Satosen ja Vartiaisen halpatyöläisten rekrytointimatka Kaakkois-Aasiaan 11.1–18.1

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En halua kohdella Lispeä huonosti. Hänessä on ne tietyt hyvät jutut ja arvostan sitä ettei hän ole tavaraansa säästellyt.
Kyllä olen ja sehän sinua harmittaa.😏

Tumputappas kuule tumppupena tälle:
3946993891ffef9579f431cf240decbc_w200.gif
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa on yli miljoona alkoholistia. Osa työnantajista haluaisi irtisanoa alkoholistit suomalaiset ja ottaa tilalle maahanmuuttajia, vaikka Aasiasta.

Lain helpottaessa työpaikalta irtisanomista on suomalaisilla peiliin katsomisen paikka.
Taisit vähän liioitella. Googlen mukaan olisi noin 200 000 (luku vuodelta 2020), suurin osa töissäkäyviä. Alkoholin kulutus on myös vähentynyt vuosien saatossa.
 
Seksityöläisiäkö sieltä asti haetaan? Vaikuttaa, että palstan jokainen miesoletettu ajattelee heti seksiä kun puhutaan aasialaisista työntekijöistä
Ainakaan tuossa minun videolinkissäni ei ollut kysymys seksityöstä, vaan parisuhteiden muodostamisesta. On maan edun mukaista, että tulijat haluavat seksiä paljaalla eurooppalaisen kanssa ja lapsia kaksikymppisenä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

Tästä olen samaa mieltä että lisääntymiseen heitä tarvitaan.
Mutta en tiedä onko heille tarjolla terveysalan töitä…tai muitakaan palkkatöitä.

Ehkäpä perinteisiä arvoja kunnioittavana, ja miestään miehenä kunnioittavana, tsemppaavat miehensä ihan uusiin ulottuvuuksiin ja näin ollen pärjäävät miehen palkalla.❤
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Ei nyt kannata unohtaa, että tämä palsta on Perussuomalaisten.

Miten nyt voitaisiin hyväksyä maahanmuuttaja geeniperimältään ns vääränvärinen vauva, vaikka olisi puoliksi kantasuomalainen, syntyisi Suomessa ja puhuisi vieläpä täydellisempää suomea kuin nämä keskenään sikiävät "terveet" suomenruotsalaiset Pohjanmaalla.

Tiedämme, että ulkonäkö on tärkein kriteeri Perussuomalaisille miten hyväksyä uusia veronmaksajia Suomeen.
Kaikki maahanmuuttajataustaisen geeniperimän omaavat eivät käy töissä, elävät aina loisina sossun tuilla ja rikollisina potkivat mummoja kaduilla.

Joten yhtään mustahiuksista ja ruskeasilmäistä ei rohkene toivoa pelastamaan suomalaista yhteiskuntaa vauvakadolta.
 
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin tekemän jäsenkyselyn mukaan vieraskielisten hoitajien heikko suomen kielen taito aiheuttaa runsaasti vaaratilanteita ja potilasvahinkoja. Yli puolet kyselyyn vastaajista kertoi havainneensa heikosta kielitaidosta johtuvia vaaratilanteita.
Vaaratilanteet liittyivät eniten tiedonkulkuun ja kommunikointiin, lääketurvallisuuteen sekä muuhun kliiniseen hoitotyöhön. Kyselyyn vastaajien mukaan potilaiden on usein vaikea ymmärtää vieraskielisiä hoitajia ja päinvastoin.
– Asukas kertoi, että tulee liian kuumaa vettä, hoitaja ei ymmärtänyt. Asukas sanoo, että ei jaksa enää kävellä, hoitaja ei ymmärtänyt, eräs vastaaja kuvaili avovastauksessa.

SUURIN osa kyselyyn vastanneista koki vieraskielisten työntekijöiden kielitaidon riittämättömäksi.
Puutteellinen kielitaito korostui erityisesti ulkomailta aktiivisesti rekrytoitujen työntekijöiden kohdalla, joiden osalta 80 prosenttia vastaajista arvioi kielitaidon riittämättömäksi ja 18 prosenttia sanoi kielitaidon olevan vaihtelevaa.
Ainoastaan prosentti vastaajista koki, että ulkomailta aktiivisesti rekrytoiduilla oli riittävä kielitaito toimia ammatissaan.
Avovastauksissa kannettiin paljon huolta lääketurvallisuudesta.
– Lääkemääräyksiä tulkitaan väärin, vääriä lääkkeitä, vääriä annoksia menee väärille ihmisille, haavoja hoidetaan väärin, lääkärin määräyksiä jää toteuttamatta, koska ei ymmärretä, toinen vastaaja sanoi.
Haasteita koettiin myös potilaan kokonaisvaltaisessa huomioimisessa ja tarkkailussa.
– Puutteellisen kielitaidon vuoksi asiakkaat saaneet vääränlaista ravintoa, keliaakikot vehnäleipää, ravinnotta oleville annettu ruokaa, soseruokailijoille annettu kiinteää ruokaa, vastaaja kertoi.

