1 -vuotiaan koirapelko

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Huolestunut äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Huolestunut äiti"

Vieras
13 kk:n ikäinen poikani pelkää koiria jossain määrin. Sisätiloissa itku on aina varma, ulkona joskus. Kävelyllä vastaantulevat koirat eivät pelota, mutta esimerkiksi naapurin koira pelottaa irti ollessaan. Varsinkin iloisesti liikkuvat, energiset koirat saavat aikaan itkukohtauksen.
Tänään pelkkä naapurin koiran nimen huutaminen (koira oli karannut) aiheutti pelon sekaista itkua.
Pojan paapalla on monta koiraa, siellä kyläily on aina ensimmäisen tunnin täyttä huutoa. Koiria on sisällä kolme ja ne ovat luonteeltaan hulivilejä. Eivät tarkoita pahaa, mutta hyppivät ja vilistävät innoissaan sinne tänne. Poikani on luonteeltaan rauhallinen tarkkailija ja uskon, että juuri nuo paapan koirat ovat tämän pelon laukaisseet. Poika kun haluaisi rauhassa seurata koirien liikkumista ja tietää, missä kukin milloinkin on. Koirat ovat samaa rotua ja pojan silmiin varmasti aivan samannäköisiä. Seuraaminen on siis melko mahdotonta, ja uskon että tämä kontrollin menettäminen aiheuttaa paniikin. Vaikka poika olisi sylissäni, hän säpsähtelee ja tärisee pelosta. Itkee ja yrittää pää pyörien pysyä kärryillä siitä, missä mikäkin koira liikkuu.
Rauhallisen (ja pienemmän) koiran lähistöllä poika rauhoittuu suht nopeasti ja uskaltaa jopa silittää.
Olemme ennen lasta hoitaneet usein noita paapan koiria. Nyt olemme epäröineet hoitoon ottamista pojan pelon takia.
Sekä mieheni, että minä tykkäämme koirista ja eläimistä tosi paljon. Siksi pojan reaktiot vaivaavat. Haluaisimme totuttaa pojan turvallisesti koiriin, vinkkejä? Omaa koiraa emme voi ottaa, koska olen allerginen
Lisätään vielä, että paapankin koirista saa rauhallisia, jos niitä vie lenkille tarpeeksi. Meille tämä on itsestäänselvyys, mutta kotonaan koirat ovat usein irti vain omassa pihassaan.. Siksi energiaa riittää sisätiloissakin, kun olemme kylässä.
 

Uusimmat

Yhteistyössä