1,5-vuotias väkisin eroon vanhemmistaan?!!?

[Turun tyttö]

Hei!
Ajattelin tänne vähän purkautua, kun patittaa eräs asia. Noh, meillä on 1,5-vuotias poika, jonka kanssa me ollaan käyty fysioterapiassa n. kuukauden välein, kun tuo liikkeellelähtö oli hieman hitaammanpuoleista. (Mutta nyt hän siis jo kävelee jne., joten fyssarilla ei tarvitse enää käydä kuin kontrollissa joskus 2-vuotiaana.) Fyssarin kanssa on sitten tullut puhetta siitä, kun lapsemme ei ole tähän mennessä ollut vielä koskaan kellään ulkopuolisella hoidossa, kun minä kerran olen kotona, ja miehelläkin on säännöllinen työaika, joten voin hoidella omat menoni iltapäivisin/illalla ja viikonloppuisin. Fyssari on ollut koko ajan sitä mieltä, että kyllä nyt tuonikäiselle olisi NORMAALIA olla välillä vaikka mummolassa hoidossa, ja joo mikäs siinä, mutta kun sille ei ole meillä ollut tarvista. Sitäpaitsi toiset isovanhemmat ovat sen verran jo vanhuudenhöperöitä, ettei heille lasta uskaltaisi jättää yksin ja toiset asuvat kokonaan toisella paikkakunnalla, joten sinnekin kun mennään kylään, niin vietetään porukalla aikaa.
Fyssari sitten ehdotti, että kokeillaas semmosta, että jätän lapsen kahden hänen kanssaan ja itse menen oven ulkopuolelle - noh, huutohan siitä alkoi, kun lapsi huomasi että minä olenkin kadonnut johonkin. Lapsi sitten jatkoi vielä pitkän aikaa kiukutteluaan, kun olin palannut huoneeseen, mutta tosiaan vartin verran sitä huutoa piti ensin kuunnella siellä oven takana...:/ Ja nythän tämä, ettei lapsi suostunut jäämään tuosta vaan yksin tädin, jota näkee sen kerran kuussa kolmen vartin ajan, hoitoon ja jatkoi sitä kiukkuamista vielä huoneeseen paluuni jälkeenkin, johtuu siitä ettemme anna lastamme ulkopuolisille hoitoon + että lapsella taitaa olla erityisen hankala luonne (uhman lisäksikö...?).
Noh, tempperamenttinenhan tuo meidän pieni on aina ollut (suuttuu harvoin, mutta sitten oikein kunnolla), mutta minun mielestäni noin kokonaisuudessaan tosi kiltti, iloinen ja menevä pakkaus - siis ihan normaali 1,5-vuotias! Toki vieraita aikuisi ensin jännittää, mutta muutoin on sosiaalinen - siis leikkii toisten lasten kanssa, vilkuttelee kaupoissa ja kahviloissa ihmisille, toihuaa reippaasti TUTTUJEN ihmisten kanssa. Nyt vaan on semmonen olo, että pitääköhän se fyssari minua jotenkin liikaomistavaisena kanaemona, joka ei uskalla päästää lapsestansa irti - että ihan kuin tämä kotihoito nyt jotenkin olisi vahingollista lapseni kehitykselle...Kuitenkin me käydään päivittäin pari kertaa ulkona, kerran viikossa avoimessa kerhossa, tavataan sukulaislapsia + muuta sukua 1-2 krt viikossa ja nyt kevään tullen olemme päässeet myös leikkikentälle. Tämän lisäksi tietty käydään vielä kaupoissa , kahviloissa ym. sosiaalisissa tilanteissa + tietenkin leikitään ja puuhastellaan normaalijuttuja kotosalla. Eikö tämä muka riitä sormaaliin sosiaaliseen kehittymiseen - miksi väkisin pitäisi vielä viedä jonnekin ulkopuolisille hoitoon, jos ei kerran ole tarvista? Periaatteesta ei siis missään nimessä ole kyse!
Mainittakoon vielä, että mieheni kanssa molemmat (+ sisaruksemme) ollaan kotihoidettuja, ja molemmat oltiin ekan kerran ulkopuolisilla "hoidossa" vasta eskarissa, ja silti meistä tuli ihan normaaleja lapsia, nuoria ja sittemmin aikuisia.
Huh, nyt helpotti vähän, kun sai "tilittää", mutta kun tuli vaan semmoinen huono äiti -fiilis, vaikkakin kyllä varmaan ihan turhasta...Niin, ja tämä ei sitten ollut mikään kotihoidon puolesta / vastaan kannanotto, vaan kaikki tehköön mun puolesta niinkuin itselleen ja perheelleen parhaaksi näkee!

