2-v poika kiukuttelee äidilleen! :(

[Sinisiipi]

Nyt on uhma iskenyt päälle niin totaalisena, että äiti poloista hirvittää. Luonteeltaan ihana, nauravainen poika karjuu, niskoittelee ja läpsii ja jos ei tee edellämainittuja, uhmailee muuten vaan.
Olen siis hoitovapaalla juuri 2 vuotta täyttävän pikkumiehen kanssa, lapsen isä ei asu kanssamme. Poika on paljon isänsä kanssa ja isukin kertoman mukaan poika ei kiukkua hänelle läheskään samalla mitalla, vaan tottelee joskus mukisemattakin.
Mistä voisi johtua tällainen nimenomaan äitiin kohdistuva uhma ja millaisia mahdollisia keinoja olette keksineet ongelman ratkaisuksi/helpotukseksi, sekä pojan että äidin kannalta?
Lisäselvitykseksi kerron, että pojalla oli aiemmin ollut jo jonkin aikaa isi-vaihe, eli suosi isiä kovasti ja haikaili isin perään erotilanteissa - toki melko lievissä määrin ja pienen kotiintulokiukuttelun jälkeen kelpasi taas äitikin hyvin.

 

[estelle]

Lapsi kuulemma uhmailee sille eniten joka on läheisin, koska sen henkilön kanssa ei tarvitse yrittää miellyttää ja tuntuu turvalliselle uhmata ja kokeilla rajoja. Toki voi haikailla isiä, jos isin kanssa on juhlahetket ja äidin kanssa arki. Sitä kaipaa ketä vähemmän näkee. Mutta kaipaa varmasti sinua isällä, se on selvä. Sinä olet ykkösvanhempi ja siksi joudut kestämään kovemman taakan.

 

[sommarcat]

:hug: Totaalinen huokaus valtasi mielen tekstiä lukiessani. Meillä 2v1kk poika joka kanssa niskoittelee vain äidilleen, eli minulle. Iskä ja pappa ovat kovaa huutoa, ja joka ilta käydään läpi iskän ja papan ja niihin liittyvät jutut. Iskän ei tarvi kun kerran komentaa, ja se on siinä. Mä taas saatan "raivota" pää punaisena kun mikään ei mee perille. Nurkkajäähytkään ei tunnu aina auttavan, vaikka joutus samantien uudelleen, kun ei anteeksipyyntöä heru. Poika siis ollut kanssa aina aurinkoinen tapaus, mutta nyt muistuttaa vähintäänkin raivostuttavaa. Ainakin liian lyhyiden yöunien jälkeen. Komennuksen ja kiellon jälkeen kiljuu ja korottaa ääntään. Eilen aamulla itki tunnin, kun ei saanut tahtoaan läpi. Olisi halunnut pastillin eikä saanut. Iskä tänään tässä illalla kielsi ja sanoi et saa pastillia. Ja ei mitään...poikahan totteli. |O Siltikin se äiti on meillä kaikki kaikessa ja hakeutuu aina multa lohtua hakemaan.

 

[Heffalump]

meillä 2,5v raivoaa tasapuolisesti molemmille. jos molemmat ollaan kotona, niin raivo on kahta kauheampaa, kun voi testata vuorotellen jos jompikumpi antaisi periksi Äitiä helpottava keino on korvatulpat :xmas: oikeesti tyttö kiljuu niin kovaa ja korkealta että laukaisee mulla migreenin, joten pahan kohtauksen tullessa työnnän vaikka vanua korviin :ashamed:

 

[Alkuperäinen]

Aika uuvuttavaa vain tällainen - useimmiten ainoana kiukun kohteena on aika rankkaa. Mulla menee hermot yhä useammin ja tiuskittua tulee liikaakin. Lisäksi olen ehkä pikkuisen mustasukkainenkin, kun muut kelpaa ja minä en.
Poika siis pois luotani ollessaan kyllä puhuu äidistä, mutta kun olisi kotiintulon aika, ei poikaa huvita ollenkaan. Kotiovellakin vielä "isin syliin" ja vaatteita riisuessa "isi auttaa". Ja ex on ilmeisen tyytyväinen tilanteesta, kun on niin paljon parempi ja ihanampi kuin äiti.
Toivottavasti tosiaan menee ohi jossain vaiheessa.

 

[NPOK]

kasvatusalan kirjaa suosittelen, jos et ole jo lukenut. esim sinkkosta.