1 lapsi(& lapsiluku täynnä..??)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jouskari-80
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jouskari-80

Jäsen
05.11.2005
917
0
16
Toivoisin keskustelua ja kommentteja teiltä joilla yhden lapsen jälkeen lapsiluku täynnä,miksi?En tarkoita niitä jotka eivät vain ole tulleet raskaaksi vaan jotka eivät halua enempää...Mieheni ja minä ollaan nuoria vielä eli ikämme puolesta aikaa vielä olisi.Meillä on ihana lapsi 2,5 vuotias.Raskaus ja synnytys sujuivat hienosti ei siis jäänyt mitään "kammoa".Henkisesti esikoisen syntymä käynnisti niin ison kriisin että olimme eron partaalla ja terapeutin juttusilla vaikka olimme olleet jo pitkään yhdessä ja "valmistautuneet"tulevaan.Kuitenkin selvisimme ja suhteemme lujittui ja elämämme tällä hetkellä on ihanaa ja seesteistä.Olen mennyt takaisin töihin ja lapsi on kasvanut ja kehittynyt hienosti ja elämä on tasaista ja "turvallista".Nautin suunnattomasti lapsestani ja rakastan häntä eniten maailmassa(kukapa ei rakastaisi).Välillä tuntuu että tahtoisi vielä yrittää toista lasta ja kun itsellä on veli tuntuu välillä niin pahalta jos oma lapsi jäisi ainoaksi.Vaikka onhan lapsella kavereita ja tulisi olemaan,sisarrakkaus on silti ihan eri asia.Olen kuitenkin sitä mieltä että lasta täytyy haluta hänen itsensä vuoksi eikä pelkäksi kaveriksi toiselle.Ja onhan se totta että ei asiat ainakaan helpottuisi tai ettei olisi enemmän huolehdittavaa,vaikka jotkut sanovat että pidemmän päälle yhden kanssa on haasteellisempaa,pitää tarjota virikkeitä enemmän.Jos lapsia on useampia,leikkivät ne keskenään(ja myös tappelevat!?)eivät vaadi olla koko ajan huomion keskipisteenä ja vanhempiensa viihdytettävänä.Välillä mies sanoo että haluaisi toisen ja välillä taas ajattelee "jos tulisi toinen,tarvittais isompi asunto",matkustaminen olisi kalliimpaa jne jne menot kasvaisivat...aika materialistista ajattelua...itse koen äitiyden niin haastavana ja vastuullisena työnä että ajatus tuplavastuusta välillä ahdistaa!Monet sanovat ettei pikkukakkonen enää muuta niin paljoa,esikoisen tulo on aina se suurin muutos.Miehelleni ilmeisesti on "ihan sama"eli pallo on minulla.Tuntuu että yksilapsisia perheitä on nykyään enemmän joko tahattomista syistä tai tarkoituksella olevista.En pode vauvakuumetta mutta silti ajatus siitä että "tämä on nyt tässä" kuulostaa niin ahdistavan lopulliselta!Kohtalotovereita?
 
Meillä kans yksi lapsi. Mulle iski masenus lapsen syntymän jälkeen, meillä oli myös muita ongelmia silloin, raha, jne. Nyt kaikki on päällisinpuolin kunnossa, parisuhde, rahatilanne, molemmilla vakityöt. Minä olen isosta perheestä ja todella toivoisin että myös omalla lapsella olisi ne sisarukset rikastuttamassa elämää. Haluaisin toisen lapsen, samoin myös mies, mutta mutta... Kumpikin meistä on sitä laatua että tarvitsemme omaa aikaa ja "tilaa hengittää". Vauva aika oli todella raskasta henkisesti meille molemmille. Rakastamme lastamme enemmän kuin mitään muuta, mut ei meistä taida olla hoitamaan toista vavaa. Olemme nauttineet täysin siemauksin nyt kun lapsemme on jo vähän isompi, osaa siis käydä vessassa itse, syödä, puuhailla kaikenlaista kanssamme ja yksikseenkin. Olen myös miettinyt miten täytän sen aukon sitten kun lapsi niin iso ettei juuri kotona näy, ei vielä haluaisi luopua siitä perhe-ajasta minkä lapsi luo kotiin, vielä moniin vuosiin. Olen vähän hukassa, pidän itseäni itsekkäänä kun en anna lapselleni sisaruksia. Minulla on haikea mieli aina kun näen pienen vauvan jossain, olisi niin ihana saada sellainen nyytti, joka vielä muistuttaisi minua tai miestäni, uusi pikku ihminen. JA sitten iskee se epätoivo kun mietin sitä että miten todellisuudessa jaksaisin taas sen ekat kolme vuotta. Meillä se tarkottaisi minulla luultavasti uutta masennusta, riitelisimme miehen kanssa taas jatkuvasti... En tiedä, vaikeaa tämä on, olen yrittänyt lohduttaa itseäni että laatu korvaa määrän...
 