 

[isoäiti mölykylästä]

joo mua on aina ärsyttänyt tää seikka. esim. neuvolassa on joku neuvolakerta, että lapsen pitää mennä neuvlatädin kanssa kahden kesken tekemään tehtäviä. jos on arka lapsi, joka ei halua jäädä äidistään mihinkään, niin ei se taatusti tee niitä tehtäviäkään kun tällaiseen pakotetaan. näin kävi meille. ja neuvolatäti isoon ääneen toitotti, kuinka lapsi pitää viedä perheneuvolaan kun jotain on pielessä, kun ei uskalla irtaantua äidistä ja tehtävätkään ei sujunut. en vienyt, vaan käskin tädin mennä sinne neuvolaan ihan itse. eipä lapsella ole ole ollut koulussa eikä missään muuallakaan ongelmia. ja hyvin uskaltaa jäädä leireille yms. nykyisin vaikka viikoksi. ei pakottamalla mikään onnistu

 

[..]

Teidän lapsenhoitokuviot ei kyllä kuuulu sille fyssarille pätkääkään. En minä kyllä olisi suostunut huudattamaan lastani.. Se on vain hänen henkilökohtainen mielipide, eikä sinun tarvitse siitä välittää. Sanot vaan että teillä tehdään näin ja se sopii teille.

Meilläkin lapset on tosi harvoin erossa äidistä, silloinki yleensä isän kanssa. Aina kehutaan kuinka iloisia ja sosiaalisia he ovat nyt isompana. Ei lapsia ole pakko hoidattaa muilla, kunhan vaan kuljetaan ihmisten ilmoilla.

 

[wf]

No en olis ensinäkään eka kertaa jättäny lastani puoli oudolle tädille vaan kun tarvetta hoitoon olisi ollut niin joko ammattilaiselle päiväkotiin tai muulle tutulle joka on myös lapselle tuttu =) Mutta en näe mitään syytä miksi lapsi pitäisi jättää hoitoon minnekkään jos siihen ei ole syytä tai lapsi ei itse osaa isompana toivoa esim. yökylään isovanhemmille tai kaverille =)

 

[äiti joka pilasi lapsen]

No ei mitään kiirettä vielä erota noin pienestä lapsesta. Mä olin lapsen kans pitkään kotona ja yllättäen vaikka ujo ja herkkä lapsi onkin niin neuvolassa onnistu tehtävien teko vaikka mä en ollu paikalla. Terkka oli kyllä sillä kannalla että kokeillaan jos se onnistuu et pakko ei ole vielä onnistua. Hoitoon jää mielellään nyt niin mummolaan kun päiväkotiinkin ja tosiaan kaikkien mielipiteet oli sillon kun kotona olin lapsen kanssa että ongelmia tulee ja pilaan lapsen kun on niin kiinni äidissä.

 

["vieras"]

No ei tuon ikäistä ole mikään hätä jättää vieraaseen paikkaan hoitoon. Toki voitte seuraavan kerran kun olette siellä toisessa mummolassa niin käydä vaikka miehen kanssa kaksistaan puolen tunnin kävelyllä ja antaa lapsen olla isovanhempien kanssa "yksin" sen aikaa. Voisi lapsi jo sen verran totutella. Mutta en näkisi mitään syytä miksi pitäisi vieraan kanssa pystyä olemaan jos ei ole pakko?

