Toggle sidebar

2-v. kieltäytyy syömästä itse

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Odottaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
O

Odottaja

Vieras
Meillä siis se tilanne, että vähän päälle 2-vuotias osaa kyllä itse syödä sekä lusikalla että haarukalla, mutta on nyt kuukauden verran kieltäytynyt syömästä tai juomasta itse ja äidin pitäisi syöttää. Jos en suostu syöttämään, istuu vain nälkäisenä ruokalautasen vieressä ja ulvoo (vaikka olisi jotain herkkuruokaa tarjolla). Voiko tämä olla jotain etukäteis-mustasukkaisuutta tulevasta vauvasta, josta on jo isommalle puhuttu? Vai liittyykö jotenkin uhmaikään, joka myös ajankohtainen? Pitäisikö antaa olla syömättä, kunnes tulee tarpeeksi kova nälkä? Jos on kyse mustasukkaisuudesta niin oliko parasta vaan syöttää ja toivoa parasta että menee itsellään ohi? Osaako noin pieni jo olla mustasukkainen vauvasta, joka ei ole vielä edes syntynyt? Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?
 
Kuullostaa klassiselta mustasukkaisuudelta. Kyllä suht pienetkin lapset jotenkin vaistoavat sen uuden vauvan tulon ja merkityksen. Hyvin tavallista, että esikoiselle/kuopukselle tulee taantuma uuden raskauden loppuvaiheessa.

Itse syöttäisin ja vauvittelisin muutenkin lasta nyt kun siihen voi vielä keskittyä. Onhan se itselle vähän turhauttavaa (been there), mutta myös ymmärrettävää lapsen kannalta. Tarve saada olla vielä pieni ei täyty sillä, että se sivuutetaan. Se voi mennä ohi, mutta käsittelemätön tarve voi aiheuttaa hankaluuksia myöhemmin.
 
meillä tuo vaihe tuli kun pikkusiskoa alettiin syöttämään ja on edelleen päällä, nyt jo 5kk kestäny, tosin syö, jos äitikin syö ja on nälkä. aamu ja iltapuuro pitää syöttää, iltapuuro vielä väkisinkin -huoh- ei viitti nälkäsenäkään nukkumaan laittaa.
on muutenkin mustasukkainen vasta nyt kun sisko pitää itsestään "elämää".
 
meillä tuo vaihe tuli kun pikkusiskoa alettiin syöttämään ja on edelleen päällä, nyt jo 5kk kestäny, tosin syö, jos äitikin syö ja on nälkä. aamu ja iltapuuro pitää syöttää, iltapuuro vielä väkisinkin -huoh- ei viitti nälkäsenäkään nukkumaan laittaa.
on muutenkin mustasukkainen vasta nyt kun sisko pitää itsestään "elämää".
 
meillä tuo vaihe tuli kun pikkusiskoa alettiin syöttämään ja on edelleen päällä, nyt jo 5kk kestäny, tosin syö, jos äitikin syö ja on nälkä. aamu ja iltapuuro pitää syöttää, iltapuuro vielä väkisinkin -huoh- ei viitti nälkäsenäkään nukkumaan laittaa.
on muutenkin mustasukkainen vasta nyt kun sisko pitää itsestään "elämää".
 
Veikkaisin 2v uhmaa:)
2 vuotias on kuitenkin vielä niin pieni, ettei osaa vielä konkreettisesti ymmärtää olla mustasukkainen vatsan asukista. Meillä on kuopukselle 1.9, alkanut tulla jo 2v uhman "ihania" oireita, mm. juuri tuo temppuilu ruoan kanssa, puhumattakaan muista ihanista uhmaikäisen taaperon oireista:)
 
