2,5v heräilee öisin huutamaan maitoa! :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Heräilee n. tunnin välein ja huutaa kunbes saa maitoa. Mulla itsellä alkaa olla klo 2 jälkeen vaikeuksia nukahtaa uudelleen kun 4-5 kertaa jo joutunut heräämään ja yöunet jääkin n. 4-5 tuntiin. Olen alkanut nukahdella päivisin, töissäkin, ja mulla on koko ajan hermot kireällä.

Neuvolasta saatiin puoli vuotta sitten ohjeet luopua yömaidosta mutta ei saatu ohjeita miten se tehdään. Terkka vain sanoi että huutoöitähän se tarkoittaa joten kannattaa tehdä se lomalla. Mua aina pelottaa että mies herää ja hermostuu huutoon. Itse kestän kyllä huutoa.

Lapsi on aina nukutettu, ensin vauvana tissille (koska huusi jos ei saanut tissiä), sitten pullolle. Kun pullosta luovuttiin ja siirryttiin nokkamukiin, alussa vaati myös sen maitomukin. Nyt kolmena yönä on nukahtanut ilman maitoa kun ollaan vaan annettu huutaa. Viittä minuuttia kauempaa ei ole huutanut, vaan on sitten itse käynyt nukkumaan.

Miten tosta yömaidosta pääsee eroon? Pitääkö vaan antaa huutaa? Yöllä huutaa kauemmin. Tänä yönä joka kerta huuto ensin loppui kun ei saanut maitoa, mutta alkoi uudelleen monin kerroin kovempana niin että mieskin lopulta heräsi.

Vuos sitten päästiin jo yömaidosta eroon, mutta mummolassa anoppi antoi periksi heti kun lapsi pyysi maitoa. Ollaan menossa jouluksi taas mummolaan ja pelottaa miten käy jos saan taas vierotettua mutta anoppi antaakin maitoa. Anopin kotona makuuhuoneet on yläkerrassa eli siellä joudun joka kerta ravaamaan rappusia.

Nyt kaikki vinkit kehiin! Haluan nukkua edes yhden yön kokonaan. Vielä kysyisin että kuinka monta yötä joutuu huudattamaan? Niin ja sellainen info vielä että tutti jäi pois vuoden iässä eikä sen perään huudettu yhtään. Ja sitä ennen oli yömaito ollut poissa jo useamman kuukauden mutta tuli takas. Eikä se ollut iso ongelma ennen sitä mummolareissua.
 
Niin ja kerran kun soitin neuvolaan, konkreettisten neuvojen sijaan terkka totesi että "jos tilanne on noin paha ja oot väsynyt, täytyy tehdä lastensuojeluilmoitus". Päiväkodista soitettiin kerran ja kysyttiin pärjätäänkö me vai tarvitaanko apua.
 
Mä en tiä minkälaisia konkreettisia neuvoja tarvit? Et vaan anna sitä maitoa ja sillä sipuli. Anna hörppy vettä jos jotain on pakko antaa. Nukut vaikka lapsen vieressä muutaman yön niin sen ei tartte yksin huutaa.
Ja selitä lapselle etukäteen että nyt tehdään näin.
Onnistuu varmasti viikonlopun aikana tuo vieroitus, nukut päivällä sitten.
 
Ap, ei siihen ole muuta keinoa kun se että maitoa ei tule piste. Tottakai laps huutaa kun tietää saavansa sillä maidon. Ja anopille tiukka käskytys siitä että ei maitoa. Selitä lapselle että nyt loppui yömaito. Jos on oikeasti jano, voi tarjolla olla vesimuki tai pullo. Miehelle tulpat jos ei kestä lapsen huutoa.
 
Ei 2.5-vuotiaalla tuo jatkuva maidon vaatiminen varmasti nälkää ja janoa ole. Jotain turvattomuutta ehkä. Nuku lapsen vieressä vieroituksen ajan.

Miksi muuten pelkäät miestäsi ja sitä että tämä herää? Eikö miehesi auta sinua vaikeana aikana? Kannattaa miettiä, onko tuo parisuhde sinulle nyt vain ahdistuksen aihe. Minä en ainakaan voisi kuvitella pysyväni miehen kanssa, jota täytyy pelätä.
 
Pakko sanoa, että älä ihmeessä nyt opeta maidon sijasta lipittämään vettä! Jos lapsi ei ole vielä yökuiva, niin kuivaksi opettelu ei ainakaan helpotu sillä että pitää yöllä ravata pissalla.

Itse lopettaisin kerralla yölliset palvelut, niin meillä tehtiin kun piti melkein tunnin välein tuoda vettä tai laittaa peittoa päälle. Unikoulu pidettiin ja sen jälkeen on meillä nukuttu yöt, lapsi oli tuolloin 2v4kk. Mies piti, itselläni ei hermo kestä huutoa (toisinpäin kuin aloittajan suhteessa :)).

Mun neuvo on, että kerrasta kaikki palvelut pois. Meillä on annettu unikoulun jälkeen vettä yöllä ainoastaan silloin kun on ollut kipeä (kerran) ja silloin kun oli kerran syöty iltapalaksi pitsaa mummolassa ja lapsi itki yöllä että haluaa kylmää vettä, sehän oli ihan ymmärrettävää kun itseänikin janotti :) Muulloin ei. Eikä ravata yöllä pissalla.
 