Itseä vähän ihmetytti omalle kohdalle tullut tilanne missä eräs sukulainen jota näemme pari kertaa vuodessa, olisi halunnut vajaa 3-vuotiaan lapsemme heille hoitoon muutamaksi päiväksi (ja yöksi). He asuvat usean sadan kilometrin päässä ja kun sanoin etten vielä uskaltaisi jättää niin kauas edes yhdeksi yöksi, koska jos hätä (kova ikävä) tulisi niin eihän me päästäisi paikalle pitkään aikaan, eri asia jos asuisivat lähempänä. Tämä sukulainen kuulosti sitten närkästyneeltä että kyllä sen lapsen pitäisi oppia olemaan vanhemmista erossakin jo tuon ikäisenä... Miksi ihmeessä? Lapsi on kyllä päiväkodissa, missä pärjää hyvin, mutta miksi pitäisi väkisin olla yötä pois kotoa?

 

[minä,]

kerran yksi pyysi mua lapsen vahdiksi muutamaksi tunniksi, kun likka noin 8kk vanha huomas että äiti lähtee niin alko itkemään. Samalla hetkellä kun äiti meni ulos ja ovi meni kiinni niin likka alkoi nauramaan. Tekeevät kiusallaankin tuota itkemistä toiset

 

["vieras"]

niin tai näin -teet aina väärinpäin. Se on se äitien kohtalo. Etköhän se ole sinä miehesi kanssa, joka kasvattaa lapsensa niin kuin parhaaksi katsoo. Pikaseen lukemalla, vaikutatte ihan järki-ihmisiltä, kuten meistä useimmat

 

["pah"]

Mä oon lapseni opettanut hoidossaoloon alle 1-vuotiaina, mutta meillä onkin luotettava ja tuttu mummola ihan lähellä. Mielestäni sekin on hyvä ja opeteltava taito, mutta ei sitä nyt väkisin tarvitse harjoitella jollei tarvetta tai mahdollisuutta ole. Tosin uskon, että mitä isompi lapsi on, sitä enemmän hän osaa pelätä erossaoloa, jollei vielä tiedä, että vanhemmat tulevat aina takaisin. Eli helpommalla varmaan pääsee, mitä nuorempana lapsen totuttaa. En mitään neliviikkoisen hoitoonlaittamista tarkoita kuitenkaan

En kyllä ymmärrä minäkään, miten fyssarille kuuluu tuo asia. Meillä vastaanotto kestää tunnin, enkä tuhlaisi neljännestä ajasta huudatukseen. Sehän on ihan turhaa ajan tuhlausta, eikä aiheuta kuin pahaa mieltä lapselle ja sulle. Pidä lapsesi puolta ja äläkä suostu ulkopuolisen turhiin ehdotuksiin.

 

[toisin]

Tämä on vaan sellainen varoitus mitä voi löytyä edestä (sattui meille). Eli esikko ei ollut ikinä ollut kenenkään muun hoidossa kuin minulla ja miehellä. Sitten kuitenkin sattui niin että minä loukaannuin niin että jouduin sairaalahoitoon. Mies ei saannut töistä vapaata ja niin jouduimme turvautumaan ulkopuoliseen apuun. Siskoni (lapsen kummi) suostui hoitajaksi. Tuttu hän oli lapsellemme mutta se ei riittänyt - viikon verran lapsi huusi kaiket päivät, ei nukkunut ei syönnyt. Yöt meni plörinäksi vaikka mieheni olikin kotona. Lapsi oli aivan sekaisin. Ajatustakaan ei ollut että olisi tullut sairaalaan mua katsomaan, yksi kerta riitti senkin todistamaan.

Siksi nyt kahden seuraavan lapsen kanssa ollaan oltu toisenlaisia. Vaikka sinällään ei ole tarvetta muulle hoidolle, on heidät totutettu silloin tällöin olemaan keskenään juurikin tuo siskoni kanssa. Muutama tunti silloin tällöin. Elämässä voi sattua ja tapahtua, meillä esikko oli todella pitkää tuon jälkeen kovin "apea" eikä meinannut päästää minua kotoa minnekään (kauppaan lähtiessä kiljui ja roikkui jalassa...suihkuunkin halusi mukaan...)