Itse olisin syöttämättä, vaikka hän itkisi ja kiukuttelisikin. Hän huomaa kyllä pian, ettei kiukuttelulla saa tahtoaan läpi ja antaa lopulta periksi.
Ruokailutilanteessa laita hänen eteensä normaalisti lautanen ja istuudu syömään omaa ruokaasi, äläkä siis syötä häntä. Huutoa varmaan tulee, mutta koita olla reagoimatta siihen, sanot vaan "nyt syödään" ja jatkat omaa ruokailuasi.
Jollei hän ole tehnyt elettäkään syödäkseen ruokaansa, lopetettuasi itse ruokailusi kysy häneltä vieläkö haluaa syödä, jollei lautanen pois ja ruokailu loppuu.
Muutaman nahistelukerran jälkeen, hän antaa kyllä periksi.
Muista pysyä itse rauhallisena ja omia hermojasi menettämättä, äläkä myöskään houkuttele häntä syömään/lahjo:)
Vastaavia "taistelutilanteita" tulee varmaan vielä muitakin, mutta niissä on hyvä käyttää aina samaa johdonmukaista taktiikkaa antamatta kiukuttelulle/huudolle periksi... hermoja rastavaa sillä hetkellä, mutta ainakin meillä keino on tepsinyt hyvin.
 
minä olen tehnyt samoin kuin mami5, kun kakkonen alkoi oikutella ruokansa kanssa. tosin meillä ruoka-aikaan syömättä jäänyt ruoka ilmestyi uudestaan eteen välipalalla. silloin sitten se sama ruoka jo upposikin ihan itse, koska taisi olla oikeasti nälkäkin. haastavinta hommassa oli pitää omat hermot hallinnassa ;). tsemppiä :)!
 
Mitäs, kun poika (2v 3kk) syömisestä kieltäytymisen lisäksi karkaa pöydän äärestä pois? Annanko lähteä vai pitäisikö hakea takaisin ja pakottaa istumaan (toisten) ruokailun ajan pöydässä?
 
Minusta on 2-vuotiaan aliarvioimista ajatella, ettei hän tajuaisi mitään siitä, että pikkusisarus on tulossa. Kyllä hän näkee, kuinka vanhemmat ovat innoissaan, puhuvat eri sävyyn aiheesta, silittelevät mahaa, puhuvat esikoiselle, kuinka hänestä tulee pian ISOsisko tai ISOveli, joka "saa auttaa" sitten hoitamaan piiiikkuista vauvaa, vauva on iiiihan pieni ja Sinä osaat jo vaikka mitä jne. Eli minulle tulee töitä ja vauvaa passataan.

2-vuotias tietää kyllä, mikä vauva on, vaikka ei toki sitä, miten vauvan tulo konkreettisesti vaikuttaa perheen arkeen. Sitä eivät tosin tiedä vanhemmatkaan ;). Pistäähän kaikki tämä valmistelu lapsen miettimään, että vauvaa selvästi odotetaan innolla ja hänestä välitetään paljon, joten jospa minäkin olisin iiiihan pieni ja en osaisi niin paljon, puhuisiko äiti sitten minustakin tuollainen hehku kasvoilla? Eivät nämä tietenkään tällaisia konkreettisia ajatuksia 2-vuotiaan mielessä varmaan ole, mutta he tajuavat PALJON, vaikka oma sanallinen ilmaisu olisi vielä rajoittunutta.

Asiasta kannattaa jutella lapsen kanssa ihan suoraan, muussa kuin siinä ruokailutilanteessa. Pohtia, miksi itse syöminen ei nyt suju, mitä voitaisiin tehdä, että se sujuisi jne. Lapset ovat kuitenkin ihmisiä, eivät vain "kasvatustoimenpiteiden" kohteita. Tiedän, tiedän, että aina ei voi tehdä 2-vuotiaan pillin mukaan, mutta välillä kuitenkin ihan hyvin voi. Ja kaikki me reagoimme paremmin keskusteluun kuin kiristykseen.

En pidä koko "uhmaikä" termistä, kun kyseessä on oman päätäntävallan ja valinnanmahdollisuuksien, vuorovaikutuksen testaus. Se on pohjimmiltaan myönteinen asia, ei kielteinen. Ei täällä kyselemättä tottelevat robotit pärjää.
 
