"Selkeä enemmistö suomalaisista haluaa jatkaa talouden sopeutusta. Tutkimuksen mukaan uudet menoleikkaukset ovat suositumpia kuin veronkorotukset."

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Maailmanlaajuisesta Subprime-kriisistä alkoi Suomen talouden vapaapudotus.
Suomen talous EU:n paskin ja ainoana miinuksella. Suomen velkaantuminen selvästi EU:n pahin, tänä vuonna Suomen Ennätys velanotossa 17,8 mrd euroa lisää velkaa, viime vuonna 15,3 mrd euroa (josta 3,2 mrd euroa kikkailtiin 2023 alijäämään). Suomen kasvava työttömyys lokakuussa EU:n toisiksi korkein 10,3% Espanjan 10,5%, todennäköisesti marras-joulukuussa jo ykkönen kun tilastot tulevat noin kuukauden viiveellä. Miesten osalta Suomen työötömyyaste jo EU:n korkein. Mitkä suhdanteet, kun verrokkimailla ei tällaista suhdannepaskomista ole?
 
Vassareille käy varmaan sitten että Kelan maksamista tuista leikataan puolet pois. Saadaan velkaantuminen pysähtymään. Älkää sitten ulisko.
Ei, vaan eliitin, elinkeinotteluelämän, pääomapiirien ja institutionaalisten sijoittajien mm. säätiöiden lukuisat veroedut ja tuet leikkuriin ✂️
 
Talousoikeistopolitiikkaa tehty viimeiset vuosikymmenet pääosin kepun ja kokoomuksen johdolla ja tulos on katastrofi. Veropohja rapautettu oikeiston veropopulismilla joka on johtanut velkaantumiseen. 2008-2019 oikeistojohtoisella "menetetyllä vuosikymmenellä" sama lääkitys käytössä ja BKT:n kasvu 4%, muissa Pohjoismaissa 14-22%. Olisiko aika vaihtaa reseptiä?
 

Yhteistyössä