12 vuotta eikä osata lukea ja kirjoittaa??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
13.8.2009
Kotoutuksen onnistuminen
Ylen uutissivu kertoi eilen, että kaksi tuhatta "maahantulijalasta" (uudissanaisuutta) aloittaa tänä syksynä peruskoulun. Kaikkiaan oppivelvollisuuttaan on suorittamassa n. 16 000 "uussuomalaista". Uutisen mukaan jopa neljännes maahanmuuttajataustaisista lapsista lopettaa opintonsa peruskouluun. Varsinkin tytöillä on taipumus lannistua, elleivät he pääse ensimmäisellä yrittämällä haluamalleen alalle.

Yksi kouluaan aloittelevista on Raama Hasan -niminen tyttö. Raama on syntynyt Oulussa palestiinalaiselle äidille ja jemeniläiselle isälle. Äiti on käynyt nuoruudessaan koulua, isä ei.

Uutisen toimittanut Hilkka Säävälä jättää esittämättä monia, uutisen välittömästi provosoimia kysymyksiä.

"12 vuotta Suomessa asuneen perheen suomen taitaja on Raama [...]."
Raaman isä, Amin Hasan:

"- En osaa lukea enkä kirjoittaa."
Minäkään en osaisi lukea enkä kirjoittaa, ellen olisi koskaan saanut näiden taitojen opetteluun mahdollisuutta. Mutta miten on mahdollista, että Amin ei osaa a) suomea, b) lukea, c) kirjoittaa asuttuaan Suomessa 12 vuotta?

Eikö kenellekään laajassa ja hintavassa kotouttamiskoneistossamme ole 12 vuoden aikana tullut mieleen, että Aminin olisi hyvä osata a) suomea, b) lukea, c) kirjoittaa ja tarjota hänelle mahdollisuuksia näiden yhteiskunnassamme oleellisten taitojen hankkimiseen? Vai eikö Amin ole tarjotuista mahdollisuuksista huolimatta onnistunut 12 vuoden yrittämiselläkään oppimaan a) suomea, b) lukemista, c) kirjoittamista?

En tiedä, onko Hasanin perhe poikkeuksellinen suomalaisen kotouttamisfilosofian mestarinäyte, sen, jonka laatijat ovat ottaneet oppia muiden maiden tekemistä virheistä, vai ns. tavallinen tapaus. Ajattelisin mielelläni, että kyseessä ei ole ns. tavallinen tapaus, mutta olisiko Ylen toimittajalla toisaalta motiivia valita uutisen mannekiiniperheeksi kotoutumisessa erityisen epäonnistuneita ihmisiä?

Onko Suomessa tuhatmäärin perheitä, joiden vanhemmat eivät 12 vuoden maassaoleskelun aikana opi a) suomea, b) lukemaan, c) kirjoittamaan? Onko asiaintila toimittajien mielestä niin normaali, ettei se edes herätä kysymyksiä? Voiko näin olla myös jatkossa? Syntyykö tällaisesta maahanmuutto- ja kotoutuspolitiikasta hyvää jälkeä?

Palaamme nykyisen vähemmistövaltuutetun, Johanna Suurpään, kansantaloudelliseen profetiaan, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.4.1991:

"Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina
 
Motivaatiosta se riippuu.

Ystävistäni 2 on saanut jo suomen kansalaisuuden ja hyvin se suomi sujuu. Toinen on opetellut myös ruotsia, tosin se sujuu auttavasti. Lisäksi kielitaitoa on äidinkieli ja englanti. Kolmas tuttu on asunut vasta vuoden suomessa, mutta hyvin alkaa kieli taittua. Tosin tunnen myös niitä, jotka eivät opettele kieltä, koska englannilla pärjää täällä ihan yhtä hyvin.

Mutta he eivät ole pakolaisia, maahanmuuttajia vaan kunnon veronmaksajia - ihan kaikki.

Muoks. tuli taas vastattua vähän ohi. Yllättäen kirjoitus ja lukutaito heiltä kaikilta löytyy. Ja tutkinnot...
 
minun työkaverini on 2 vuotta sitten pakolaisena sudanista suomeen tullut..
nyt puhuu suomea jo tosi hyvin ja muutenkin on sopeutunut elämään suomessa kuten me suomalaiset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Motivaatiosta se riippuu.