Meillä oli kanssa vaihe, että poika olisi halunnut syötettävän. Siihen rumpaan en enää alkanut. Huutohan siitä tuli, mutta en vain noteerannut pojan mesomista tai sanoin että nyt syödään ja keskityin omaan syömiseeni tai mitä olinkaan tekemässä. Kun poika huomasi turhaksi kiukkuamisen, söi itse ruokansa.

Nyt meillä on vaihe, jossa lämminruoka ei kerta kaikkiaan kelpaa. Tällä vkolla ei maistanutkaan ruokaa ja viime vkolla söi yhden lämpimän aterian. Toki hampaiden tulolla on osuus asiaan, mutta muutenkin nirsoksi on jäbä tullut ja meilläkin helposti pöydästä karataan kuten ulpu74. Olen antanut pojan tulla takaisin pöytään, jos vielä itsekin syömme, mutta ruuan jälkeen raivaan syömättä jääneet ruoat pois, oli pojalla nälkä tai ei.
 
Juu, Kuuntele vaan näitä viisaita vastauksia, kyllä on jo 2-vuotias niin iso ja vanha, että älä vaan missään nimessä enää syötä. Kyllä tuossa iässä pitäis hänen jo kaupassakin käydä omat ruokansa hakemassa.
Nyt jos syötät, niin ihan varmasti syötät vielä kun armeijaankin menee, onhan hän tosiaan JO 2-VUOTTA...
 
No pitihän tähänkin ketjuun osallistua näsäviisaan kasvatusammattilaisen, jolla on varmaan vuosien kokemus lastenhoidosta?

Ap. kysyi neuvoa ja annoin hänelle oman vaihtoehtoni ja ehdotuksen joka on toiminut niin omilla kuin hoitolapsillakin, lasten kasvattaminen vaatii niin rajoja kuin rakkauttakin, tuo ei todellakaan ole mikään pelkkä sanonta.
Mikäli antaa lapselle (jo alle 2 vuotiaallekin) periksi yhdessä asiassa, kohta antaa jo toisessakin ja kierre on valmis... lapsi, kun oppii nopeasti miten oikein toimimalla saa tahtonsa periksi.
Kasvatustyö jatkuu aikuisikään asti ja kokemuksesta voin sanoa, että on paljon helpompi "käsitellä" murkkuikäistä kapinoivaa nuorta joka on oppinut tietyt pelisäännöt pienestä pitäen.
 
MEillä neiti 2 v 4 kk ja ollut melkoisen "helppo" tapaus itsenäistymisineen kaikkineen.
Syömisen kanssa on ollut vähän väliä riitaa,nyt viikonloppuna päätti ettei syö ruokaa ja haluaa karkit jo heti.
Jaa,äiti oli sitä mieltä että ensin ruoka kuten muutkin lapset ja sitten namit.
Huutoa oli ja parkua.
Annoimme huutaa,sanoin jämptisti että ensin ruoka.
Ei suostunut syömään ennen päiväunia,meni nukkumaan ilman ruokaa.
Unilta kun heräsi,kysyin joko nälkä ja tyttö tuumas että karkkia kun on karkkipäivä!!
Joo,ensin ruoka ja taas sama kaamee huuto.

Sanoin että tässä ruokasi,voin lämmittää sen ja voit syödä,EII,huuto jatkui.
Nostin lautasen pois pöydästä ja sanoin että ei sitten syödä.

Lähdin käymään kaupassa ja isi jäi kotiin lasten kanssa.Tyttö oli tuonut lautasen ja sanoi että syö tästä.
Meni pöytään ja söi siitä,totesi ettei pidä kalasta enää...

MUTTA SÖI!!!=)

Äiti tuli kotiin ja oli hymynaama oottamassa,tyttö söi kaiken ja sai karkit sitten.
KAikenkaikkiaan 5 TUNTIA meni tässä showssa,oli melkoisen uuvuttava,mutta jos olisin antanut periksi,meillä tapeltais joka päivä syömisestä.
Nyt menny jo liki viikko ja syönyt nätisti ruokansa.Njoo toinen asia kun koittaa karkkipäivä...=)

Musta on tärkeetä tehä samoin joka kerta.NÄin lapsi oppii että aijaa,tä johtaa siihen että en saa muuta ruokaa,en karkkia enkä mitään kivaa.Eli syön nätisti ruokani.

