:'(

[vieras]

Olen jostain syystä ollut viime aikoina erittäin räjähdysherkkä. Hermoston ja kiristelen hampaitani pienemmästäkin. Ja sitten kun olen tietysti paljon kotona tulee se pahaolo purettua lapseen ja mieheen. En ymmärrä. Töissä osaan niellä ärtymykseni ja en räjädä tai suorastaan pimahda välillä. Rakastan lastani ja miestäni ylikainen mutta miksi olen heille niin inhottava? Miksi huudan naamapunaisena kun menee hermo? Miksi nakkaan lapsen syöttötuolista pois kun hän taas pelleilee ruuan kanssa? Miksi minulla ei ole kärsivällisyyttä olla vaan tyynenä tilanteessa? Miksi tiuskin miehelleni usein? Miksen ole ystävällinen? Mistä nämä kauteni johtuu? En ymmärrä, enkä tahdo olla tälläinen. En halua että mieheni lakkaa rakastamasta minua vaan siksi ett olen pahalla päällä. Olen uupunut.

Tuntuipa hyvältä purkaa.

 

[HyacinthBucket]

:hug:

 

[vieras]

Toi oli NIIN suoraan mun päästä tuo tekstisi. Sillä erolla et mä olen 2 lapsen kanssa 24/7 enkä pääse töihin "huilaamaan". Voimia sulle, toivottavasti tästä vielä noustaan.

 

[ap]

Miksi minä en osaa leikkiä lapsemme kanssa niinkuin mieheni? Miksi minun ja lapsen leikkiminen on yhteistä puuhaa vaikkapa kotitöiden ääressä? Miksi epäilen miehestäni aina kaikkea pahaa vaikka hän tarkottaisi vain hyvää? Miksi päällimmäisenä mielessä että miehelläni joku toinen? Miksi en pidä itseäni minään?

 

[Kerttu-Kyllikki]

Suosittelen omaa aikaa, ihan sinulle itsellesi. Säännöllisesti. :hug:

 

[ap]

Toi oli NIIN suoraan mun päästä tuo tekstisi. Sillä erolla et mä olen 2 lapsen kanssa 24/7 enkä pääse töihin "huilaamaan". Voimia sulle, toivottavasti tästä vielä noustaan.

Kaikkein pahinta tässä taitaa olla se että mä tunnen oloni hyväki skun pääsen töihin aikuisten seuraan. Ei tarvitse kuunnella uhmakohtauksia. Kun astun kotoovesta sisään kaikki tuntuu hyppivän silmilleni. On likaista kaikki paikat hujahajan vaikka oikeasti olis siistiä, se ei vaan meillytä minua. Lapsikin alkaa samointein kitinän kun äiti on kotona.

 

[ap]

Suosittelen omaa aikaa, ihan sinulle itsellesi. Säännöllisesti. :hug:

Mistä minä senkin revin? Käyn töissä, lapsikin pitäisi hoitaa, kotityöt, arkiaskareet, olla vaimo miehelle. Kampaajalle sentään pääsen parin kuukauden välein ja se on ihanaa.

 

[HyacinthBucket]

Joskus sitä vaan on aika väsynyt ja uupunut olemaan äiti, eikä siinä ole mitään pahaa. Sitä saa olla väsynyt. Koeta ottaa omaa aikaa itsellesi ja kerää voimia.

 

[viola78]

Onko Sinulla stressiä?Streessantuneenahan noita tekee.Koita keksiä jotain,mistä tulet hyvälle mielelle,vaikka vain tunniksi omaa aikaa,sillä "kun äiti voi hyvin,niin lapsikin voi hyvin."

 

[ap]

Ja kuinka ihmeessä oppisin ottamaan kotona vain rennosti, enkä koko ajan suorittamaan jotain. Kaikki pitää aina olla tiptop, jos lapsi levittää leluja siivoan ne heti paikoileen ja ärsyynnyn jos "sotkee". Miksi en osaa vaan istua. Jos nää pölyä, näen punaista - rätti käteen ja siivoamaan. Jos nään roskia lattialla, imuri kouraan ja imuorimaan. En vaan osaa ottaa rennosti. mies koittaa sanoa että älä aina stressaa ei täällä ole sotkuista mutta minusta on. aivan kamala sotku aina ja talo on kuin kaatopaikka.

 

[ap]

Onko Sinulla stressiä?Streessantuneenahan noita tekee.Koita keksiä jotain,mistä tulet hyvälle mielelle,vaikka vain tunniksi omaa aikaa,sillä "kun äiti voi hyvin,niin lapsikin voi hyvin."

En todellakaan tiedä mikä mulla on.. :/

 

[Vieras]

Suosittelen omaa aikaa, ihan sinulle itsellesi. Säännöllisesti. :hug:

Mistä minä senkin revin? Käyn töissä, lapsikin pitäisi hoitaa, kotityöt, arkiaskareet, olla vaimo miehelle. Kampaajalle sentään pääsen parin kuukauden välein ja se on ihanaa.

