V
väsyttää
Vieras
Meillä 1v. on alkanut heräilemään aamuisin jo välillä ennen kuuttakin ja usein en saa enää nukkumaan uudestaan kunnolla, torkahtelee vain ja sitten en saa itse nukuttua enää.
Alkaa olla aika väsynyt olo. Lapsi menee nukkumaan yleensä illalla klo 20 aikoihin. On kokeiltu myöhempään nukkumaan menoakin, ei auta. Päiväunia nukkuu vaihtelevasti vielä yhdet tai kahdet. Mutta silläkään ei ole mitään merkitystä miten paljon on päiväunia nukkunut, silti herää kukonlaulun aikaan.
Olen jopa miettinyt että jos antaisi lapselle aamulla vähän maitoa niin rauhottuisi nukkumaan mutta toisaalta kun en ole sitä tähänkään mennessä tehnyt niin miksi alottaisin sellasta tapaa enää nytkään? Aamulla kun noustaan niin annan puuroa ja maitoa n. 7 aikaan.
Lapsi siirrettiin omaan huoneeseen nukkumaan n. kuukausi sitten ja on mielestäni tottunut jo siihen omaan huoneeseen. Nukahtaakin sinne ihan mukavasti.
Olisko jollain mahdollisesti jonkinlainen poppakonsti vielä mitä en ole tullut ajatelleeksi? Vai pitääkö sitä vaan tyytyä siihen että herätys on noin aikaisin? Minun pitäisi pian aloittaa työtkin ja pelottaa että miten jaksan tehdä töitä jos en saa nukutuksi. Tietysti joku ehdottaa että mene aikaisin nukkumaan, mutta jos menen nukkumaan niihin aikoihin kuin lapsikin niin miehen kanssa aika jää todella vähäiseksi.