Ystävistäni 2 on saanut jo suomen kansalaisuuden ja hyvin se suomi sujuu. Toinen on opetellut myös ruotsia, tosin se sujuu auttavasti. Lisäksi kielitaitoa on äidinkieli ja englanti. Kolmas tuttu on asunut vasta vuoden suomessa, mutta hyvin alkaa kieli taittua. Tosin tunnen myös niitä, jotka eivät opettele kieltä, koska englannilla pärjää täällä ihan yhtä hyvin.

Mutta he eivät ole pakolaisia, maahanmuuttajia vaan kunnon veronmaksajia - ihan kaikki.

Muoks. tuli taas vastattua vähän ohi. Yllättäen kirjoitus ja lukutaito heiltä kaikilta löytyy. Ja tutkinnot...

Siis mitä he ovat , jos he eivät ole pakolaisia tai maahanmuuttajia? Jos muutat maasta a maahan b, olet maahanmuuttaja. Jos lähdet kotimaastasi, koska sinua vainotaan tai henkesi on uhattuna ja anot toisesta maasta turvapaikkaa, olet pakolainen.
 
Mimmoset tutkinnot? Kamelikuskin korttiko?
 
Kotouttaminen - kaunis sana, mutta käytännössä se kovin usein tarkoittaa sitä että minkäänlaista kieli- ja kulttuurikoulutusta ei järjestetä. Jos tulijoita olisi 300, on paikkoja 25. Jotkut siis jäävät väkisinkin ulkopuolelle.
Jotkut taas eivät koe tarvetta oppia :| . On mielenterveysongelmaa, on motivaation puutetta kun kurssipaikkaa on joutunut odottamaan jo kauan, ei ole tarvetta kun on kielitaitoinen puoliso/lapsi/joku muu läheinen ja perheen firmassa riittää töitä kielitaidottomallekin, jotain ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta tehdä mitään.

Mun ulkomaalaisella miehelläni on kuulemma jossain "kotouttamissuunnitelma". Sitä, missä se suunnitelma on, ja mitä se pitää sisällään, en tiedä, eikä tiedä mieskään. Joskus vuosia sitten työkkärikäynnin yhteydessä (kieli- ja kulttuurikurssilla oli, ja kun se päättyi niin meni työvoimapoliittisena toimenpiteenä työharjoitteluun - ei siis ole maannut kotona työkkärirahoja nostaen, tiedoksi vaan :D ) todettiin että "jaaha, kotouttamissuunnitelma on tehty" mutta kun siitä kysyi niin kukaan ei tiennyt siitä mitään.

Veikkaan, että näihin salaperäisiin kotouttamissuunnitelmiin menee paljon rahaa jostain budjetista.

Kieli- ja kulttuurikurssille mun mies pääsi, kun eräänä maaliskuisena päivänä vuonna 2003 menimme työkkäriin, ja ilmoitin aika voimakkaalla äänensävyllä että me emme sitten poistu täältä ennen kun hänelle on löytynyt kurssipaikka. Hän oli tuolloin asunut Suomessa 3 kk, opiskellut oma-aloitteisesti Kansainvälisessä Kohtauspaikassa suomen kieltä kahdesti viikossa erään kansalaisjärjestön pitämillä tunneilla+minä opetin hänelle suomea kotona kirjastosta lainaamiemme kirjojen avulla, mutta eihän se riittänyt. Jonkin ajan kuluttua virkailija totesikin että "joo, on täällä tää tammikuussa alkanut kurssi joka kestää lokakuuhun...". Kun kävimme joulukuun lopussa työkkärissä, heti Suomeen tulomme jälkeen, ja ilmoitimme että mies haluaa sitten samantien suomea oppimaan, niin sanottiin että ikävä kyllä mitään kursseja ei ole nyt alkamassa mutta me ilmoitamme sitten kun on :snotty: . Eli suomeksi: hus pois täältä, jos meitä kiinnostaa niin tarjotaan sulle kurssipaikkaa.

Ilman minua, voimakastahtoista suomalaista vaimoa (joka onnekseen on sattunut työskentelemään työvoimatoimiston kansainvälisissä palveluissa aikoinaan ja tuntee siis kuviot) siippani ei varmaan vieläkään olisi päässyt kurssille ja työelämään, tai hankkinut sitä hitsaajan tutkintoa jonka hän Suomessa hankki. Sinne harjoitteluun minä hommasin hänet (minä, ja hänen suomalainen opettajansa): kun mies kysyi asiaa työkkäristä, niin sanottiin että "ei se onnistu".

