2 kk vauvan syömisen väheneminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uuka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Uuka

Vieras
Onko ketään huomannut vauvan syömismäärien pienentyneen? Alkaa itseä huolettamaan, kun syntymästään asti tyttö on syönyt TODELLA paljon (nyt siis 2 kk). Nyt noin viikon ajan maito ei oikein tunnu maistuvan. Olen joutunut alusta asti antamaan osaksi korviketta, kun oma maito ei riitä. Olen yleensä aloittanut syöttämisen imettämällä ja tarjonnut sitten lisää pullosta. Aikaisemmin pullosta meni vielä hyvinkin paljon lisäksi, mutta nyt alkaa huuto kun vain yritänkin tarjota pulloa. Jos tissiä ei tarjoa aluksi, menee pullosta noin 100 ml.

Toinen asia mikä liittyy tuohon syömiseen on nukkuminen. Tyttö on aina nukkunut ihan pitkiä pätkiä, kunhan hänet vaan ensin saa kunnolla nukahtamaan. Viime yö oli kuitenkin ihan "huippu". Klo 22 söi pullosta noin 110 ml ja imi vielä tissiä lisäksi siihen päälle hetken. (Päivisin olen saanut pumpattua 40-50 ml/kerta) Noin yhdeltä vasta sain hänet nukahtamaan, mutta sitten herätys oli 7.45 aamulla!! Eli käytännössä syömiseen tuli 10 tunnin väli. Herätessään typy oli kuitenkin hyväntuulinen ja naureskeli kovasti, mutta ei taaskaan suostunut tissin jälkeen edes maistamaan pullosta. Niin ja vaipassa oli pissaa, mutta ei mielestäni niin paljon kuin noin 10 tunnin vaihtoväli edellyttäisi.

Eli onko minulla syytä huolestua? Kuumetta ei ainakaan ole. Aivasteluja on ollut syntymästä asti aika paljon, mutta muuten tyttö vaikuttaa terveeltä. Sammasta tosin tällä hetkellä suussa eli sen takia yritän antaa joka syötön jälkeen vielä pullosta ettei tarvisi koko ajan laittaa puolukkaa suuhun. En jaksaisi uskoa, että omaa maitokaan olisi alkanut 2 kk jälkeen tulemaan tarpeeksi...
 
Mutta oman maitosi koostumuskin muuttuu vauvan tarpeiden mukaan. Oma maitosi saattaa olla "paksuuntunut sen verran, että täyttää helpommin. Vauvan kasvaessa kuitenkin täysimetyksellä olevat vauvatkin syövät yhä lyhyempiä aikoja rintaa, mutta tehokkaammin. Tarkkaile silti pissaa. Jos pissaa tulee, ei mielestäni ole syytä huoleen. Mielestäni tuo, että nukkuu noinkin pitkän pätkän kertoo juuri siitä, että on kylläinen tuosta sinun maidostasi, eikä herää nälkäänsä. Ja jos kerran on vielä hyväntuulinenkin...minusta noiden korvikkeiden kanssa on turha läträtä, jos vauva on tyytyväinen ja kasvaa pelkällä rintamaidolla. Itse et voi tietää paljonko rinnasta imettäessä tulee. Pumppaamalla mittaaminen ei todella pidä paikkansa. Itse täysimetin 6kk, vauva todella "hyvinsyöneen" näköinen koko tuon ajan, mutta en saanut pumpattua kovinkaan hääppöisesti, vaikka käytössä oli markkinoiden "paras" pumppu. Mutta pointtini siis oli, että jos vauva voi hyvin ja pissaa tulee, niin uskon sinun maitosi olevan vauvallesi nyt riittävää.
 
Samaa mieltä kuin edellinen, imetys tehostuu ja maidon koostumus muuttuu vauvan tarpeita vastaavaksi. Ja vauva ei nukkuessa pissaa vaan herätessään, eli jos on nukkunut yön kuin tukki ei pieni pissa välttämättä kerro siitä ettei maitoa olisi tarpeeksi saanut. Ei varmaan syytä huoleen - älä turhaan sitä pulloa tarjoile jos ei kerran huoli, kyllä vauva tietää paljonko pitää syödä :-)
 

Yhteistyössä