 

["vieras"]

kerran yksi pyysi mua lapsen vahdiksi muutamaksi tunniksi, kun likka noin 8kk vanha huomas että äiti lähtee niin alko itkemään. Samalla hetkellä kun äiti meni ulos ja ovi meni kiinni niin likka alkoi nauramaan. Tekeevät kiusallaankin tuota itkemistä toiset

Niin, nuo pienet ovat aivan kauheita tekemään kiusaa. Varsinkin nuo 8 kk ikäiset!

 

["vieras"]

Törkeä fyssari! Mä laittaisin sen fyssarin vaihtoon ja heti. Teidän lapsenhoitokuvionne ei ensinnäkään pätkää kuulu sille ja sitäpaitsi, ton ikäisen kaa ei tarvi mitään harjoitella.

 

[anteeks vaan]

No jos 1,5v saa paniikkikohtauksen kun äiti menee oven toiselle puolelle, niin eiköhän siinä olisi jo peiliin katsomisen paikka... Ihan suoraan sanottuna.

Eri asia jos puhutaan yökylästä tuon ikäisenä.

 

[siedäty]

No jos 1,5v saa paniikkikohtauksen kun äiti menee oven toiselle puolelle, niin eiköhän siinä olisi jo peiliin katsomisen paikka... Ihan suoraan sanottuna.

Eri asia jos puhutaan yökylästä tuon ikäisenä.

Vähän surullista tuo on lapsen kantilta jos ei voi luottaa muihin aikuisiin kuin isään ja äitiin. Kun kuitenkin elämässä voi sattua ja tapahtua niin olishan se ihana että lapsi ymmärtää että hän ei jää vaille huomiota vaikka isä ja äiti olisikin jostain syystä estynyt olemaan lapsen läsnä. Aika stressaavaa - juurikin sille lapselle. Itse en uskalla tollaisen kortin varaan jättää että me miehen kanssa ollaan aina läsnä. Toivottavasti niin, mutta koskaan ei tiedä.

 

["muuli"]

Ei tuo fysioterapeutti ihan asiallisesti käyttäytynyt - mutta asiasta kyllä mainitsi mielestäni. Lapsellekin luo turvaa se että hän kykenee luottamaan muihinkin aikuisiin kuin vain vanhempiin.

 

[vv]

Eihän tuossa nyt ole enää mitään ongelmaa, jos fyssarilla ei tarvitse käydä kuin 2-vuotiaana seuraavan kerran. Aika outoa kutienkin, että lapsi ei laske sinua silmistään. Oma lapseni kävi fyssarilla 1-2 kertaa viikossa. Meillä oli niin päin, että usein minun oli poistuttuva huoneesta, koska muuten lapsi kitisi perääni eikä jumpasta tulllut mitään. Jos olin toisessa huoneessa näkymättömissä, niin mitään ongelmaa ei ollut.

Monet terapeutit haluavat tehdä lapsen kanssa työtä ilman vanhempien läsnäoloa. Ilmeisesti lapset keskittyvät silloin paremmin.

 

["vieras"]

teille on osunu kohalle varsin pössi fysioterapeutti! ei tuon ikänen vielä halua välttämättä olla erossa äidistä ja tuolla konstilla saadaan lapselle aikaseksi vaan trauma josta selviäminen saattaa viedä pitkäänkin.

