V
vierailija
Vieras
Eva: Lakot jakavat kansan – suurin muutos perussuomalaisten äänestäjissä
Näkemyserojen taustalla heijastuvat vastaajien puoluekannat.
Kyllä kansa tietää.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Luin MTV-sivulta hyvän artikkelin, Kari Pyrhönen, vaaleista ja mandaatista."Kun vielä vuosi sitten 37 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä olisi ollut valmiita kieltämään kokonaan lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, nyt 70 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä ajattelee näin, Metelinen summasi tiedotteessa."
Perussuomalaiset näköjään todellakin ovat takinkääntäjiä.
Myös äänestäjien tasolla. Itse olin vuosi sitten Perussuomalaisten äänestäjä ja sitä mieltä, että lakko-oikeuteen ei pidä koskea. Nyt en ole Perussuomalaisten äänestäjä ja olen sitä mieltä, että lakko-oikeuteen ei pidä koskea. Kas kun minä en muuta periaatteitani ja mielipiteitäni, vaan muutan puoluetta, jos puolueen politiikka muuttuu huonoon suuntaan.
Uskovaiset ovat sitten asia erikseen ja muuttavat omia mielipiteitään sen mukaan mitä profeetat saarnaavat.
"Kun vielä vuosi sitten 37 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä olisi ollut valmiita kieltämään kokonaan lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, nyt 70 prosenttia perussuomalaisten äänestäjistä ajattelee näin, Metelinen summasi tiedotteessa."
Perussuomalaiset näköjään todellakin ovat takinkääntäjiä.
Myös äänestäjien tasolla. Itse olin vuosi sitten Perussuomalaisten äänestäjä ja sitä mieltä, että lakko-oikeuteen ei pidä koskea. Nyt en ole Perussuomalaisten äänestäjä ja olen sitä mieltä, että lakko-oikeuteen ei pidä koskea. Kas kun minä en muuta periaatteitani ja mielipiteitäni, vaan muutan puoluetta, jos puolueen politiikka muuttuu huonoon suuntaan.
Uskovaiset ovat sitten asia erikseen ja muuttavat omia mielipiteitään sen mukaan mitä profeetat saarnaavat.
Tässä linkki lukemaani artikkeliin.Luin MTV-sivulta hyvän artikkelin, Kari Pyrhönen, vaaleista ja mandaatista.
Moni luulee ettei vaalien jälkeen saa ilmaista mielipidettään ja valta siirtyy vaaleissa valituille. Hienoa kun pääsit eroon persuista. Eroaminen mistä tahansa asiasta tai ihmisestä/ihmisistä ei ole helppoa. Sitä usein syyttää liikaa itseään tyhmyydestä.
Lakko oikeuteen ei olla koskemassa, mutta poliittisiin lakkoihin kyllä. Onhan se aivan järjetöntä, että työntekijät aiheuttavat haittaa työnantajalleen, koska AY- liike pakottaa jäsenensä poliittiseen lakkoon hallitusta vastaan?
Eihän tässä touhussa ole järjen hiventä?
Yhtä hyvin voi sanoa, että eihän siinä ole järjen hiventä, että hallitus runnoo päätöksiään läpi tai että eihän siinä ole järjen hiventä, että työnantajapuoli on valinnut asettua työntekijäpuolta vastaan tässä kiistassa. Ei varmaan tarvitsisi enää lakkoilla, jos työnantajapuoli olisi kuunnellut työntekijäpuolta ja havainnut työntekijäpuolen huolen ja ajatellut, että yhteisessä veneessähän tässä ollaan ja nämä ovat meidän väkeä ja seisomme heidän tukenaan. Eihän siinä ole mitään järkeä, että työnantajapuoli päättää ns. sylkeä työntekijöiden silmille?Lakko oikeuteen ei olla koskemassa, mutta poliittisiin lakkoihin kyllä. Onhan se aivan järjetöntä, että työntekijät aiheuttavat haittaa työnantajalleen, koska AY- liike pakottaa jäsenensä poliittiseen lakkoon hallitusta vastaan?
Eihän tässä touhussa ole järjen hiventä?
Kiitos! Hyvä kirjoitus. Itse ei tule MTV:tä seurattua, niin on mennyt ohi.Tässä linkki lukemaani artikkeliin.
![]()
Kommentti: Ole hiljaa, olet jo äänestänyt!
Tällaista kansalaisyhteiskuntaako me haluamme, kysyy kommentissaan MTV Uutisten toimittaja Kari Pyrhönen.www.mtvuutiset.fi
Yhtä hyvin voi sanoa, että eihän siinä ole järjen hiventä, että hallitus runnoo päätöksiään läpi tai että eihän siinä ole järjen hiventä, että työnantajapuoli on valinnut asettua työntekijäpuolta vastaan tässä kiistassa. Ei varmaan tarvitsisi enää lakkoilla, jos työnantajapuoli olisi kuunnellut työntekijäpuolta ja havainnut työntekijäpuolen huolen ja ajatellut, että yhteisessä veneessähän tässä ollaan ja nämä ovat meidän väkeä ja seisomme heidän tukenaan. Eihän siinä ole mitään järkeä, että työnantajapuoli päättää ns. sylkeä työntekijöiden silmille?