Mä olen myös luopunut tosta haaveesta. Mulle riitäis sekin, et mies olis töiden jälkeen kotona jakamassa tätä sirkusta. Mut sehän harrastaa. Olen puhua koittanut, ei auta. Tiuskii että käy lenkillä sillon kun hän on kotona. Mut kun ei se mua lämmitä se 1 rupinen lenkki viikossa, jos ukko silti pörrää omissa menoissaan loput 6 päivää viikossa. En tiä ymmärsitkö/ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa

 

[ap]

Joskus sitä vaan on aika väsynyt ja uupunut olemaan äiti, eikä siinä ole mitään pahaa. Sitä saa olla väsynyt. Koeta ottaa omaa aikaa itsellesi ja kerää voimia.

Räjäytänpä potin ja kerron että odotan tällähetkellä toista lastamme. Hormooneilla ehkä osuutta asiaan mutta voi kuinka pelottaa mitä tuleva tuo tullessaan jos nyt olen jo tälläinen kuink akahden kanssa.

 

[Vieras]

Ja kuinka ihmeessä oppisin ottamaan kotona vain rennosti, enkä koko ajan suorittamaan jotain. Kaikki pitää aina olla tiptop, jos lapsi levittää leluja siivoan ne heti paikoileen ja ärsyynnyn jos "sotkee". Miksi en osaa vaan istua. Jos nää pölyä, näen punaista - rätti käteen ja siivoamaan. Jos nään roskia lattialla, imuri kouraan ja imuorimaan. En vaan osaa ottaa rennosti. mies koittaa sanoa että älä aina stressaa ei täällä ole sotkuista mutta minusta on. aivan kamala sotku aina ja talo on kuin kaatopaikka.

Tämäkin on niin tuttua. Olen siis edelleen tuo sama vieras joka sua peesaili jo alkuun...

 

[ap]

Suosittelen omaa aikaa, ihan sinulle itsellesi. Säännöllisesti. :hug:

Mistä minä senkin revin? Käyn töissä, lapsikin pitäisi hoitaa, kotityöt, arkiaskareet, olla vaimo miehelle. Kampaajalle sentään pääsen parin kuukauden välein ja se on ihanaa.

Mä olen myös luopunut tosta haaveesta. Mulle riitäis sekin, et mies olis töiden jälkeen kotona jakamassa tätä sirkusta. Mut sehän harrastaa. Olen puhua koittanut, ei auta. Tiuskii että käy lenkillä sillon kun hän on kotona. Mut kun ei se mua lämmitä se 1 rupinen lenkki viikossa, jos ukko silti pörrää omissa menoissaan loput 6 päivää viikossa. En tiä ymmärsitkö/ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa

minä ymmärrän.

Minulla sentään asiat niin että mies on kotona kun töistä pääsee, leikkii lapsen kanssa ja viettää aikaa myös meidän kanssa. Harrastuksiin menee kun lapsi käymässä unille. Silloin nautin ihanasta hiljaisuudesta ja yksin olosta.

 

[hmm]

mulla stressi ja väsymys tekee tuota että ilkeilen miehelle ja kiukuttelen lapsille.
"Rakastan lastani ja miestäni ylikainen mutta miksi olen heille niin inhottava?"

Tähän mä osaan vastata. kun sitä aina kiukuttelee sille lähimmälleen... kukapa muu se olis kun mies ja lapset. pienenäkin sitä kiukuteltiin äidille, hän kun on kaikkein lähimpänä(yleensä), eikä niille naapurin täteille.

 

[viola78]

Veikkaisin että hormonit ovat aika suurin syy tuohon.Jos sinulla kerran ei ole aiemmin ollu tuollaista.oletko jutellut miehesi kanssa,sekin auttaa kenties?

 

[ap]

mulla stressi ja väsymys tekee tuota että ilkeilen miehelle ja kiukuttelen lapsille.
"Rakastan lastani ja miestäni ylikainen mutta miksi olen heille niin inhottava?"

Tähän mä osaan vastata. kun sitä aina kiukuttelee sille lähimmälleen... kukapa muu se olis kun mies ja lapset. pienenäkin sitä kiukuteltiin äidille, hän kun on kaikkein lähimpänä(yleensä), eikä niille naapurin täteille.

Niinhän se taitaa olla. Nyt kun tarkemmin mietin, purkaa mieheni myös pahan olonsa/päivänsä minuun kiukuttelemalla. Tai sitten vaan istua mököttää hiljaa ja lukee jäkisjuttuja netistä.

Haluaisin oppia ottamaan rennosti ennenkuin tämä pikkuinen syntyy, mutta taitaa olla niin etten vain osaa.

 

[vieras]

Toi oli NIIN suoraan mun päästä tuo tekstisi. Sillä erolla et mä olen 2 lapsen kanssa 24/7 enkä pääse töihin "huilaamaan". Voimia sulle, toivottavasti tästä vielä noustaan.

Mä peesailen sua. Itellä kans kaks pientä lasta, joita kotona hoidan. Oon ollu viime aikoina ihan hermoraunio. Voimia sulle ja ap:lle!

