V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Obaman kaudella Putte valtasi Krimin.Trumpia ihannoivat ovat Putinin puolella.
Trumpin ollessa presidentti Putte ei uskaltanut hyökätä Ukrainaan.
Arnoldilla on vain yksi ääni, kuten muillakin.”Näyttelijä ja Kalifornian entinen republikaanikuvernööri Arnold Schwarzenegger on asettunut tukemaan demokraattien Kamala Harrisia Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi.
”En yleensä anna tukeani kenellekään. En ujostele näkemysteni jakamista, mutta vihaan politiikkaa enkä luota valtaosaan poliitikoista”, Schwarzenegger kirjoitti keskiviikkona viestipalvelu X:ssä.
Hän sanoi ymmärtävänsä, että ihmiset haluavat kuitenkin kuulla hänen mielipiteensä, sillä hän ei ole vain julkisuuden henkilö vaan myös entinen republikaanipuolueen kuvernööri.
Schwarzenegger kertoo, ettei hän pidä kummastakaan puolueesta tällä hetkellä ja haluaisi vain unohtaa politiikan.
Tulen aina olemaan ensisijaisesti amerikkalainen ennen kuin olen republikaani”, hän sanoo.
Schwarzenegger ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan pysty jättäytymään politiikan ulkopuolelle, sillä Donald Trump ei hänen mielestään kunnioita demokratiaa ja demokraattista prosessia.
Hän viittasi myös Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen johdannon aloittaviin sanoihin.
”Meidän täytyy jättää Yhdysvaltain historian tämä luku taaksemme ja tiedän, että entinen presidentti Trump ei tule tekemään sitä. Hän jakaa meidät, hän loukkaa, hän löytää uusia tapoja olla epäamerikkalaisempi kuin hän on jo ollut ja me, kansalaiset, emme saa mitään muuta kuin vihaa.”
Schwarzeneggerin mukaan Trumpin valinta johtaisi jälleen neljään vuoteen lisää ”hevonpaskaa” ilman tuloksia, vihaan ja kansan jakautumiseen.
”Haluan että voimme liikkua eteenpäin maana, ja vaikka olenkin poliittisesti eri mieltä heidän kanssaan monesta asiasta, uskon, että ainoa tapa tehdä se on Harrisin ja Walzin kanssa”, hän sanoi."
![]()
Yhdysvaltain vaalit | Schwarzenegger asettui tukemaan Harrisia – kertoo suoran mielipiteensä Trumpista
Schwarzeneggerin mukaan Harrisin ja Walzin tukeminen on ainoa tapa Yhdysvalloille liikkua eteenpäin.www.hs.fi
Julkkiksilla on paljon sananvaltaa, koska ihmiset ovat lampaita ja äänestävät jonkun fanittamansa ihmisen mielen mukaan.Arnoldilla on vain yksi ääni, kuten muillakin.
Jenkkilä on maailman mahtavin valtio.No niitähän jenkit on.
Toivottavasti Trump voittaa vaalit niin Yhdysvalloista tulee jälleen turvallisempaa aluetta. Laittomat mamut tappavat. ryöstävät ja pahoinpitelevät yhdysvaltalaisia ja lisäävät ihmiskaupaa. Lisäksi salakuljettavat huumeita yhdysvaltoihin.
Demarit eivät ole lainkaan kiinnostuneita suojelemaan yhdysvaltoja laittomilta mamuilta.- YouTube
YouTubessa voit nauttia parhaista videoista ja musiikista, ladata alkuperäistä sisältöä ja jakaa kaiken ystäviesi, perheesi ja koko maailman kanssa.www.youtube.com