Syitä tuohon syömisen kassa pelaamiseen voi olla sisaruksen syntymä tms.Mutta syödä pitää kuitenkin,musta olis hyvä jollei siihen kiinnittäisi huomiota kauheemmin,tosiaan syödä oma ruoka ja laittaa toiselle tarjolle,jollei syö niin ei syö.
Ei lapsi nälkään näännytä itseään.
PAkko joskus on syödä.
Hellitellä voi ja antaa huomiota,mutta muuna aikana jottei lapsi yhdistä kiukutteluaan/itsenäistymistään/uhmaansa tuohon ja keksisi sen keinona saada haluamansa.

Kyllä Mami5:n kanssa oon samoilla linjoilla!!
 
Itse olen vähän sitä mieltä, että mustasukkaisuuttakin on kuvioissa, kun haluaisi muutenkin olla "vauva", esim. juoda tuttipullosta. Luulen silti, että tässä on myös uhmaiän aiheuttamaa "temppuilua" mukana, mutta ei haluaisi liian ronskisti suhtautua asiaan, ettei pahentaisi tilannetta mustasukkaisuuden kannalta sitten, kun uusi vauva syntyy. Onkohan noiden kahden ääripään välillä mitään keskitietä...?
 
Silti toimisin itse, kuten edellä kirjoitin:) Voisit myös ottaa hänet mukaan pöydän kattamiseen jne... näin voisit hieman käänteisellä taktiikalla hämmentää häntä tulevaa ruokailutilannetta silmälläpitäen, paljon positiivista palautetta antaen.
Myös itselläni kahden vanhimman lapsen ikäerona on reilu 2v, joten muistan millaista oli uhmakkaan 2v ja vauvan kanssa:)
Siinä yritti taiteilla ja erottaa parhaansa mukaan, mikä johtui uhmaiästä ja mikä vauvan mukanaantuomasta muutoksesta...
 
Niin niin, ja jos täällä arvostelee jonkun vastauksia, niin heti on lapseton ja tietämätön.. Juupa juu. Itsellä 4 lasta, vanhin jo 22, mutta kyllä itsekin olen sitä mieltä, että kovin aikaisin lasten pitää nykyisin kasvaa, ja tosiaan jo pari vuotiasta pidetään isona lapsena. Kaiken huippu oli kun menin naapurin 3kk vanhaa lasta katsomaan, ja siinä ääneen tokaisin jotain ihanasta pienestä vauvasta, niin äiti tokaisi etteihän se nyt enää vauva ole, onhan se JO 3kk!
Mutta ap:lle. Täältä on paha ohjeita antaa, kun emme lapsesi luonnetta ja tapoja tunne.
Samaa mieltä olen muiden kanssa siitä, että johdonmukainen täytyy olla, mutta onko se nyt niin iso asia sitten, jos joudutkin hänet syöttämään? Ihan varmasti kuitenkin jossain vaiheessa syö itsekin.
 
Inhimillistä toimintaa tämä kasvatus onneksi on, ei tarvitse aina olla sääntökirjaa heiluttamassa.
Ylempänä puhuttiin karkista ja ruuasta ja johdonmukaisuudesta. Päteekö myös aikuisiin perheessä? ;) Käsi ylös, kuka on napannut pari keksiä purkaessaan kauppakasseja, juuri ennen kuin alkaa laittaa nopeasti ruokaa pöytään? *nostaa käden*. Tai vastaavia pikku lipsumisia, joita sitten ei lapsille soisi.