Jos miestä ei saa mukaan vieroitukseen niin mies sohvalle korvatulppien kanssa (tai hotelliin), ja sinä valmistaudut henkisesti kestämään huutoa muutaman yön. Ole lapsen vieressä kun itkee, lohduta ja kerro että aamulla saa maitoa. Valmistele lasta etukäteen vaikka illalla hampaita pestessä; kerro että maitoa ei saa yöllä juoda koska hampaat ei tykkää tms.

Pääasia on, että teet päätöksen ja pysyt siinä. Maidon perään lapsi lakkaa huutamasta muutamassa yössä, mutta heräilyjä se ei välttämättä lopeta. Jos itkuisuus öisin jatkuu esim. viikon vieroituksen jälkeen, on syytä miettiä allergioiden tms mahdollisuutta.
 
Lapsi heräsi viimeisen kerran huutamaan maitoa joskus kolmen jälkeen. Olin jo niin väsynyt että en yksinkertaisesti jaksanut nousta enää hakemaan maitoa. Annoin huutaa. Rauhoittelin ja sanoin että "Nyt on yö, nyt nukutaan. Kaikki nukkuu, naapuritki nukkuu". Mieskin heräsi huutoon ja sanoi "Nyt käy nukkumaan". Pari kertaa lapsi teki sitä että potki peiton pois ja pyysi peittelemään. Sitten sanoi ettei nuku. Totesin että "No sit et nuku mutta ole hiljaa. Me muut nukutaan". No vihdoin kömpi sänkyyn ja nukkui klo 7 saakka.

Aamulla puhuttiin että nyt loppuu yömaito kun ei sitä tarvii. Lapsi totesi: "Nyt loppuu se yömaito. Ei taavii enää maitoo!" :D Saa nähdä miten ens yö menee. Voi olla että meneekin kivuttomammin kuin luulen.

En minä miestäni pelkää. :D Meillä vaan tulee aina öisin riitaa jos molemmat joutuu heräämään. Toinen yrittää rauhoitella ilman maitoa ja toinen antaa periksi tms. Ja molemmat tekee molempia. Siksi se on parempi että vain toinen joutuu heräämään. Viikonooppuna yleensä mies herää, ellen minä herää herkemmin. Mies ei vaan yleensä herää yhtä herkästi kuin minä.
 
Vielä tohon vedenjuontiin liittyen, silloin kun lapsi oli alle vuoden, saatiin ohjeeksi korvata maito vedellä ja se toimikin aluksi, mutta ei sitten montaa yötä. Neuvolassa sanoi terkka että maidon tilalla ei saa antaa mitään, ei edes vettä.
 
Lapsi heräsi viimeisen kerran huutamaan maitoa joskus kolmen jälkeen. Olin jo niin väsynyt että en yksinkertaisesti jaksanut nousta enää hakemaan maitoa. Annoin huutaa. Rauhoittelin ja sanoin että "Nyt on yö, nyt nukutaan. Kaikki nukkuu, naapuritki nukkuu". Mieskin heräsi huutoon ja sanoi "Nyt käy nukkumaan". Pari kertaa lapsi teki sitä että potki peiton pois ja pyysi peittelemään. Sitten sanoi ettei nuku. Totesin että "No sit et nuku mutta ole hiljaa. Me muut nukutaan". No vihdoin kömpi sänkyyn ja nukkui klo 7 saakka.

Aamulla puhuttiin että nyt loppuu yömaito kun ei sitä tarvii. Lapsi totesi: "Nyt loppuu se yömaito. Ei taavii enää maitoo!" :D Saa nähdä miten ens yö menee. Voi olla että meneekin kivuttomammin kuin luulen.

En minä miestäni pelkää. :D Meillä vaan tulee aina öisin riitaa jos molemmat joutuu heräämään. Toinen yrittää rauhoitella ilman maitoa ja toinen antaa periksi tms. Ja molemmat tekee molempia. Siksi se on parempi että vain toinen joutuu heräämään. Viikonooppuna yleensä mies herää, ellen minä herää herkemmin. Mies ei vaan yleensä herää yhtä herkästi kuin minä.

Älä ees kuuntele näitä palstamammoja, joiden mielestä kenelläkään ei saa koskaan mennä hermot ja jos menee, kommentit on yleensä: "jätä se sika, lapset pois tuollaisilta ja hae ammattiauttajan apua" :laugh:

Meillä menee miehen kanssa molemmilla yöllä hermot, jos vanhempi lapsi (nyt 3v) herättelee ilman mitään järjellistä syytä (huusi siis peittoa, vettä, jnejnejne). Ja tulipa tuota muutaman kerran sanottuakin aika pahasti väsyneenä ja vittuuntuneena, mutta so what? Ei meidän suhde ainakaan siihen kaadu eikä edes lapset ole vaurioituneet, jos joskus pinna palaa. Ihmisiä kai vanhemmatkin ovat, ja joillakin meistä on sitä tempperamenttia enemmän kuin lampailla :)
 

Yhteistyössä