 

[Kerttu-Kyllikki]

Suosittelen omaa aikaa, ihan sinulle itsellesi. Säännöllisesti. :hug:

Mistä minä senkin revin? Käyn töissä, lapsikin pitäisi hoitaa, kotityöt, arkiaskareet, olla vaimo miehelle. Kampaajalle sentään pääsen parin kuukauden välein ja se on ihanaa.

Mä olen myös luopunut tosta haaveesta. Mulle riitäis sekin, et mies olis töiden jälkeen kotona jakamassa tätä sirkusta. Mut sehän harrastaa. Olen puhua koittanut, ei auta. Tiuskii että käy lenkillä sillon kun hän on kotona. Mut kun ei se mua lämmitä se 1 rupinen lenkki viikossa, jos ukko silti pörrää omissa menoissaan loput 6 päivää viikossa. En tiä ymmärsitkö/ymmärsikö kukaan mitä ajan takaa

minä ymmärrän.

Minulla sentään asiat niin että mies on kotona kun töistä pääsee, leikkii lapsen kanssa ja viettää aikaa myös meidän kanssa. Harrastuksiin menee kun lapsi käymässä unille. Silloin nautin ihanasta hiljaisuudesta ja yksin olosta.

No palkkaa sitten lastenhoitaja. Oikeesti, mun mielestä ihmisen pitää voida hyvin itsensä kanssa, ennenku sillä voi olla mukavaa muiden seurassa.

Ja aikaa mun mielestä löytää, jos ihan oikeasti haluaa.

 

[vieras]

Mulla pillerit sekoitti pään tollaseks, sen huomas kun alko syömään niitä uudestaan kahden vuoden tauon jälkeen. Kannatta käydä lääkärille jutteleen, jos saisit esim muun merkkisiä pilleritä tai mielialaa tasaavaa lääkettä. Kurjaa se on koko perheelle.

 

[HyacinthBucket]

Joskus sitä vaan on aika väsynyt ja uupunut olemaan äiti, eikä siinä ole mitään pahaa. Sitä saa olla väsynyt. Koeta ottaa omaa aikaa itsellesi ja kerää voimia.

Räjäytänpä potin ja kerron että odotan tällähetkellä toista lastamme. Hormooneilla ehkä osuutta asiaan mutta voi kuinka pelottaa mitä tuleva tuo tullessaan jos nyt olen jo tälläinen kuink akahden kanssa.

Tuollainen on aivan normaalia jos on raskaana, väsyttää, ei tiedä mihin kuuluu, hakee paikkaansa, miten jaksan, miten selviydyn, olenko nyt hyvä äiti, miten pystyn rakastamaan esikoista kun toinen tulee...

Kuuluu asiaan, haet paikkaasi, rooliasi tulevassa tilanteessa, alitajuisesti ehkä otat etäisyyttä lapseesi, koska hänen tulee vähän tehdä tilaa tulokkaallekin.

Uskon, että menee ohi... kunhan hormonit tasoittuu! Onnea odotukseen :hug:

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Lisää valoa...

 

[Candy Cane]

:hug: Mulla on ihan samanlaista. Olen kuin viulunkieli ja aikapommi. Joku ehdotti omaa aikaa, hanki joku meno/harrastus johon vain menet, etkä jää kotiin imuroimaan ja siivoamaan. Vaikka edes kerran viikossa, siihen ei kenenkään huusholli saisi kaatua. Jos jotain olen perheenäitinä oppinut, niin sen, että siivoaminen ei tästä maailmasta lopu. Päätä vaikka joinain aamuina, että "tänään en siivoa!". Kuinka vanha lapsesi on? Hän voisi opetella keräämään itse lelut vaikka ennen nukkumaan menoa.

 

[ap]

Veikkaisin että hormonit ovat aika suurin syy tuohon.Jos sinulla kerran ei ole aiemmin ollu tuollaista.oletko jutellut miehesi kanssa,sekin auttaa kenties?

On välillä ollut. Mutta sen olen uskonut johtuva pillereistä, väsymyksestä, stressistä. Masennusta olen joskus miettinyt mutta en ole ainakana myöntänyt sitä itselleni, sillä minulla on mysö hyviä päiviä. Joskus vaan tuntuu että nämä paskat päivät vievät voiton ja sitä tuntuu luhistuvan, tuntuu että haluaisi vaan käpertyä peiton alle eikä nousta koko päivänä. Aamuisin ylennouseminen on yhtä tuskaa. Lapsi herää jo seitsemän aikaan ja voi luoja että se on vaikeaa kammeta itsensä ylös.

Olemme myös sopineet miehen kanssa että viikonloppuna vuoretellen toinen nukkuu toisen aaamuna pitempää toinen toisena mutta se ei toimi sillä en vaan osaa enää käydä nukkumaa kun tiedän muidne oleman jo hereillä, ja vähänkin jos lapsi kiukkuaa nousen ja menen neuvomaan miestäni kuinka toimia. Mikä on helvetin väärin sillä ei niin saa tehdä - paska äiti, paska vaimo!