1 v. 4 kk aina väsynyt, onko teillä tämmöistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "pikseli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"pikseli"

Vieras
Minun oikeastaan turha laittaa tarkkaa ikää tuohon otsikkoon, poika on ollut väsynyt siitä lähtien kun siirryttiin yksiin päiväuniin n. 1-vuotiaana. Nykyään hän herää aamuisin n. klo 8, nukuttuaan 10,5 h yöunet (joskus herää kerran veuhtomaan sängyssä, useimmiten ei kertaakaan). Poika on heti aamusta väsynyt, mutta ei kuitenkaan asetu päiväunille kuin vasta klo 11 ja nukkuu silloin 1,5-2 h. Sen jälkeen on hetken virkeää aikaa, mutta klo 16 maissa poika alkaa kinuta tuttia ja riepua ja jos niitä ei anna, niin halailee pehmoleluja silmät lupassa. Klo 18 jälkeen alkaa jo mennä kiukuttelun puolelle, mutta jos pojan pistää ennen klo 21 nukkumaan, hän nukkuu vain tunnin ja herää sitten virkeänä leikkimään. Jos olen pojan liikenteessä iltapäivällä, hän ottaa n. 30 min. tirsat vaunuissa ja on virkeä illalla. Jos ollaan kotona ja hänet pistää hetkeksi sänkyyn, hän nukahtaa niin syvään uneen, että häntä ei tahdo saada millään hereille ja on herättyään ihan hirvittävän kiukkuinen. Miten teidän yli 1-vuotiaat jaksavat illan, ottavatko torkut välillä? Poika menee elokuussa perhepäivähoitoon, jossa nukutaan periaatteessa vain yhdet unet, joten sikäli meidän pitäisi pyrkiä pois noista iltapäivätorkuista vaunuissa, vaikka ne selvästi olisivat hyväksi lapselle.
 
Miten yksiin päiväuniin siirtyminen meni? Siis onko ollut siitä asti aina väsynyt? Meiän 1v8kk nukkuu vaihtelevasti yhet tai kahet unet. Useimmiten yhet,mutta jos on esim nukkunut yön huonosti tai heränny jostain syystä reippaasti normaalia aiemmin niin nukkuu kahet unet. Yleensä ekat on n 1-1,5 tuntia ja tokat n tunnin. Sillon kun nukkuu yhet niin nukkuu n 1,5-2 tuntia.
 
Se on aika ärsyttävää, kun poika herää yleensä valmiiksi väsyneenä, mutta häntä ei silti saa nukkumaan aamulla pidempään. Kuinka paljon unta sinun lapsesi saa yleensä vuorokaudessa, meidän poika saa n. 12,5 h? Virkeää aikaa on tosiaan vain pari tuntia päiväunien jälkeen. Poika heräsi väsyneenä silloinkin kun unia oli kaksi, mutta virkeitä pätkiä oli silloin yksi enemmän. Jos pojan pistää nukkumaan toiset unet sisällä, hän vaipuu minun mielestäni ikään kuin yöunille ja hänet pitää sitten suurin piirtein nostaa nukkuvana pystyyn, että herää. Mikään silittely, puhuminen tai kääntely ei saa häntä heräämään. Rattaissa hän ei aina nukahda, mutta useimmiten lepää kuitenkin riittävästi.
 
Kokeile laittaa illalla aikaisemmin nukkumaan. Siis jo klo 19-20. Meillä nukuttiin n. 1v4kk-1v6kk ikäisenä pahimmillaan/parhaimmillaan klo 19-09 yöunia ja klo 12-14 päiväunia.
 
meillä samanikäinen poika, ehti aloittaa päiväkodissa ennen kesälomaa. on nukkunut kans vain yhdet päiväunet jo kauan aikaa. nyt huomaa kun ollaan lomalla että päivä ei rasita niin paljon kuin päiväkodissa ja hän jaksaa olla virkeä puoliyhdeksään/yhdeksäänkin kun ennen lomaa saattoi olla puoli 8 jo sängyssä ja oli jo väsynytki. että kannattaa ainakin siihen varautua että kun teillä hoito alkaa, pikkuinen on entistä väsyneempi ainakin aluksi.

niin ja meillä herätään aina 6.30-7 :) päiväunia n. 2 h
 
Vähemmille päiväunille ei voi oppia ennen kuin neurologinen valmius on kehittynyt. Eli anna nukkua kahdet unet jos niitä tarvitsee. Liian vähäiset päiväunet vaikuttavat myös yöunen laatuun.
 