Ruoka-asiat ovat myös tärkeitä, emmehän halua potilaiden tukehtuvan ruokaansa.
Soseruokaa ei noin vain ns määrätä eikä ole houkuttelevaa.

Kun niistä koronarokotteistakin tehtiin niin kovaa huutoa, pidetäänkö näistä potilaskuolemista jotain tilastoa jossain vai lakaistaanko maton alle ja ollaan hiljaa.

Ja mikä hoitajapula? Ei sellaista enää ole.
HUS on antanut kenkää ja irtisanonut hoitajia.
Yksityiset hoitolaitoksilla on (oliko Attendo?) yt-neuvotteluja ja irtisanovat, kun ei hyvinvointialueilta enää osteta hoitolaitospaikkoja eikä ole potilaita. Pitää tehdä tietenkin vain voittoa.
Tarvettahan varmaan olisi paikoille, mutta kun ei ole sitä rahaa.
Annetaan vanhuksille sitä "hyvää ja laadukasta" hoitoa kotihoidossa, kunhan vaan vanhus pysyy sisätiloissa kotona eikä karkaile ulos pakkaseen.

Voi olla todellakin niin, että Vartiaisen ja Satosen tavoite on todellakin tuoda halvalla työntekijöitä eihän sen hoidon laadulla ole mitään merkitystä.
Toki kielitaidoton hoitoapulainen on halvempi ainakin aluksi (ennen kuin opiskelee ehkä Suomessa jonkun tutkinnon) kuin suomenkielinen opinnot suorittanut lähihoitaja/sairaanhoitaja.
 
Tästä olen samaa mieltä että lisääntymiseen heitä tarvitaan.
Mutta en tiedä onko heille tarjolla terveysalan töitä…tai muitakaan palkkatöitä.

Ehkäpä perinteisiä arvoja kunnioittavana, ja miestään miehenä kunnioittavana, tsemppaavat miehensä ihan uusiin ulottuvuuksiin ja näin ollen pärjäävät miehen palkalla.❤
Joo ja osteoporoosi lisääntyy kansassa. Takavuosina uutisoitiin, että Suomessa syntyy mailman terveimmät vauvat. Kun aikanaan näitä seutuja asuttamaan on tullut lihasvoimalla ihmisiä niin ei siinä ole vaivaset pärjänneet.
 
Heitä olisi auttanut kouluttautuminen hoitoalalle. Ei kiinnostanut.

Nyt naistyöttömät voivat ryhtyä kilpailemaan "kotitöistä" noiden filippiinojen kanssa. Tämä video auttaa ymmärtämään kilpailutilannetta.

Niin totta nuo ihastuttavan filippiinon videolla lausumat sanat miehille
She wants you to have full stomach and empty b@lls” 🥰 🤭

Setis the kokemusasiantuntija 😎
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Kokoomuksen Vartiaiselle ja Satoselle sopii tuoda halpatyövoimaa ulkomailta, onhan heidän Kokoomuksen arvojen mukaista toimintaa.

Muuttuuko kenties valtasuhteet Helsingissä kun valitaan uusi pormestari.
Ennustan, että Kokoomuksen ja vihreiden valtakaudet ovat ohi.
Vihreisiin olla kyllästytty ja autoton Helsinki on köyhdyttänyt keskustan eikä maahanmuuttajia haluta enää "hyysätä"
Vartiainen on niin paljon sekoillut, ettei enää toista haluta tilalle mm Sarastia tulee ensin mieleen ja se oli jopa Kokoomuksen kannattaille ollut liian kallista.

Yllättäjä voisi olla Perussuomalaisten Rydman, sillä sossutuilla eläviin maahanmuuttajiin, rikollisjengeihin, turvapaikanhakijoihin ja kadulla istuviin kerjääjiin ollaan tyytymättömiä tässä huonossa taloudellisessa tilanteessa.
Omien talousasioita turvatakseen Kokoomusta ennen äänestäneet, voisivat kääntyä tukemaan Rydmania (jonka tietyt mainehaitat ovat jo unohtuneet).
 