meillä kävi niin että kävin viemässä roskat kun lapsi oli n. 2-vuotias. puhuimme etukäteen että mihin äiti menee ja että äiti tulee kohta takaisin ja lapsi ymmärsi sen koska sanoi vielä vahvistukseksi että äiti vie roskat ja tulee sisälle keittämään xx:lle kaakaota. no mutta, roskispaikka on kahet portaat alas ja talon nurkalta 200 m ja kun tulin takas niin kuulin jo ulko-ovelta että meidän ipana itkee ja huutaa suoraa kurkkua. äkkiä juoksin portaat ylös ja kotiin ja siellähän se pieni oli, kauheessa paniikissa eteisessä huutamassa äitiä. tästä on nyt yli 2 vuotta ja edelleen lapsi sen tilanteen muistaa ja pelkää kokoajan että äiti jättää. ja on tottunut olemaan kyllä muidenkin hoidossa kun vain minun, jo tuolloin 2-vuotiaana kun tämä tapahtui.

olkaa ihmiset onnellisia että me kaikki olemme erilaisia, niin lapsetkin ovat. se mikä sopii yhdelle lapselle 1,5-vuotiaana, ei välttämättä sovi toiselle eikä siinä tartte heti vanhempien katsella peiliin.

tsemppiä ap:lle, hitaasti hyvä tulee ja lapsi kyllä oppii vielä luottamaan siihen että vaikka sinä jossain käytkin niin tulet kuitenkin takaisin. :hug:

 

[Turussa?]

Mekin käytiin Turussa fyssarille neuvolan lähettäminä, ja meidän fyssari oli myös sitä mieltä että lapsemme pitäisi laittaa hoitoon välillä muuallekin kuin kotiin. Oli silloin melkein 1-vuotias. Terapeutti päätti, että nyt jumpataan ilman äitiä, ja mun piti olla oven toisella puolella kun se huudatti mun lasta. Hyvä etten itsekin itkenyt kun pääsin takaisin huoneeseen ja vauva konttasi hädissään naama huudosta punaisena mun luokse. Muutenkin oli sellainen, että jos hänen käsittelyssään vauva rupesi itkemään, ei antanut mun syliin vaan piti itsellään.

Mua vitutti siellä käyminen kun se oli kiusaamista meille molemmille ja sanoinkin että me ei enää tulla. Lapsessa oli sellainen "vika" ettei hän kontannut 8 kk-neuvolassa, niin laitettiin fysioterapiaan, joka jälkeenpäin oli ihan turhaa. Oppi konttamaan 9 kk ja kävelemään 1 v 1 kk. Ihan normaalissa aikataulussa ilman terapioitakin.

Oli niin tuttu tarina että olikohan meillä sama terapeutti. Muakin oikein syyllisti kun sanoin ettei ole tarvetta hoidattaa vauvaa kellään muulla.

 

["vieras"]

Mekin käytiin Turussa fyssarille neuvolan lähettäminä, ja meidän fyssari oli myös sitä mieltä että lapsemme pitäisi laittaa hoitoon välillä muuallekin kuin kotiin. Oli silloin melkein 1-vuotias. Terapeutti päätti, että nyt jumpataan ilman äitiä, ja mun piti olla oven toisella puolella kun se huudatti mun lasta. Hyvä etten itsekin itkenyt kun pääsin takaisin huoneeseen ja vauva konttasi hädissään naama huudosta punaisena mun luokse. Muutenkin oli sellainen, että jos hänen käsittelyssään vauva rupesi itkemään, ei antanut mun syliin vaan piti itsellään.

Mua vitutti siellä käyminen kun se oli kiusaamista meille molemmille ja sanoinkin että me ei enää tulla. Lapsessa oli sellainen "vika" ettei hän kontannut 8 kk-neuvolassa, niin laitettiin fysioterapiaan, joka jälkeenpäin oli ihan turhaa. Oppi konttamaan 9 kk ja kävelemään 1 v 1 kk. Ihan normaalissa aikataulussa ilman terapioitakin.

Oli niin tuttu tarina että olikohan meillä sama terapeutti. Muakin oikein syyllisti kun sanoin ettei ole tarvetta hoidattaa vauvaa kellään muulla.

en mitenkään halua tyrmätä suomalaista neuvolajärjestelmää, se kun on aivan loistava. mutta silti joskus tuntuu että minne on kadonnut normaali terve järki näistä touhuista. ollaan laittamassa alle kävelyikäistä fysioterapeutille kun tämä ei konttaa? minä itse olen oppinut konttaamaan vasta sen jälkeen kun lähdin käveleen, samoin tyttäreni. ei mitään ongelmaa ollu neuvolassa mutta monella muulla on ollut.

melkosen hullulta touhulta kuullostaa tuon fysioterapeutin toiminta. tehkää valitus. oispa kiva tietää kuka oli kyseessä, itsekin kun turusta olen...

