K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mua on vaivannut aina viisuista saakka se, että missä tilanteessa Kärtsä antoi sen Pasi-paitansa Bojanille. Paita vaihtoi omistajaa viimeisenä iltana, ja tuskin Kärtsä sitä mukanaan kuljetti. Eiköhän se ollut hänellä huoneessa, josta se piti hakea yksin - todennäköisesti yhdessä. Siinä hyvästellessä ja muistolahjoja antaessa on voinut vähän joku raja ylittyä - niistä rajoistahan Bojaniltakin joku sikäläinen toimittaja jälkikäteen kysyi, ja sai Bojanin todella hämilleen. Haki vastausta pitkään, ja lopulta oli kuin ei olisi ymmärtänyt koko kysymystä.
Joo nyt on taas nähty vähän poikkeavilla aivokemioilla tuokin haastis. 😵‍💫
 
Ei vttu mitä paskaa taas.

Tuosta on ihan faktaa muutama kohta:

1) Jere sai kavereiltaan Pasi-paidan ja antoi sen viimeisenä iltana Bojanille

2) Ne bilettivät yhdessä päätösillan

3) Bojanin puhelin oli kateissa ja se löytyi Suomen delegaation tiloista

4) Bojania haastateltiin viisujen jälkeen jossain heikäläisten mediassa, ja häneltä kysyttiin, ylittyikö raja Jeren kanssa.

Kaikki muu voi olla paskaa, mutta nuo kohdat on tapahtuneet todistetusti.
 
Ja shippaajat täydentää puuttuvat palat lapioimalla shippisontaansa. Kaikki tuo voi tapahtua ihan ilman, että mitään "rajoja ylitetään" tai että mitään bromance-kaulailuja kummempaa tapahtuu. Kärtsän gf oli mukana juhlimassa jne. Ja toi puhelimen löytyminen... no shit Sherlock. Jos on suomalaisten kanssa bailannut, niin oisko joku ottanut talteen kun pöhelö on sen unohtanut jonnekin pöydälle vaikka.
 
Juuuri näin. Enempää ei tätä voi painottaa.
 
Ja shippaajat täydentää puuttuvat palat lapioimalla shippisontaansa. Kaikki tuo voi tapahtua ihan ilman, että mitään "rajoja ylitetään" tai että mitään bromance-kaulailuja kummempaa tapahtuu. Kärtsän gf oli mukana juhlimassa jne. Ja toi puhelimen löytyminen... no shit Sherlock. Jos on suomalaisten kanssa bailannut, niin oisko joku ottanut talteen kun pöhelö on sen unohtanut jonnekin pöydälle vaikka.
Mitäs näistä tyttöystävistä. Se on varmaan tuonnu kahvia ja tuoretta pullaa sinne siivouskomeroon.
 
Yhteistyössä