Ei nyt kannata unohtaa, että tämä palsta on Perussuomalaisten.

Miten nyt voitaisiin hyväksyä maahanmuuttaja geeniperimältään ns vääränvärinen vauva, vaikka olisi puoliksi kantasuomalainen, syntyisi Suomessa ja puhuisi vieläpä täydellisempää suomea kuin nämä keskenään sikiävät "terveet" suomenruotsalaiset Pohjanmaalla.

Tiedämme, että ulkonäkö on tärkein kriteeri Perussuomalaisille miten hyväksyä uusia veronmaksajia Suomeen.
Kaikki maahanmuuttajataustaisen geeniperimän omaavat eivät käy töissä, elävät aina loisina sossun tuilla ja rikollisina potkivat mummoja kaduilla.

Joten yhtään mustahiuksista ja ruskeasilmäistä ei rohkene toivoa pelastamaan suomalaista yhteiskuntaa vauvakadolta.
Sinulla on sitten jo kiire kerätä lista niistä nuorista naisista, jotka sitoutuvat viiden seuraavan vuoden aikana pyöräyttämään vähintään kolme lasta. Voit sitten toimittaa tuon listan Satoselle, jos siinä on yli 10 000 nimeä, voisi se vaikuttaakin.

Mutta koska et tuossa onnistu, on vaihtoehtoinen tulevaisuus tämä:
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Voi olla todellakin niin, että Vartiaisen ja Satosen tavoite on todellakin tuoda halvalla työntekijöitä eihän sen hoidon laadulla ole mitään merkitystä.
Toki kielitaidoton hoitoapulainen on halvempi ainakin aluksi (ennen kuin opiskelee ehkä Suomessa jonkun tutkinnon) kuin suomenkielinen opinnot suorittanut lähihoitaja/sairaanhoitaja.
Työministeri Arto Satonen (kok) sanoo, että Suomen täytyy houkutella hoitajia ulkomailta, vaikka hoitoalalla on huolta rekrytoitavien puutteellisesta kielitaidosta. Satosen mukaan tulijoiden kielitaitoa on kehitettävä ja asia on ratkaistava.

”Mutta ei se vaihtoehto ole, että todetaan, että ei oteta ulkomaalaisia. Koska silloin meillä on liian vähän tekijöitä”, Satonen sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Vartiaisen mukaan Helsingin ongelmana on työntekijöiden eläköityminen esimerkiksi terveydenhuollosta tulevina vuosina. Eläköityvien korvaamiseen tarvittaisiin vuonna 2030 jopa yli 2 000 sairaanhoitajaa ja lähes yhtä paljon lähihoitajia.

Sinulla on sitten jo kiire kerätä lista niistä nuorista naisista, jotka sitoutuvat viiden seuraavan vuoden aikana pyöräyttämään vähintään kolme lasta. Voit sitten toimittaa tuon listan Satoselle, jos siinä on yli 10 000 nimeä, voisi se vaikuttaakin.

Mutta koska et tuossa onnistu, on vaihtoehtoinen tulevaisuus tämä:
Täytyy kyllä suomalaisten puolustukseksi sanoa, että ei lisääntymistä helpoksi ole tehty. Woke/talous/tuen puute ovat tehneet valitettavasti tehtävänsä!

Eikä päättäjien suunnalta ole puhuttu juuri mitään positiivista/kunnolla kannustaen lisääntymiseen liittyen!
Ja kaikki tiedämme miksi! Niin hassua kuin se onkin, tätä olisi pidetty seksistisenä/sovinistisena asiana puhua.

Kyllä tämä maailma on sekaisin!
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Työministeri Arto Satonen (kok) sanoo, että Suomen täytyy houkutella hoitajia ulkomailta, vaikka hoitoalalla on huolta rekrytoitavien puutteellisesta kielitaidosta. Satosen mukaan tulijoiden kielitaitoa on kehitettävä ja asia on ratkaistava.

”Mutta ei se vaihtoehto ole, että todetaan, että ei oteta ulkomaalaisia. Koska silloin meillä on liian vähän tekijöitä”, Satonen sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Vartiaisen mukaan Helsingin ongelmana on työntekijöiden eläköityminen esimerkiksi terveydenhuollosta tulevina vuosina. Eläköityvien korvaamiseen tarvittaisiin vuonna 2030 jopa yli 2 000 sairaanhoitajaa ja lähes yhtä paljon lähihoitajia.
Tuntuu kyllä kummalliselta että kotimaiseen kampanjointiin ei haluta panostaa.
 
Yhteistyössä