Ei tässä ole väliä, kuinka suosittu jonkun podcast on ja kuinka hyvinvoiva tai esimerkillinen hän on. Kyse on siitä, että näyttävä ja menestyvä nainen saa kuraa niskaan toisilta naisilta.
En itse välitä somejulkkiksista, vielä vähemmän näistä, jotka jo hyvin nuorina parantelevat ulkonäköään ja kuviaan. En kuitenkaan tiedä heistä mitään, en heidän ajatuksistaan, ongelmistaan ja elämästään. Ei tulisi mieleenikään haukkua heistä ketään täällä palstalla enkä käsitä, mitä iloa siitä kukaan saa, että saa mollata muita naisia. Kai siitä jotain hyvänolontunnetta saa, ei kai sitä muuten kukaan tekisi, mutta ihmisenä tällaiset muiden mollaajat ovat alinta kastia. Kritiikki on eri asia kuin mollaaminen. Kritiikki suuntautuu kyseisen henkilön ammattiin ja siinä parantamiseen. Kritiikissä on aina tavoitteena toisen työn parantaminen.
Lapsellinen haukkuminen ei ole kritiikkiä. On hienoa, että somesta löytyy itsensä työllistäviä ja menestyviä naisia, jotka voivat olla esimerkkinä niille nuorille, jotka haaveilevat samasta. Vielä hienompaa on se, etteivät teeskentele olevansa luonnollisia kuvissa vaan kertovat rehellisesti parannuksista. Ikävä kääntöpuoli on tietysti siinä, että samalla he sitten antavat positiivisen mielikuvan näistä parannuskeinoista ja vievät epätervettä kauneusihannetta eteenpäin.
Lähes kaikissa asioissa on aina se toinen puoli, ei vain somevaikuttajissa. Turha siis tekopyhästi tuomita ilman kunnollista asiaan perehtymistä. Minä perehdyin tuon aiemman kumppaniehdokkaan instaan, ja opin todella paljon hänestä ja hänen ammatistaan. Erittäin mukava ja tervehenkinen nainen. Ehkä vähän jopa harmittaa ettei hänestä sitten tullutkaan K:lle kumppania, kun en oikein jaksa perehtyä enää uuteen somevaikuttajaan. K saa kuitenkin deittailla keitä ikinä haluaa. Ja julkisuuden henkilö saattaa olla kyllä monella tapaa parempi vaihtoehto.