Meillä reilu 1v herää aamulla n.6-7. On sitten pari tuntia hereillä ja nukkuu aamu-unet n. 30min-2h. Päiväunille käy n. klo 13-14 ja jos nukkuu enemmän kun tunnin jaksaa iltaan ihan hyvin ja käy yöunille n. klo 19.30.

Mutta tänäkin aamuna heräsi ennen kuutta. Touhusi puoli tuntia ja väsähti. Pullo maitoa ja nyt on aamu-unilla. Puuron saa kun herää. Ei viitsinyt turhaa huudattaa väsynyttä lasta puuropöydässä. Jos herää päiväunilta kesken, eli ei nuku yli tuntia, niin sitten ottaa illasta vielä pienet n. 30 min unet vaunuissa...

Tämä kaikki ihan päiväkohtasta, mutta lapsen rytmin mukaan mennään. Saa nukkua jos väsyttää, paitsi kuuden aikaan illalla en laita enää päiväunille, vaan anna puuron aikasemmin ja menee sitten vaikka ennen seitsemää yöunille. Herää sitten seuraavana aamuna luultavasti jo viiden korvilla, mutta äkkiä se normaalirytmi taas löytyy.
 
Niin, ja meillä esikoinen kyllä nukkui kahdet päiväunet pph:lla. Aamulla muiden ulkoillessa otti torkut vaunuissa ja meni sitten myöhemmin nukkumaan toisille torkuille kuin toiset. Kyllä hoitajien täytyy joustaa lapsen tahtisesti, kun kyseessä noinkin pieni vielä...
 
Meillä tyttö jätti tokat unet itse pois reilu 10kk vanhana. Kesti varmaan yli 2kk, että päivä alkoi sujua. Hän olisi tarvinnut tokat unet, mutta ei nukahtanut enää, ei vaunuihin, autoon eikä sänkyyn kotona.

Nyt on 1v4kk ja virkeä aamulla, jos nukkuu 11h. Jos nukkuun vähemmän tai herää yöllä (yhdenkin kerran) on väsynyt ja kiukkuinen aamulla aina päiväuniin saakka.

Viime aikoina on hampaiden tulo (poski- ja kulmahampaat) ajoittain haitannut syömisiä ja nukkumisia. Silloin on myös väsyneempi. Myös kaikki touhukkaat päivät kostautuu parin päivän väsyllä. On siis kotona, ei hoidossa vielä.

Sanoisin, että on kausia, jolloin hän on väsynyt ja kärttyinen ja kausia, jolloin ei ole. Väsy tarkoittaa joskus sitä, että hän makailee sylissä paljon ja halii, usein sitä, että hän on yliaktiivinen, hermostunut ja kiukkuaa.
 
Siis mä varmaan teidän tapauksessa tekisin sen iltapäiväisen vaunulenkin ja antaisin nukahtaa, että lapsi olisi illan virkeämpi. En tiedä, millainen teillä tulee hoitopäivä olemaan, mutta jos haet lapsen klo 16-17 aikoihin, hän saattaa ottaa pikku torkut matkalla kotiin. Näillä pienillä moni asia muuttuu vielä nopsaan. Unenkin tarve, riippuen ollaanko kotona vai ei.
 
Mut jos lapsi on jatkuvasti väsynyt niin kyllä mä myös yrittäisin selvittää ettei ole kyse mistään sairaudesta. Ja antaisin lapsen nukkua niin paljon kuin nukuttaa.
 

Yhteistyössä