Eli riippuu ihan siitä miltä kantilta asiaa katsoo. Ja poliittisiin lakkoihin puuttuminen on nimenomaan lakko-oikeuteen puuttumista. Poliittiset lakot ovat demokratian ytimessä. Niillä on saatu yleinen äänioikeus ja miljoona muuta oikeutta kuten ylipäätään oikeus neuvotella työehdoista kauan ennen kuin mitään muita lakkoja oli edes olemassa.
Hallitus on kautta aikojen säätänyt lait. Ei AY- liikkeet.
Mitä menetät elämässäsi jos oikeus ja kohtuus pysyvät edelleen voimassa Suomessa? Oletko sama kirjoittaja, joka harkitsi aiemmin tällä palstalla siirtävänsä yrityksensä Viroon? Tervemenoa, jos bisnessideasi perustuu henkilökunnan riistoon..Hallitus on kautta aikojen säätänyt lait. Ei AY- liikkeet.
Kuulostaa nyt sille, että sinä olet käsittänyt tilanteen olevan työnantajan ja työntekijän välinen kiista. Sitähän tämä lakkoilu ei nyt ole. Kyse on siitä, että AY- liike ei halua, että hallitus asettaa lakeja tai tekee muutoksia sosiaaliturvaan.
AY liikkeet ovat edelleen täysin vapaita neuvottelemaan työsopimuksia jäsenilleen työnantajan edustajan kanssa. Kukaan ei ole tätä estämässä.
Mitä menetät elämässäsi jos oikeus ja kohtuus pysyvät edelleen voimassa Suomessa? Oletko sama kirjoittaja, joka harkitsi aiemmin tällä palstalla siirtävänsä yrityksensä Viroon? Tervemenoa, jos bisnessideasi perustuu henkilökunnan riistoon..
Hallitus on kautta aikojen säätänyt lait. Ei AY- liikkeet.
Kuulostaa nyt sille, että sinä olet käsittänyt tilanteen olevan työnantajan ja työntekijän välinen kiista. Sitähän tämä lakkoilu ei nyt ole. Kyse on siitä, että AY- liike ei halua, että hallitus asettaa lakeja tai tekee muutoksia sosiaaliturvaan.
Älä viitsi esittää tyhmää. Se ei ole kivaa eikä se ole rakentavaa. Otetaan nyt ihan vaan yksi esimerkki. Kun säädetään laki, jonka jälkeen liitto X ei voi saada korkeampia palkankorotuksia jäsenilleen kuin liitto Y on neuvotellut, niin miten se ei ole vapaan neuvottelun estämistä? Siinähän mennään aivan suoraan sopimisvapauden ytimeen.AY liikkeet ovat edelleen täysin vapaita neuvottelemaan työsopimuksia jäsenilleen työnantajan edustajan kanssa. Kukaan ei ole tätä estämässä.
Kuulostaa hyvältä.Miksi lakkoillaan
- Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois
- Määräaikainen työsopimus ilman perustetta
- Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa
- Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa
- Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä
- Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä
- Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen
- Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua
- Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja. Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan
- Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko
- Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän
- Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi tukea heikompia
- Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä
- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen
- Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin
- Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus
- Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan
- Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä
- Lapsikorotukset pois
- Vuorotteluvapaat lakkautetaan
- Aikuiskoulutustuki lakkautetaan
- Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon
- Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia
- Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015- maksanut palkansaajille jo yli 11 miljardia euroa.
Mitä menetät elämässäsi jos oikeus ja kohtuus pysyvät edelleen voimassa Suomessa? Oletko sama kirjoittaja, joka harkitsi aiemmin tällä palstalla siirtävänsä yrityksensä Viroon? Tervemenoa, jos bisnessideasi perustuu henkilökunnan riistoon..
Hallitusohjelma on pitkälti EK:n käsialaa ja myös Suomen Yrittäjillä on näppinsä pelissä.
Aivan. Ja arvaa mitä? Kukaan ei ole muuta väittänytkään. Ja arvaa mitä vielä? Ennen vanhaan on onnistuttu säätämään lakeja. Ihan siitä huolimatta, että ne on säädetty kolmikantaisesti. Taikuutta? Ei vaan ihan normaalia toimintaa kaikilta muilta hallituksilta kautta aikain. Enkä nyt välttämättä lähtisi sanomaan, että kaikista hallituksista ja kaikista poliitikoista kautta aikain, tämä ja nämä ovat nyt ne ainoat, jotka ovat löytäneet totuuden. Kaikki muut ovat olleet väärässä säätäessään lakeja.
