Henkka Aflechtin hyvä kirjoitus demareista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Haittamaahanmuutto on vain sinun korvien välissä.
Vaikutat yksinkertaiselta tyypiltä, joka ei viitsi ottaa asioista selvää. Persuilu on sinun ainut uskonto.
Kolmatta kertaa raiskauksesta oikeudessa syytettynä oleva mamu ei sun mielestä ole haittamaahanmuuttaja?

Ko mamulla on kontollaan myös paljon muita rikoksia.

 
En lue persuja kiinnostavia uutisia.
Suurin osa kantasuomalaisten tekemistä raiskauksista jää ikuisiksi ajoiksi pimentoon. Poliisille ilmoittaminen on monesti turhaa ja lisää vain henkistä kärsimystä.
Muistan kun aikoinaan sata vuotta sitten kävin A-klinikalla keskustelemassa puolisoni alkoholiongelmasta. Miesasiantuntija alkoi puhua hameestani, jonka olin ommellut mustasta tekonahkasta. Käynti oli täysin turha ja jäi vain paha mieli. Vuosia myöhemmin ex-mussukkani tuli vippaamaan 10 € ruokakauppaa varten. Kävimme kaupassa ja sitten keskustelimme hänen elämästä talon puistikossa. Sain tylyn kommentin liian vaatimattomasta hameestani. Elämäni on ollut yhtä absurdia komiikkaa kuin Bridget Jones-päiväkirjoissa.
Bridget sai myös jatkuvasti vinoilua hameensa ulkoilutuksesta.
Summa summarum. Kotikorttelini kaljasiepot kerääntyvät kuin linnut orrrelle kauppakeskuksen liepeille. Yksi nainen huikkasi kesällä jälkeeni, että minulla on kiva hame.
 
En lue persuja kiinnostavia uutisia.
Suurin osa kantasuomalaisten tekemistä raiskauksista jää ikuisiksi ajoiksi pimentoon. Poliisille ilmoittaminen on monesti turhaa ja lisää vain henkistä kärsimystä.
Muistan kun aikoinaan sata vuotta sitten kävin A-klinikalla keskustelemassa puolisoni alkoholiongelmasta. Miesasiantuntija alkoi puhua hameestani, jonka olin ommellut mustasta tekonahkasta. Käynti oli täysin turha ja jäi vain paha mieli. Vuosia myöhemmin ex-mussukkani tuli vippaamaan 10 € ruokakauppaa varten. Kävimme kaupassa ja sitten keskustelimme hänen elämästä talon puistikossa. Sain tylyn kommentin liian vaatimattomasta hameestani. Elämäni on ollut yhtä absurdia komiikkaa kuin Bridget Jones-päiväkirjoissa.
Bridget sai myös jatkuvasti vinoilua hameensa ulkoilutuksesta.
Summa summarum. Kotikorttelini kaljasiepot kerääntyvät kuin linnut orrelle kauppakeskuksen liepeille. Yksi nainen huikkasi kesällä jälkeeni, että minulla on kiva hame.
 
Kolmatta kertaa raiskauksesta oikeudessa syytettynä oleva mamu ei sun mielestä ole haittamaahanmuuttaja?

Ko mamulla on kontollaan myös paljon muita rikoksia.


En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta totta kai on. Kovat rangaistukset!

Mitä mieltä olet Vaasan surmatapauksesta? Kammottava tyyppi se surmaaja!
 
En ole tuo, jolle kirjoitit, mutta totta kai on. Kovat rangaistukset!

Mitä mieltä olet Vaasan surmatapauksesta? Kammottava tyyppi se surmaaja!

"Vaasan epäilty kaksoismurhaaja on ollut viime vuodet varsin aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Viime keväänä mies osallistui somessa striimattavaan realitykilpailuun.

Vakavista rikoksista epäilty 27-vuotias mies on julkaissut satoja videoita, joissa käsittelee muun muassa ajankohtaisia aiheita, politiikkaa ja hyvinvointia. Videoiden sävy on kovin yhteiskuntakriittinen.

Yhdessä julkaisussa vaasalaismies kuvaa itseään muun muassa natsiksi, seksistiksi, rasistiksi ja putinistiksi. Toisessa hän vaikuttaa tukevan Sinimustan liikkeen toimintaa.

Osa julkaisuista näyttäytyy rikosepäilyn myötä kylmäävässä valossa.

Keväällä julkaistussa, humoristiseksi tarkoitetussa videossa hän ”harjoittelee pidätyskuvaa varten”. Videon taustalla soi rikosaiheisen Kova laki -sarjan tunnusmusiikki.

– Kun ei koskaan voi tietää. Pitää valmistautua etukäteen, mies on kirjoittanut julkaisun oheen."

 

Similar threads

V
Viestiä
43
Luettu
1K
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
6
Luettu
606
Aihe vapaa
vierailija
V
V
Viestiä
4
Luettu
561
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä