V
vierailija
Vieras
Susikanta on kasvanut liian suureksi. Toivottavasti tappolupia heltiää kymmenille susille, tulevat liian lähelle asutusta.
Koiranulkoiluttaja koki kauhun hetkiä lauantai-iltana Forssan keskustassa. Hänen mukaansa susi hyökkäsi koiria kohtia Axel Wahrenin päiväkodin edustalla. Asiasta kertoo Forssan Lehti.
Neljän pienen koiran kanssa ulkoilemassa ollut henkilö huusi ja väisteli pusikosta ilmestynyttä eläintä, joka hyökkäili hänen koiriaan kohti. Vähän matkan päästä muutama ohikulkija pysähtyi hätyyttämään sutta pois päin. Koiranulkoiluttaja pääsi kotiin loukkaantumatta lemmikkeineen. Hän järkyttyi asiasta ja soitti hätäkeskukseen, kertoo Forssan lehti.
Rikosylikonstaapeli Jari Suominen vahvistaa Forssan lehdelle, että poliisilla oli suden etsimiseen liittyvä tehtävä lauantai-iltana kello 20 jälkeen. Eläintä ei löytynyt.
Forssan lehti: Suden epäillään hyökänneen kohti koiranulkoiluttajaa Forssan keskustassa - Ilta-Sanomat