Päinvastoin. Yritin tuossa juuri tuoda esiin ihmetykseni siitä, että työnantajapuoli on päättänyt alkaa pelata työntekijöitä vastaan. Jotenkin sitä kuvittelisi, että kun työntekijät ovat kovasti huolissaan jostain asiasta, työnantajapuoli ymmärtäisi sitä huolta ja tukisi omia työntekijöitään. Mutta nyt meillä on joukkue, jossa valmentajat hakkuvat pelaajia. Sellaisella harvemmin voitetaan mestaruuksia.
Älä viitsi esittää tyhmää. Se ei ole kivaa eikä se ole rakentavaa. Otetaan nyt ihan vaan yksi esimerkki. Kun säädetään laki, jonka jälkeen liitto X ei voi saada korkeampia palkankorotuksia jäsenilleen kuin liitto Y on neuvotellut, niin miten se ei ole vapaan neuvottelun estämistä? Siinähän mennään aivan suoraan sopimisvapauden ytimeen.
Tai kun paikallisia sopimuksia saa sopia ilman luottamusmiestä, niin miten se liitto neuvottelee jäsentensä sopimuksia? Ei ole mikään ongelma palkata vaikka 20 ihmisen siivousfirmaan riittävästi bulgarialaisia keikkatyöläisiä, että saadaan yli 50 prosentin henkilöstöedustus ja sitä kautta sellainen luottamushenkilö (vaikka omistajan pikkuserkku), joka neuvottelee uudet ehdot. Siinä ei liitolta kysellä.
Tai kun posti aloitti aikanaan työehtosopimusshoppailun, niin oliko PAU edelleen neuvottelemassa jäsentensä sopimuksia? Oli toki neuvottelemassa, mutta työnantaja päätti olla niitä tessejä noudattamatta. Se oli ota tai jätä taloon jääville. Palkanalennus tai irtisanoutuminen. Tilalle nuoria ja mamuja huonoimmin ehdoin. Se oli koepallo, jolla asian toimivuutta testattiin ja sen kokeilun hedelmiä tässä nyt poimitaan.
"On ensisijaisesti tyhmää kuvitella, että julkisen sektorin palkat voivat nousta enemmän kuin mitä vienti tuo pöytään. Tämän tosiasian pitäisi olla selkeä jo alakoululaiselle. Sinuna kyseenalaistaisin omaa ymmärrystäsi markkinataloudesta."Lakien säätäminen on hallituksen tehtävä. Asioista yritettiin keskustella SAKn kanssa, mutta SAK käveli neuvottelupöydistä ulos kahdesti. Oletko koskaan ajatellut, että tässä touhussa saattaa olla jotain poliittista agendaa? Tiedät varmasti, että vasemmistolaiset puolueet ovat varsin symbioosissa AY liikkeiden kanssa. SAKlla ei aloittanut kolme viikkoista lakkoilua, kun kaikki palkankorotukset jäädytettiin ja työikaa lisättiin. Joka oli muuten jäätävin palkanalennus kautta aikain.
Arvaa mitä? Sinulla ei vissiin ole kokemusta joukkue urheilusta tai urheilijan ja valmentajan suhteesta?
Kukaan ei ole pelaamassa työntekijöitä vastaan. On selvää, että tässä maassa ei ole yhtäkään työpaikaa eikä vientiä, jos kukaan ei perusta yrityksiä. Yrityksen perustaminen on aina riski.
On ensisijaisesti tyhmää kuvitella, että julkisen sektorin palkat voivat nousta enemmän kuin mitä vienti tuo pöytään. Tämän tosiasian pitäisi olla selkeä jo alakoululaiselle. Sinuna kyseenalaistaisin omaa ymmärrystäsi markkinataloudesta.
Paikalliseen sopimiseen voi aina ottaa mukaan oman edustajansa.
Tälläkin hetkellä siivousfirmat palkkaavat joukon bulgarialaisia ja maksavat heille minimaalista palkkaa. Miten tämä eroaa nykyisestä? Eikö
Mitä hyötyä siis tesseistä on, jos AY liikkeillä ei ole mitään sanavaltaa?
Kuka se työntekijöiden edustaja on? Se voi olla ihan kuka tahansa. Paikallinen sopiminen ohi luottamusmiehen eli liiton avaa oven työnantajan mielivallalle. Siitähän tässä on kyse. Sen takia nimenomaan pieniä yrityksiä edustava Suomen yrittäjät on tässä aktiivinen.Paikallinen sopiminen ei myöskään tarkoita villiä länttä. Työntekijällä on oma edustajansa ja hän voi solmia sellaisen työsopimuksen kuin hänestä on hyvä. Jos se ei ole hyvä, ei sopimusta synny. Ei paikallinen sopiminen tarkoita riistoa. Se saattaa sensijaan tehdä työstä joustavampaa ja hyödyttää myös yksittäistä työntekijää.