Meillä saa *joskus*, tilanteesta riippuen (mutta ei huudon määrästä) ottaa 1-2 karkkia ennen ruokaa. Ja sitten ruokaakin on syötävä, ja syödään. Lapset arvostavat, kun saavat luottamusta.
 
siis oikeesti jos 2 vuotialle annat karkin,pari ei mitään toivoo että sais ruokaa päälle menemään.Tuo kyllä sopii vanhempiin lapsiin mutta tuollaisella toiminnalla vaan sekoittaa lapsen pään.
Kuulostaa ihan samalta kun mun anoppi,hän sanoi että hänen luona lapsi voi syödä voita suoraan rasiasta,ei se kotona niin tee.Jaa-a...kyllä 2 vuotiaana yritti kotonakin rasiasta voita syödä ja kaameet riidat ja huudot siitä.

Ei 2 vuotias ymmärrä että nyt sinuun luotetaan,otahan karkkia.Sitten minä luotan sinuun ja syöt ruokasi.Ehei...
Vaikka olisi kuinka fiksu ja filmaattinen.

Meillä 2 vuotias nuorin ja syötän edelleen silloin tällöin,äiti auttaa.En pidä siitä numeroa,kehoitan itse syömään mutta jollei halua niin voin auttaa.Ja teillä Ap,on aikaa vielä kun vauva syntyy ja mitä vaikka syötät kun vauvakin on siinä,uskoisin että sekin sujuu.

 
Ei mullakaan tulisi mieleen antaa mitään herkkuja lapsille ennen ruokaa, ei 2- eikä 6-vuotiaalle.

Itse toimisin aivan samoin kuin mami5. Ymmärtäisin sen mustasukkaisuuden mikäli vauva olisi jo syntynyt, tottakai! Kuulostaa uhmalta vaan ja tiukkana kun on niin menee ohi ja tulee taas seuraava tilanne, jossa koetellaan onnea =D (ja hermoja..).

Itse olin jo 9kk ikäiselle esikoiselle tiukkana kun pelleili ruoalla; päristeli ja räki kaiken ja nauroi päälle. Kysyin neuvolasta vähän vinkkiä että miten toimia ja täti neuvoi komentamaan ja jollei tottele niin ruokailu loppuu siihen. Meni 2 päivää ja alkoi taas syämään ilman päristelyjä =D.

Tämä ei todellakaan tarkoita, että meidän lapset kasvavat isoiksi liian äkkiä, vaan sitä että tietyt säännöt täytyy olla; ruoalla ei leikitä, sänky on nukkumista varten, lelut siivotaan iltaisin jos niillä halutaan leikkiä (2v5kk ikäinen ottaa isommista koko ajan mallia ja kerää tavaroita myös), jne jne. Myöhemmässä iässä sitten uusia sääntöjä sängyn petaamisesta lähtien. Sitä tosin meillä jo isommat harjoittelee ihan vaan siksi että se on kivaa =).

Jos meillä 2v4kk ikäinen lähtee pöydästä kesken syömisen niin kysyn kerran että syötkö vielä ja jollei tule takaisin niin ruokailu on loppu. Vanhemman tytön (helmikuussa 5v) kanssa on ollut tässä ongelmia viime aikoina kun ryntää kesken syömisen jonnekin ja haluaa kuitenkin syödä ruokansa loppuun takaisin tullessaan.. yleensä ekalla kerralla katson sormien läpi, mutta sanon että seuraavalla kerralla ruoka lähtee pöydästä.
 
Ap:n ongelmanahan oli lapsen kiukuttelu ruokailutilanteessa, mikäli minä ap:n kirjoituksen oikein ymmärsin. Silloin en kyllä itsekkään häntä syöttäisi, vaan jollei hän suostu syömään lautanen pois jne. kuten on ketjussa neuvottukin.
Juu ja tuohon karkin antamiseen 2 vuotiaalle ennen ruokailua, en kyllä ymmärrä minäkään.....
 
Vastaukseni oli osittain tarkoitettu nimimerkille "ja pompotteleekin vielä". Hänen kirjoituksestaan saa sen käsityksen, että 2-vuotiaan puolesta voi vielä tehdä kaikki asiat kun on niin pieni. Omasta mielestäni taas 2v on jo niin "iso" että ymmrärtää paljonkin näistä joka päiväisistä jutuista.

Muistin kyllä hyvin ap:n kysymyksen =D
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa