New York Times: Valkoisessa talossa hätäkokous nänneistä. Trump on erityisen kiinnostunut niistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Epstein-tiedostoihin kuuluvissa sähköpostiviesteissä Ransome kertoo toimittajalle tuntevansa seksikaupparingin uhrin nimeltä Jen, joka kertoi harrastaneensa seksiä Trumpin kanssa.

Sähköposteissa Ransome väitti Jenin kertoneen, että Trump on erityisen kiinnostunut nänneistä. Jen oli kuvaillut Trumpin toimintaa aggressiiviseksi. Ransome kirjoitti nähneensä todisteita asiasta, kun hän oli käyttänyt samaa kylpyhuonetta Jenin kanssa.

– Ne näyttivät uskomattoman kivuliailta, sillä ne olivat punaiset ja turvonneet, ja muistan, kuinka kavahdin, kun katsoin niitä, Ransome kirjoittaa sähköposteissaan.

En tosiaan ole mikään Trump fani, mutta kun joku epämääräinen tyyppi kertoo toisen epämääräisen kertoneen jotain, niin suhtautuisin epäilevästi.

Jos Trump olisi jotenkin erityisen paha naisten ahdistelija tms. niin se olisi käynyt ilmi jo aikaisemmin. Sen sijaan ne tapaukset, joista hän on jäänyt kiinni (varmistetut tapaukset), ovat osoittaneet, ettei hän ole väkivaltainen. Alaikäisiin hän on saattanut myös koskea, sillä se oli tosi yleistä vielä kasarillakin. Ei sitä pidetty pahana ollenkaan.
 
Missähän piireissä sinä mahdat liikkua, kun alaikäisiin kajoamista ei ole pidetty lainkaan pahana? Pohjanmaan uskonnollisissa piireissä?
 
Missähän piireissä sinä mahdat liikkua, kun alaikäisiin kajoamista ei ole pidetty lainkaan pahana? Pohjanmaan uskonnollisissa piireissä?
Mm. samantyylisissä kuin Trump. Ja ihan tavanomaisissa teinipiireissäkin. Ei ollut mitenkään ihmeellistä, että 15v. seurusteli 20+v. kanssa, itsekin seurustelin, minä 15, hän 21. Trumphan ei ollut noihin aikoihin mikään ikämies, mutta teini-ikäisen kanssa pelehtiminen ei ollut lainkaan sama juttu kuin nykyisin, vaikka mies olisikin ollut keski-ikäinen. Itsekin pidin itseäni aikuisena, vaikka olin korkeintaan varhaiskypsä.
 
En tosiaan ole mikään Trump fani, mutta kun joku epämääräinen tyyppi kertoo toisen epämääräisen kertoneen jotain, niin suhtautuisin epäilevästi.

Jos Trump olisi jotenkin erityisen paha naisten ahdistelija tms. niin se olisi käynyt ilmi jo aikaisemmin. Sen sijaan ne tapaukset, joista hän on jäänyt kiinni (varmistetut tapaukset), ovat osoittaneet, ettei hän ole väkivaltainen. Alaikäisiin hän on saattanut myös koskea, sillä se oli tosi yleistä vielä kasarillakin. Ei sitä pidetty pahana ollenkaan.
Elät pumpulissa tai autiolla saarella? Kumpi on oikein?

Elät pumpulissa tai autiolla saarella? Kumpi on oikein?

Tällaisia syytöksiä on melkein kaikista poliitikoista ja jos niissä on perää, on Trumpkin sen verran varakas ollut jo nuorempana, että pitäisin ihmeenä, ettei näistä olisi koitunut oikeusjuttuja. Se mistä on maksettu korvauksia, oli paljon lievempi tapaus.

En siis väitä, etteikö Trump olisi tyypillinen kaltaisensa mies, joka olisi voinut ahdistella naisia ja koettaa väkisinkin jotain, koska se oli tuolloin hyvin yleistä ja sitä pidettiin jopa normaalina. Mutta tuossakaan kuvatussa tapauksessa hän ei vienyt aiettaan loppuun väkivaltaisella tavalla.