 

["vieras"]

Vähän surullista tuo on lapsen kantilta jos ei voi luottaa muihin aikuisiin kuin isään ja äitiin. Kun kuitenkin elämässä voi sattua ja tapahtua niin olishan se ihana että lapsi ymmärtää että hän ei jää vaille huomiota vaikka isä ja äiti olisikin jostain syystä estynyt olemaan lapsen läsnä. Aika stressaavaa - juurikin sille lapselle. Itse en uskalla tollaisen kortin varaan jättää että me miehen kanssa ollaan aina läsnä. Toivottavasti niin, mutta koskaan ei tiedä.

Peesi tälle! Ihan oikeasti elämässä voi tulla tällainen tilanne

 

[ninaTT]

Minusta on hyvin, hyvin, hyvin tervettä, ettei 1,5v lapsi tunne oloaan turvalliseksi vieraan ihmisen kanssa tuosta noin vain ilman äitiä.

Omani oli ensimmäistä kertaa hoidossa varmaan joskus siinä 1,5v kieppeillä, enollaan ja sitten mummillaan. Lähdöt olivat silloin vielä hankalia, mutta kyseessä oli ihan aito hoidon tarve, niin jätin kuitenkin. Yöhoitoon meni vasta sen jälkeen, kun oli itse hoksannut pyytää, että pääsisi tädilleen yökylään. Monesti tytön ollessa vauva sain kuulla, että lapsesta tulee minusta riippuvainen ja että hän roikkuu minussa vielä kouluikäisenäkin. Paskapuhetta, lapsi jää aivan mielellään tutuille ja turvallisille ihmisille hoitoon, eikä kauhean kauaa vierasta uusiakaan ihmisiä.

1,5v on vielä aika vauva eikä millään hoitoonviemisellä ole mitään kiirettä.Tuon ikäiseltä on tervettä ja normaalia käytöstä olla menemättä jokaisen vieraan ihmisen syliin tai seuraamaan niitä. Minusta on huolestuttavampaa jos lapsi rientää ventovieraiden ihmisten syliin kuin että rupeaa itkemään jos jää yksin vieraan kanssa.

 

[ai niin kaikille ei voi sattua]

Minusta on hyvin, hyvin, hyvin tervettä, ettei 1,5v lapsi tunne oloaan turvalliseksi vieraan ihmisen kanssa tuosta noin vain ilman äitiä.

Omani oli ensimmäistä kertaa hoidossa varmaan joskus siinä 1,5v kieppeillä, enollaan ja sitten mummillaan. Lähdöt olivat silloin vielä hankalia, mutta kyseessä oli ihan aito hoidon tarve, niin jätin kuitenkin. Yöhoitoon meni vasta sen jälkeen, kun oli itse hoksannut pyytää, että pääsisi tädilleen yökylään. Monesti tytön ollessa vauva sain kuulla, että lapsesta tulee minusta riippuvainen ja että hän roikkuu minussa vielä kouluikäisenäkin. Paskapuhetta, lapsi jää aivan mielellään tutuille ja turvallisille ihmisille hoitoon, eikä kauhean kauaa vierasta uusiakaan ihmisiä.

1,5v on vielä aika vauva eikä millään hoitoonviemisellä ole mitään kiirettä.Tuon ikäiseltä on tervettä ja normaalia käytöstä olla menemättä jokaisen vieraan ihmisen syliin tai seuraamaan niitä. Minusta on huolestuttavampaa jos lapsi rientää ventovieraiden ihmisten syliin kuin että rupeaa itkemään jos jää yksin vieraan kanssa.

