V
vierailija
Vieras
Yhdysvalloissa Donald Trumpin kannatus on hupenemassa myös republikaanien riveissä, tuoreet kannatusmittaukset osoittavat yhdysvaltalaisen Newsweekin mukaan.
Kolme republikaanipuolueelle tavanomaisesti suotuisaa gallupia kertoo Trumpin kannatuksen painuneen pahasti laskusuuntaiseksi. Näiden tutkimusyhtiöiden kannatusmittaukset ovat linjassa muiden yhtiöiden kannatusmittausten kanssa.
Iltalehti kertoi viime viikolla, että Trump saavutti kannatusmittausten keskiarvossa maagisen rajan, kun niiden mukaan yli puolet amerikkalaisista ilmoittaa vastustavansa Trumpia ensimmäistä kertaa tämän toisella virkakaudella.
——————————————————
Kysynpä vaan että ihmetteleekö kukaan edes?