Niin hyvin toimii "kotouttaminen". Ehkä se toimii paremmin pakolaisilla, mutta tavis-maahanmuuttajilla pitää olla aktiivinen suomalainen puoliso tai mikään ei toimi. Laki takaa tulkin: sitä mun mies ei pyynnöstä huolimatta koskaan saanut, kun asioi esimerkiksi siellä työkkärissä. "Et sä tarvitse, sulla on suomalainen puoliso". Paitsi että se puoliso ei ollut paikalla aina, kun kävi töissä.
 
Mamut ovat hyvä pisnes SPR:lle, kirkon ulkomaanavulle ja kaikille muille ns suvaitsevaisille piireille. Veronmaksaja maksaa ja köyhtyy kun joutuu tämän hihhuloinnin velkarahalla maksamaan.
 
Yle
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Motivaatiosta se riippuu.

Ystävistäni 2 on saanut jo suomen kansalaisuuden ja hyvin se suomi sujuu. Toinen on opetellut myös ruotsia, tosin se sujuu auttavasti. Lisäksi kielitaitoa on äidinkieli ja englanti. Kolmas tuttu on asunut vasta vuoden suomessa, mutta hyvin alkaa kieli taittua. Tosin tunnen myös niitä, jotka eivät opettele kieltä, koska englannilla pärjää täällä ihan yhtä hyvin.

Mutta he eivät ole pakolaisia, maahanmuuttajia vaan kunnon veronmaksajia - ihan kaikki.

Muoks. tuli taas vastattua vähän ohi. Yllättäen kirjoitus ja lukutaito heiltä kaikilta löytyy. Ja tutkinnot...

Mimmoset tutkinnot? Kamelikuskin korttiko?

Ylempi korkeakoulu tahi tohtori :)
 
Yksittäistapaus jota ei saa yleistää=)
 
Alkuperäinen kirjoittaja sim:
Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Motivaatiosta se riippuu.

Ystävistäni 2 on saanut jo suomen kansalaisuuden ja hyvin se suomi sujuu. Toinen on opetellut myös ruotsia, tosin se sujuu auttavasti. Lisäksi kielitaitoa on äidinkieli ja englanti. Kolmas tuttu on asunut vasta vuoden suomessa, mutta hyvin alkaa kieli taittua. Tosin tunnen myös niitä, jotka eivät opettele kieltä, koska englannilla pärjää täällä ihan yhtä hyvin.

Mutta he eivät ole pakolaisia, maahanmuuttajia vaan kunnon veronmaksajia - ihan kaikki.

Muoks. tuli taas vastattua vähän ohi. Yllättäen kirjoitus ja lukutaito heiltä kaikilta löytyy. Ja tutkinnot...

Siis mitä he ovat , jos he eivät ole pakolaisia tai maahanmuuttajia? Jos muutat maasta a maahan b, olet maahanmuuttaja. Jos lähdet kotimaastasi, koska sinua vainotaan tai henkesi on uhattuna ja anot toisesta maasta turvapaikkaa, olet pakolainen.

Pakolainen on myös maahanmuuttaja. Kaikki muualta muuttaneet ovat maahanmuuttajia ja näistä maahanmuuttajista voidaan sitten tarkentaa erilaisia ryhmiä kuten pakolaiset.
 
Kiitos tarkennuksesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mamut ovat hyvä pisnes SPR:lle, kirkon ulkomaanavulle ja kaikille muille ns suvaitsevaisille piireille. Veronmaksaja maksaa ja köyhtyy kun joutuu tämän hihhuloinnin velkarahalla maksamaan.

Kerrotko miten SPR, ulkomaanapu ja muut "piirit" tekee tällä hommalla bisnestä? Bisneksellä ansaitaan rahaa, kuka tässä kuviossa pääsee palkoille?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:

Luuletko pakolaiskeskuksissa työssä olvien ihmisten tekevän duuniaan ilmaiseksi? Myös kiinteistöistä maksetaan vuokraa. Erilaiset kurssitukset ja yleensä kaikki se mitä ihminen tarvitsee elääkseen on pisnestä niille jotka toimittavat tavaraa ja palveluita maahanmuuttajille. Ja veronmaksaja maksaa.
 
No on tosiaan niin suurisuuntaista bisnestä, että ei ihme että kaikki tahtoo noihin pakolaishommiin - siellä se raha juoksee :D :D Parempihan se tietty ois että koko tuo porukka ois työttömänä, niin olisivat rehellisiä tuensaajia sentään...
 
Velkarahalla tuotakin pisnestä pyöritetään. Velat ja mamut jäävät lapsiemme maksettaviksi sekä elätettäviksi. Lapsemme ihmettelevät aikoinaan tyhmyyttämme.
 
Yhteistyössä