1.4v ja äiti, äiti, äiti..!

["kisuli"]

Onko muilla n.1.4vuotiailla samaa, kun en ole ainakaan tuttavien lapsista kuullut.

Eli meidän poika on TOdella äidin perään, ei edes usein sillä huonotuulisella tavalla, kitisten. Vaan tämän tästä tulee halimaan, päivän aikana toistelee äitiä varmaan sen sata kertaa(osaa jo paljon muitakin sanoja), isän syli ei usein kelpaa jos olen vieressä, öisin ei muu käy kuin se että pääsee viereeni nukkumaan - tällöinkin pitää olkapäästäni tms. kiinni.
Aivan kuin todella pelkäisi että katoan johonkin. En kuitenkaan ole koskaan ollut pitkiä aikoja poissa.
Käydään kyllä usein avoimessa päiväkodissa, jotta tottuisi muihinkin.

Olen itse, ja mieskin on ollut nuorena ujo. Ja pelkään että pojastakin saattaisi tulla. Ainakin tästä äidissä roikkumisesta päätellen.

Osaatteko sanoa mitä voisi tehdä, onko tämä vain vaihe, vai voisinko jotenkin rohkaista poikaa, vai pitäisikö henen olla enemmän muiden hoidossa?

 

[vrs]

Tuttua. Ei kannata väkisin "karaista", ei siitä tule kuin traumoja. Hiljalleen se helpottaa. Meidän mammari 1v8kk on jo vähän hellittänyt otettaan, paitsi kipeänä. Isoveljensä taas oli pienenä samanlainen isän suhteen ja vieläkin kyllä hädän tullen haluaa isin syliin.

 

["kisuli"]

Kiitos! Näin minäkin olen kuullut, ettei kannata karaista. Kun olen havainnut tämänsuuntaista jo pidempään, joten olen sitten sylitellyt paljon. Poika on vielä allergialapsi ja muutakin vaivaa on ollut, joten on tosiaan tottunut olemaan äidin lähellä.
Voihan sekin vaikuttaa, mutta uskon että on ihan luonteessakin.

 

[yhden äiti]

minun puolitoistavuotias on samanlainen. Väitävät se on ihan normaalia. Leikitään pitkät pätkät ja sitten tullaan hetkeksi syliin kyhjäämään, keräämään äitienergiaa ja sitten taas seikkailut jatkuu. Kuulemma tarhassa on sama kuvio, käy ajoittain tätien sylissä "tankkaamassa" läheisyyttä ja hetken päästä palaa leikkeihin.

 

[mammarin äiti]

Ihan normaalikehitysvaihe, enkä olisi ollenkaan huolissani. Vaikka rasittaa se välillä silti...