Eikö sua koskaan ole pelottanut millainen hätä lapselle tulee jos itsesi vaikka loukkaat niin että joudut sairaalaan? Kun käsitykseni mukaan olet vielä lapsen kanssa yksin? En nyt puhu että pinet opettelvat päivien eroon, mutta siihen että muutama tunti erossa ei aiheutta kamalaa ahditusta?

Itse olen sairastanut vakavan sairauden esikon ollessa taapero, kyllä oli hyvä että hän luotti tuttuun mummiin jonka hoivissa oli päivät jolloin mieheni oli pakko olla töissä. Kylmääkin ajatus huutavasta lapsesta siellä mummin hoivisa - jo e että jouduin olemaan paljon sairaalasakin oli paha.

 

[ninaTT]

Eikö sua koskaan ole pelottanut millainen hätä lapselle tulee jos itsesi vaikka loukkaat niin että joudut sairaalaan? Kun käsitykseni mukaan olet vielä lapsen kanssa yksin? En nyt puhu että pinet opettelvat päivien eroon, mutta siihen että muutama tunti erossa ei aiheutta kamalaa ahditusta?

Itse olen sairastanut vakavan sairauden esikon ollessa taapero, kyllä oli hyvä että hän luotti tuttuun mummiin jonka hoivissa oli päivät jolloin mieheni oli pakko olla töissä. Kylmääkin ajatus huutavasta lapsesta siellä mummin hoivisa - jo e että jouduin olemaan paljon sairaalasakin oli paha.

Lapseni viihtyy vallan hyvin tätinsä ja mumminsa ja enonsa kanssa. Hän on aina luottanut ympärillä oleviin aikuisiin just niin hyvin kun on sopiva luottaa.

Ei muutama tunti erossa tutun ja turvallisen ihmisen kanssa ole lastani ajanut paniikkiin hänen ollessaan 1,5v.

 

[Turun tyttö]

Hei!
Kiitos vastauksista - niissä oli monia hyviä näkökulmia. Ajattelin vielä mainita, että ei poitsumme IHAN kiinni meidän helmoissa ole; on ollut (ja pärjännyt ilman itkuja) mm. kahvilassa isovanhempien kanssa sen aikaa kun olen piipahtanut vaatekaupoilla, leikkinyt kylässä ollessa tunninkin ihan eri huoneessa meistä vanhemmista ym. pientä, mutta siis ns. ihan oikeasti ei ole ollut hoidossa. Eli kyllä hänellä on lähipiirissä muitakin ihmisiä joihin luottaa, jos vaikka meille vanhemmille sattuisi jotain.

 

[madaem]