Minä tein aikanaan sen virjheen, että tein lapsen liian nuorena.
Nyt on noussut päälle vaikka minkälaista menovimmaa ja vauva on se mitä VÄHITEN tällä hetkellä kaipaan.
Kun jälkiviisaana ajattelee, olisin tehnyt lapsen vasta kolmikymppisenä...Jos ollenkaan.
Minä en ole ollenkaan äitityyppiä ja luulisin, että vapaaehtoinen lapsettomuuskaan ei olisi ollut minulle mikään mahdottomuus...mutt näin jälkeenpäin on turha ruikuttaa.
Lapsen puolesta harmittaa ajoittain todella paljon!Kun en OSAA osallistua ja olla sellainen äiti, minkälainen äidin kuuluisi olla =/.

Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että lasta ei pidä tehdä' "sille toiselle kaveriksi" tai "menee 2 siinä, missä yksikin"...Täysin kuolleena syntynyt sanonta!
No, jos se toinen lapsi vaan "tehdään" siihen, sille toiselle leikkikaveriksi, niin meneehän siinä kintuissa vaikka tusina, mutta mielestäni se on lasta kohtaan väärin.Niiden kanssa pitäisi jaksaa olla ja niille pitäisi jaksaa antaa aikaa.

Nykypäivän ulkopuolinen painostus on vaan niin rasittavaa joskus."koskas teille toinen tulee?"."kai te nyt leikkikaverin hommaatte".
Ym sontaa, joille ei voi kun hymistellä vaikka tekisi mieli kirkua noien typerien kysymysten esittäjälle päin naamaa, että kaikki nyt vaan ei ole sellaisia äitityyppejä...=(.

Meillä mies haluaisi lapsen ja itseasiassa ihan viime aikoina tämä on syy, mistä ollaan otettu yhteen useasti.Minä en halua "sitoa" itseäni kotiin taas moneksi vuodeksi, vaikka toki mies auttaa mielettömän paljon, mutta kun en välillä meinaa jaksaa katsella tuota yhtäkään, miksi tehdä toinen...
Surullista mutta totta.
Kivittäkää vaan.Ei tämä helppoa ole...TODELLAKAAN =(.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vakkarinytharmaana:
Minä tein aikanaan sen virjheen, että tein lapsen liian nuorena.
Nyt on noussut päälle vaikka minkälaista menovimmaa ja vauva on se mitä VÄHITEN tällä hetkellä kaipaan.
Kun jälkiviisaana ajattelee, olisin tehnyt lapsen vasta kolmikymppisenä...Jos ollenkaan.
Minä en ole ollenkaan äitityyppiä ja luulisin, että vapaaehtoinen lapsettomuuskaan ei olisi ollut minulle mikään mahdottomuus...mutt näin jälkeenpäin on turha ruikuttaa.
Lapsen puolesta harmittaa ajoittain todella paljon!Kun en OSAA osallistua ja olla sellainen äiti, minkälainen äidin kuuluisi olla =/.

Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että lasta ei pidä tehdä' "sille toiselle kaveriksi" tai "menee 2 siinä, missä yksikin"...Täysin kuolleena syntynyt sanonta!
No, jos se toinen lapsi vaan "tehdään" siihen, sille toiselle leikkikaveriksi, niin meneehän siinä kintuissa vaikka tusina, mutta mielestäni se on lasta kohtaan väärin.Niiden kanssa pitäisi jaksaa olla ja niille pitäisi jaksaa antaa aikaa.

Nykypäivän ulkopuolinen painostus on vaan niin rasittavaa joskus."koskas teille toinen tulee?"."kai te nyt leikkikaverin hommaatte".
Ym sontaa, joille ei voi kun hymistellä vaikka tekisi mieli kirkua noien typerien kysymysten esittäjälle päin naamaa, että kaikki nyt vaan ei ole sellaisia äitityyppejä...=(.

Meillä mies haluaisi lapsen ja itseasiassa ihan viime aikoina tämä on syy, mistä ollaan otettu yhteen useasti.Minä en halua "sitoa" itseäni kotiin taas moneksi vuodeksi, vaikka toki mies auttaa mielettömän paljon, mutta kun en välillä meinaa jaksaa katsella tuota yhtäkään, miksi tehdä toinen...
Surullista mutta totta.
Kivittäkää vaan.Ei tämä helppoa ole...TODELLAKAAN =(.

=)
 
Sain kuopukseni nelikymppisenä, toinen kaksosista toinen pois alussa!
Ikäeroa paljon isompiin. Mikäli olisin jatkanut isänsä kanssa olisin tahtonut tehdä kaverin. Näin ollen on elellyt yksin 12v, kavereita on mutta jotakin aina ikävä, liekö se pois lähtenyt sisarus?
 
mulla on yksi lapsi eikä ole tullut mieleenkään hankkia toista. oli jo raskaana sama ajatus. ei ollut mitenkään traumaattinen synnytys eikä masennusta vauva-aikana.
mä en vaan halua lisää lapsia. yksi riittää vallan mainiosti
 
.Olen kuitenkin sitä mieltä että lasta täytyy haluta hänen itsensä vuoksi eikä pelkäksi kaveriksi toiselle.Ja onhan se totta että ei asiat ainakaan helpottuisi tai ettei olisi enemmän huolehdittavaa,vaikka jotkut sanovat että pidemmän päälle yhden kanssa on haasteellisempaa,pitää tarjota virikkeitä enemmän.Jos lapsia on useampia,leikkivät ne keskenään(ja myös tappelevat!?)eivät vaadi olla koko ajan huomion keskipisteenä ja vanhempiensa viihdytettävänä.Välillä mies sanoo että haluaisi toisen ja välillä taas ajattelee "jos tulisi toinen,tarvittais isompi asunto",matkustaminen olisi kalliimpaa jne jne menot kasvaisivat...aika materialistista ajattelua...itse koen äitiyden niin haastavana ja vastuullisena työnä että ajatus tuplavastuusta välillä ahdistaa!Monet sanovat ettei pikkukakkonen enää muuta niin paljoa,esikoisen tulo on aina se suurin muutos.Miehelleni ilmeisesti on "ihan sama"eli pallo on minulla.Tuntuu että yksilapsisia perheitä on nykyään enemmän joko tahattomista syistä tai tarkoituksella olevista.En pode vauvakuumetta mutta silti ajatus siitä että "tämä on nyt tässä" kuulostaa niin ahdistavan lopulliselta!Kohtalotovereita?[/quote]

Mulla on aina (ihan pienestä pitäen) ollut kumma ajatus, että lapsia pitäisi olla parillinen määrä, että kaikille riittäisi kavereita =)
Mutta en silti ole ajatellut "tekeväni" lapsia vain kaveriksi toisille. Toki olen itse ollut valmis uuden ihmisen tulemiseen.

Ja kun ikäeroa kertyy, tulee mieleen nämä, että kun nyt pääsee niin helpolla, lapsi osaa kävellä, puhua ja käydä vessassa jne jne.
Niinhän tuota kävi itsellekki aikanaan. Olimme uuden mieheni kanssa päättäneet yrittää lasta, mutta kierukan poisto kesti ja kesti... Ja kun se vihdoin poistatettiin, niin plussaviiva oli todella iloinen asia!
Ja kummasti siihen vaan sitten sopeutu ja hyvin äkkiä!