Tietysti tämän voi nähdä vähättelynä ja sitä se onkin. Yritän vain suhteuttaa siihen millaisia väkisinmak ovat ja millainen on tyypillinen tuon ajan mies tuossa asemassa. Trump ei todellakaan ole esimerkillinen naisten kanssa, mutta mitään sellaista ei ole esitetty, että hän olisi naisia jahtaava s.rikollinen. Mikä johtunee kasvatuksesta, missä hän ei ole kokenut vakavaa ja pitkäkestoista fyysistä väkivaltaa, jolloin väkivalta ei ole seksualisoitunut raaemmissa muodoissaan, vaan on enemmän välineellistä (tapa saavuttaa haluamansa).
 
Jos keski-ikäinen mies käy itseään hieman nuoremman naisen kimppuun yleisellä paikalla tavaratalossa miten ihmeessä alaikäinen tyttö voi puolustaa itseään jollain yksityisellä saarella, jonne hänet on salakavalasti houkuteltu?
 
Eihän se onnistu. Mm. tuon takia minusta on järjentöntä toistella, että se on naisten syyllistämistä, kun sanotaan, ettei kannata toimia varomattomasti. Ei pidä lähteä katsomaan kissanpoikasia pakettiautossa eikä ihanalle paratiisisaarella rikkaan prinssin kanssa. Ihan samalla tavalla kun ei kannata antaa pankkitunnuksiakaan, jos niitä pyytää poliisi puhelimessa.
 
Mutta tuossakaan kuvatussa tapauksessa hän ei vienyt aiettaan loppuun väkivaltaisella tavalla.
Ai ei vai?

Kun Trumpin raiskauksen uhri kertoo ”Donald Trump raiskasi minut tavaratalon sovitushuoneessa 23 vuotta sitten
Amerikkalainen toimittaja E. Jean Carroll kertoo New York Magazinessa, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyökkäsi hänen kimppuun ja raiskasi hänet tavaratalo Bergdorf Goodmanin sovitushuoneessa yli 20 sitten

niin sinä pokkana valehtelet tapahtumasta ihan niinkuin idolisi itse valehtelee LÄHES KAIKESTA 😤
 
Luinko huolimattomasti, kun luin, että ei saanut vietyä loppuun asti aiettaan. Trump ei todellakaan ole idolini, herranjestas :D Kommenttisi osoittaa, että sisälukutaidossasi on puutteita. Mutta koska et ymmärtänyt selkeää tekstiä, niin sitä lienee turha ryhtyä toistamaankaan. Osa luultavasti kumminkin tajusi mitä kirjoitin.
 
Lisäyksenä tähän vielä se, että eipä uskoisi, että kommentoijat puolustavat naisia suojelevaa oikeusvaltiota, kun he ovat valmiit julistamaan totuudeksi jokaisen juorun mitä esitetään. Voihan niitä esittää rikoksen uhreistakin. Itse lähden siitä, että julistan väkisinm sellaisen henkilön, joka on tuomittu siitä enkä jokaista, josta on olemassa juoruja.
 
... Välillä ihmettelen miten maailma on tällaiseksi mennyt. Eli netissä minut julistetaan vuoron perään persuksi ja viherpunikiksi aivan tavanomaisten mielipiteiden johdosta, jotka tosiasiassa edustavat maltillista ja liberaalia porvariutta. Ei äärimielipiteitä mistään.
 
Luinko huolimattomasti, kun luin, että ei saanut vietyä loppuun asti aiettaan. Trump ei todellakaan ole idolini, herranjestas :D Kommenttisi osoittaa, että sisälukutaidossasi on puutteita. Mutta koska et ymmärtänyt selkeää tekstiä, niin sitä lienee turha ryhtyä toistamaankaan. Osa luultavasti kumminkin tajusi mitä kirjoitin.
Selvä Trump-fani vaikka muuta yrität väittää.

Lyhyesti sanottuna olet selvästi sitä mieltä että kun hän ei saanut vietyä aikomaansa ja yrittämäänsä rikostaan loppuun asti niin hän onkin puhtoinen enkeli. Hajaantukaa!

Tämän sekavuutesi tajuavat kaikki muut paitsi sinä.
 
Täytyy jaksaa odottaa milloin Trump saa vahvat syytteet oikeudessa. Iso-Britanniassa ei jääty jahkailemaan vaan prinssi sai kovan tuomion.
Suomessa perheväkivalta on lisääntynyt viidenneksellä.
Seiska uutisoi miehestä, joka on pahoinpidellyt ex-vaimonsa avioerokiistan yhteydessä.
 
Yhteistyössä