselyyn vastanneesta kansanedustajasta 11 ilmoitti, ettei osaa sanoa.
Kysely todisti, kuinka perussuomalaisille elintärkeän kovisimagon ylläpitämisessä tärkein on mielikuva saksista, ihan sama mistä leikataan ja miksi vai leikataanko edes.
Samalla järjestelmän uskottavuus tietty kärsii, mikä lienee tarkoituskin.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuoreessa kyselyssä kolme neljäsosaa suomalaisista piti politiikkaa kyynisenä riitelynä ja yhdeksän kymmenestä koki asioiden yksinkertaistamisen, vääristelyn ja valehtelun lisääntyneen.
Tammikuussa taloushistorian emeritusprofessori Sakari Heikkinen kirjoitti, kuinka Suomen talouskasvu olisi ollut 2000-luvulla eurooppalaisittain varsin hyvää, ellei väestö olisi samanaikaisesti ikääntynyt niin.
Heikkisen havaintoon tiivistyy talouskeskustelun noidankehä. Mitä enemmän eläkeläisiä suhteessa työllisiin, sitä painavampi jarru he ovat talouskasvulle. Mutta mitä enemmän eläkeläisiä, sitä vähemmän poliitikoiden kannattaa tästä muistuttaa.
Juuriongelman sijaan harmaille talousnäkymille on etsittävä toissijaisia syitä: ay-liike, maahanmuuttajat, työttömät, kokonaisveroaste, tuhlailu, johtajat, byrokratia, muu, mikä?
Eläkepommi on talouspolitiikan Voldemort, josta puhumisen ensimmäinen sääntö on, ettei siitä puhuta. Samaan aikaan sakset heiluvat ja samoja eläkeläisiä halutaan rahapulan nimissä dumpata ”yhteisölliseen asumiseen” tai perheenjäsentensä omahoidettaviksi."
Nössö ja tosinössö.