Mutta jos asia mietityttää, niin sitä pitää tosiaan miettiä, ja sulla on vielä aikaa, niin ku tuolla joku jo meinaski =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jouskari-80:
Toivoisin keskustelua ja kommentteja teiltä joilla yhden lapsen jälkeen lapsiluku täynnä,miksi?En tarkoita niitä jotka eivät vain ole tulleet raskaaksi vaan jotka eivät halua enempää...Mieheni ja minä ollaan nuoria vielä eli ikämme puolesta aikaa vielä olisi.Meillä on ihana lapsi 2,5 vuotias.Raskaus ja synnytys sujuivat hienosti ei siis jäänyt mitään "kammoa".Henkisesti esikoisen syntymä käynnisti niin ison kriisin että olimme eron partaalla ja terapeutin juttusilla vaikka olimme olleet jo pitkään yhdessä ja "valmistautuneet"tulevaan.Kuitenkin selvisimme ja suhteemme lujittui ja elämämme tällä hetkellä on ihanaa ja seesteistä.Olen mennyt takaisin töihin ja lapsi on kasvanut ja kehittynyt hienosti ja elämä on tasaista ja "turvallista".Nautin suunnattomasti lapsestani ja rakastan häntä eniten maailmassa(kukapa ei rakastaisi).Välillä tuntuu että tahtoisi vielä yrittää toista lasta ja kun itsellä on veli tuntuu välillä niin pahalta jos oma lapsi jäisi ainoaksi.Vaikka onhan lapsella kavereita ja tulisi olemaan,sisarrakkaus on silti ihan eri asia.Olen kuitenkin sitä mieltä että lasta täytyy haluta hänen itsensä vuoksi eikä pelkäksi kaveriksi toiselle.Ja onhan se totta että ei asiat ainakaan helpottuisi tai ettei olisi enemmän huolehdittavaa,vaikka jotkut sanovat että pidemmän päälle yhden kanssa on haasteellisempaa,pitää tarjota virikkeitä enemmän.Jos lapsia on useampia,leikkivät ne keskenään(ja myös tappelevat!?)eivät vaadi olla koko ajan huomion keskipisteenä ja vanhempiensa viihdytettävänä.Välillä mies sanoo että haluaisi toisen ja välillä taas ajattelee "jos tulisi toinen,tarvittais isompi asunto",matkustaminen olisi kalliimpaa jne jne menot kasvaisivat...aika materialistista ajattelua...itse koen äitiyden niin haastavana ja vastuullisena työnä että ajatus tuplavastuusta välillä ahdistaa!Monet sanovat ettei pikkukakkonen enää muuta niin paljoa,esikoisen tulo on aina se suurin muutos.Miehelleni ilmeisesti on "ihan sama"eli pallo on minulla.Tuntuu että yksilapsisia perheitä on nykyään enemmän joko tahattomista syistä tai tarkoituksella olevista.En pode vauvakuumetta mutta silti ajatus siitä että "tämä on nyt tässä" kuulostaa niin ahdistavan lopulliselta!Kohtalotovereita?

Kaikenlisäksi olisi hyvä jos lapsi olii edes vähän samanikäinen. Mulla oli samanikäsiä ja ei samanikäsiä ja suhde jäi isommalla ikäerolla kaukaisemmaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja simsalabim:
mulla on yksi lapsi eikä ole tullut mieleenkään hankkia toista. oli jo raskaana sama ajatus. ei ollut mitenkään traumaattinen synnytys eikä masennusta vauva-aikana.
mä en vaan halua lisää lapsia. yksi riittää vallan mainiosti

outoa ja yhtä outoa on olla haluamatta yhtään lasta
 
Alkuperäinen kirjoittaja mut ei se mitään:
Alkuperäinen kirjoittaja simsalabim:
mulla on yksi lapsi eikä ole tullut mieleenkään hankkia toista. oli jo raskaana sama ajatus. ei ollut mitenkään traumaattinen synnytys eikä masennusta vauva-aikana.
mä en vaan halua lisää lapsia. yksi riittää vallan mainiosti

outoa ja yhtä outoa on olla haluamatta yhtään lasta

:o :o :o
Aha.Just juu, että kunnon äiti se on avsta silloin kun on synnyttänyt vähintään sen 2 lasta :headwall: :headwall: :headwall: .

Kyllä meitä ON moneen junaan... :whistle: :whistle: :whistle:
 
Jos on ollut vaikeaa ensimmäisen jälkeen, ei mielestäni kannata harkitakaan toista lasta. Toinen lapsi useimmissa perheissä aiheuttaa oman ajan täydellisen puutteen ja molempien vanhempien kokoaikaisen työn. Myös isompi lapsi usein koettelee paljon enemmän kun syntyy toinen.

Meillä mies usein nauraa, kuinka täydellistä lomaa oli aika, kun oli vain yksi lapsi. Mutta siinä vaiheessa sitä ei tiedä, onneksi, muuten ei koskaan tekisi toista.
 

Similar threads

Yhteistyössä