Hei!
Ajattelin tänne vähän purkautua, kun patittaa eräs asia. Noh, meillä on 1,5-vuotias poika, jonka kanssa me ollaan käyty fysioterapiassa n. kuukauden välein, kun tuo liikkeellelähtö oli hieman hitaammanpuoleista. (Mutta nyt hän siis jo kävelee jne., joten fyssarilla ei tarvitse enää käydä kuin kontrollissa joskus 2-vuotiaana.) Fyssarin kanssa on sitten tullut puhetta siitä, kun lapsemme ei ole tähän mennessä ollut vielä koskaan kellään ulkopuolisella hoidossa, kun minä kerran olen kotona, ja miehelläkin on säännöllinen työaika, joten voin hoidella omat menoni iltapäivisin/illalla ja viikonloppuisin. Fyssari on ollut koko ajan sitä mieltä, että kyllä nyt tuonikäiselle olisi NORMAALIA olla välillä vaikka mummolassa hoidossa, ja joo mikäs siinä, mutta kun sille ei ole meillä ollut tarvista. Sitäpaitsi toiset isovanhemmat ovat sen verran jo vanhuudenhöperöitä, ettei heille lasta uskaltaisi jättää yksin ja toiset asuvat kokonaan toisella paikkakunnalla, joten sinnekin kun mennään kylään, niin vietetään porukalla aikaa.
Fyssari sitten ehdotti, että kokeillaas semmosta, että jätän lapsen kahden hänen kanssaan ja itse menen oven ulkopuolelle - noh, huutohan siitä alkoi, kun lapsi huomasi että minä olenkin kadonnut johonkin. Lapsi sitten jatkoi vielä pitkän aikaa kiukutteluaan, kun olin palannut huoneeseen, mutta tosiaan vartin verran sitä huutoa piti ensin kuunnella siellä oven takana...:/ Ja nythän tämä, ettei lapsi suostunut jäämään tuosta vaan yksin tädin, jota näkee sen kerran kuussa kolmen vartin ajan, hoitoon ja jatkoi sitä kiukkuamista vielä huoneeseen paluuni jälkeenkin, johtuu siitä ettemme anna lastamme ulkopuolisille hoitoon + että lapsella taitaa olla erityisen hankala luonne (uhman lisäksikö...?).
Noh, tempperamenttinenhan tuo meidän pieni on aina ollut (suuttuu harvoin, mutta sitten oikein kunnolla), mutta minun mielestäni noin kokonaisuudessaan tosi kiltti, iloinen ja menevä pakkaus - siis ihan normaali 1,5-vuotias! Toki vieraita aikuisi ensin jännittää, mutta muutoin on sosiaalinen - siis leikkii toisten lasten kanssa, vilkuttelee kaupoissa ja kahviloissa ihmisille, toihuaa reippaasti TUTTUJEN ihmisten kanssa. Nyt vaan on semmonen olo, että pitääköhän se fyssari minua jotenkin liikaomistavaisena kanaemona, joka ei uskalla päästää lapsestansa irti - että ihan kuin tämä kotihoito nyt jotenkin olisi vahingollista lapseni kehitykselle...Kuitenkin me käydään päivittäin pari kertaa ulkona, kerran viikossa avoimessa kerhossa, tavataan sukulaislapsia + muuta sukua 1-2 krt viikossa ja nyt kevään tullen olemme päässeet myös leikkikentälle. Tämän lisäksi tietty käydään vielä kaupoissa , kahviloissa ym. sosiaalisissa tilanteissa + tietenkin leikitään ja puuhastellaan normaalijuttuja kotosalla. Eikö tämä muka riitä sormaaliin sosiaaliseen kehittymiseen - miksi väkisin pitäisi vielä viedä jonnekin ulkopuolisille hoitoon, jos ei kerran ole tarvista? Periaatteesta ei siis missään nimessä ole kyse!
Mainittakoon vielä, että mieheni kanssa molemmat (+ sisaruksemme) ollaan kotihoidettuja, ja molemmat oltiin ekan kerran ulkopuolisilla "hoidossa" vasta eskarissa, ja silti meistä tuli ihan normaaleja lapsia, nuoria ja sittemmin aikuisia.
Huh, nyt helpotti vähän, kun sai "tilittää", mutta kun tuli vaan semmoinen huono äiti -fiilis, vaikkakin kyllä varmaan ihan turhasta...Niin, ja tämä ei sitten ollut mikään kotihoidon puolesta / vastaan kannanotto, vaan kaikki tehköön mun puolesta niinkuin itselleen ja perheelleen parhaaksi näkee!

jos alle 2vuotias jää vieraan ihmisen kanssa ihan iloisin mielin, niin todennäköisesti hänen kiintymyssuhteensa äitiin(ja/tai isään) on turvaton, kehittymätön tms. turvallisesti kiintyneet lapset reagoi siihen jos joutuu vanhemmastaan eroon vieraan ihmisen kanssa.

onnittelen siis teillä on aika typerä fyss, sano sille että asia ei sulle kuulu. äläkä anna sen pompottaa suo. lataat sille faktat pöytään. ps,noin ois regoinut munkin lapsi alle 2vuotiaana,sekä 2,5vuotiaana. mutta nykyään hänpä onkin melko lailla sosiaalisemmasta päästä ikäisiään, menee kyllä kaikkien kanssa juttelemaan eikä pelkää,arastele ketään, tosin tässä puhutaan jo 6vuotiaasta.