K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun mielestä JO tekee viisaammin kun keskittyy nyt biisien tekoon ja karvevaalien suunnitteluun. Kun keikkoja ei ole lähellä karnevaaleja, joutuvat ihmiset ostamaan sen lipun sinne karnevaaleille eikä muut keikat syö osallistujia sieltä. K:lla on koko kesä täynnä festareita eri puolella Suomea. Monelle halvempaa kuin hankkia lippu areenalle Helsinkiin. Sen lisäksi ei taida juurikaan keskittyä uuteen musaan, kun on noita toisten mantereiden keikkoja, joihin pitää hioa biisilistaa ja aikaa kuluu matkustamiseenkin ja areenan harjoitukset jo menossa. Elokuussa JO:lla on levyllinen kappaleita ja ovat rentoutuneita ja levänneitä. K on uupunut kesän keikkailusta, uutta ei ole ehditty luoda ainakaan levyllisen verran ja syksy alkaa lomailulla, sitten pikkujoulukeikat, uusi loma eikä edelleenkään levyllistä biisejä.
Aivan varmasti JO:lla on taas syksyllä jonkinlainen keikkakiertue ja mahdollisesti uusi levy ulkona.
Näinpä juuri, enkä oikein ymmärrä tota poukkoilua nyt mantereelta toiselle K:lla oikein, mitä sillä haetaan.
 
No ei kyllä vaikuta sellaiselta, mikä biisi nyt sit muka on varmuudella tulossa, Prahaan oloon liittyen vai TML ehkä?
On häneltä tulossa nyt ainakin tämä, jolla tiisasi Taiwanissa. En tarkoittanut, etteikö hänellä olisi biisejä, koska aika paljon tuntui jääneen yli edelliseltä levyltä. Mutta puhuin uusista biiseistä, sellaisista, joista voisi koota levyllinen. Niihin hän ei ainakaan ehdi panostaa eli siirtyy joka tapauksessa levyn teko eteenpäin. Eikä siinä mitään, mutta minusta hän puhui tästä vuodesta, että aikoo keskittyä uuden musiikin tekemiseen, enkä oikein näe sitä tässä.
Ei JO:kaan ole tainnut erikseen mainita levyn tekemisestä mutta on maininnut uusista biiseistä ja niiden tekemisestä, ja heillä näyttää kyllä olevan siihen aikaa, halua ja kykyä.
 
Discordissa, Jodelissa ja Twitterissä on tietoa. Et nähtävästi seuraa muita kuin kaksplussaa.
En ole tuo jolle vastasit mutta itse en ainakaan ole jodelissa, en discordissa enkä twitterissä. Seuraan ainoastaan instaa ja täällä käyn ehkä kerran viikossa. Varmaan vaikea uskoa että ihmisillä on muutakin elämää kun teidän joidenkin koko aika vaikuttaa menevän kärtsän seuraamisiin eri kanavissa.
 
On häneltä tulossa nyt ainakin tämä, jolla tiisasi Taiwanissa. En tarkoittanut, etteikö hänellä olisi biisejä, koska aika paljon tuntui jääneen yli edelliseltä levyltä. Mutta puhuin uusista biiseistä, sellaisista, joista voisi koota levyllinen. Niihin hän ei ainakaan ehdi panostaa eli siirtyy joka tapauksessa levyn teko eteenpäin. Eikä siinä mitään, mutta minusta hän puhui tästä vuodesta, että aikoo keskittyä uuden musiikin tekemiseen, enkä oikein näe sitä tässä.
Ei JO:kaan ole tainnut erikseen mainita levyn tekemisestä mutta on maininnut uusista biiseistä ja niiden tekemisestä, ja heillä näyttää kyllä olevan siihen aikaa, halua ja kykyä.
Sulla on tiedossa aika paljon puutteita. Kärtsä on tehnyt uusia biisejä ja albumia ahkerasti jo kuukausia. Muutaman viikon sisällä ollaan varmaankin jo julkaisuputkessa, kun keikatkin ovat alkaneet ja Areena lähestyy.
 
En ole tuo jolle vastasit mutta itse en ainakaan ole jodelissa, en discordissa enkä twitterissä. Seuraan ainoastaan instaa ja täällä käyn ehkä kerran viikossa. Varmaan vaikea uskoa että ihmisillä on muutakin elämää kun teidän joidenkin koko aika vaikuttaa menevän kärtsän seuraamisiin eri kanavissa.
Jotta pysyy edes jollain lailla perillä Kärtsän touhuista, ei vaadi kovin kummoista somen seuraamista, kunhan osaa olla oikeissa paikoissa. Sun ei kannata esittää omia arveluitasi tietoina, jollet oikeasti mitään tiedä. Jos kysyisit kauniisti, joku voisi vaikka kertoa.
 
On häneltä tulossa nyt ainakin tämä, jolla tiisasi Taiwanissa. En tarkoittanut, etteikö hänellä olisi biisejä, koska aika paljon tuntui jääneen yli edelliseltä levyltä. Mutta puhuin uusista biiseistä, sellaisista, joista voisi koota levyllinen. Niihin hän ei ainakaan ehdi panostaa eli siirtyy joka tapauksessa levyn teko eteenpäin. Eikä siinä mitään, mutta minusta hän puhui tästä vuodesta, että aikoo keskittyä uuden musiikin tekemiseen, enkä oikein näe sitä tässä.
Ei JO:kaan ole tainnut erikseen mainita levyn tekemisestä mutta on maininnut uusista biiseistä ja niiden tekemisestä, ja heillä näyttää kyllä olevan siihen aikaa, halua ja kykyä.
👍
 
Jotta pysyy edes jollain lailla perillä Kärtsän touhuista, ei vaadi kovin kummoista somen seuraamista, kunhan osaa olla oikeissa paikoissa. Sun ei kannata esittää omia arveluitasi tietoina, jollet oikeasti mitään tiedä. Jos kysyisit kauniisti, joku voisi vaikka kertoa.
No missähän tämä nyt on sitten arvaillut edes? En minä ainakaan tunnista kirjoittajia.
 

Uusimmat

Yhteistyössä