2-vuotiaan huudattaminen

[Lillikka]

Vauvojen huudattamisesta jutellaan tuolla toisaalla, mutta miten suhtaudutte 2-vuotiaan kiukutteluun ja mikä teillä "toimii"? Annetaanko vaan huutaa ja jätetään huomioimatta? Yritetäänkö harhauttaa huomio toisaalle, jolloin kiukku unohtuu? Käsketäänkö olla hiljaa, jopa uhkailemalla? Meillä siippa kannattaa tuota viimeistä keinoa, ja ollaan rankasti eri mieltä sen toimivuudesta ja vaikutuksesta lapseen. Tai siis juu tuo toimii, mutta mielestäni saattaa opettaa lapsen tukahduttamaan kielteiset tunteensa ja on tosi lyhytnäköistä vanhemmutta. Täytyy lapsen toki jossain vaiheessa oppia, että raivokohtaukset pitää oppia hillitsemään, mutta mun mielestä sitä ei kannata vielä ihan 2-vuotiaalta vaatia.

 

[Kyllä,]

useinmiten syli ja silittely auttaa tai huomion kiinnittäminen muualle...joskus tulee jopa komennettua olemaan hiljaa,vaikkei se mitään autakkaan,uhkailtu ei ole,eikä lahjottu.

 

[yleensä]

syli auttaa parhaiten, toisinaan harhautus ja joskus kun näen, että tilanne on siinä pisteessä, että ajanut itsensä täysin hepuliin, niin annan hetken huutaa enkä huomioi mitenkään.

 

[HyäkkäysVaunu]

Pyydetään rauhoittumaan (oletan että uhmakiukusta kyse) ja jollei niin tee niin menee paikkaan x ja saa siellä purkaa itsensä, kun on rauhoittunut menen juttelemaan asiasta.

Ruokapöydästä tulee lähtö kun käy kiukutteleen - saa tulla takaisin kun on rauhottunut.
Toisinaan kun alkaa meneen överiks (hakkaa itseään seiniin tms) otan syliin ja saa siinä sitten huutaa minkä huutaa. Yleensä kiukku vaihtuu nopeaan itkuksi ja sitten alan rauhoittamaan; en käske lopettamaan vaan rauhoitan...

 

["jojo"]

Kiukuttelun syyn ja sävyn mukaan joko otetaan syliin ja viedään vaikka katsomaan ohiajavia autoja ikkunasta, istutaan lähettyvillä juttelemassa tai annetaan kiukuta ja kysytään myöhemmin, tekeekö jo mieli syliin.

Pikkukiukut menevät ohitse ekalla menetelmällä. Keskikokoiset toisella. Poika ei anna silloin koskea itseensä vaan saattaa jopa lyödä koskettaessa, puhe menee kuitenkin korviin asti. Meillä tehoaa se, kun sanon vaikka että "Sulla on paha mieli nyt. Se tuntuu kurjalta, mutta muistatko, kun ollaan puhuttu, että paha mieli menee aina ohi ja sitten tulee taas hyvä mieli?" Tuo toimii useimmiten ja lapsi tulee syliin lohtua hakemaan.

Iso harmi taas on sellainen, että lapsen huuto yltyy jo siitä, että hänelle puhutaan, joten kysyn vain välillä ohimennen, tahtoisiko lapsi syliin/kainaloon. Jossakin vaiheessa lapsi väsähtää ja tulee suoraan syliin tai käymme vielä läpi vaiheen 2.

 

[halipupu harmaana]

Meillä on toiminu aika hyvin se, että antaa ensin lapsen raivota itsekseen aikansa n. 2-5 minuuttia ja jos sietten vielä jatkaa, niin menee siihen tyynnyttelemään ja sanottamaan lapsen kiukkua. Yleensä otan syliin jos mahdollista ja kysyn että luetaanko satu, sitten voidaan jutella asiasta ja sopia homma. Raisa Cacciatorella on aika hyviä neuvoja just tähän asiaan, viimeisimmässä ( 21/2011) Kirkko ja kaupunki-lehdessä oli just juttu lapsen aggressiosta.

 

["miia"]

käsken olemaan hiljaa ja uhkaan karkkipäivän poistamisella ym ja siis uhkailuahan se on mutta kyllä meil onkin sit hyväkäytöksinen lapsi noin yleisesti ottaen. Itkupotkuraivareita en rupee kattelemaan keskellä kauppaa suu auki vaan nappaan kainaloon ja sanon että tommonen käytös loppuu heti ja nyt lähdetään kotiin ja kerrotaan isille miten sitä on käyttäydytty.

 

["Reppuli"]

Pyydetään rauhoittumaan (oletan että uhmakiukusta kyse) ja jollei niin tee niin menee paikkaan x ja saa siellä purkaa itsensä, kun on rauhoittunut menen juttelemaan asiasta.

Ruokapöydästä tulee lähtö kun käy kiukutteleen - saa tulla takaisin kun on rauhottunut.
Toisinaan kun alkaa meneen överiks (hakkaa itseään seiniin tms) otan syliin ja saa siinä sitten huutaa minkä huutaa. Yleensä kiukku vaihtuu nopeaan itkuksi ja sitten alan rauhoittamaan; en käske lopettamaan vaan rauhoitan...

Sama meillä pitkälti. Harhauttaminen ei onnistu ollenkaan, mutta joskus annan kiukutella itsensä sitten ikään kuin tappiin asti ja kysyn sitten, tuutko syliin. Silloin haluaa yleensä jo halia ja lopettaa huudon.

Uhkailu on meillä kyllä käytössä siinä muodossa, että kysyn haluaako lapsi (esim) pukea kengät itse vai pukeeko äiti. Toteutan uhkauksen - vaikkapa pöydästä poistamisen kesken syömisen - sadan prosentin varmuudella, ja siksi uhkauskin tehoaa lähes aukottomasti. Toki pitää olla tarkkana ja panna koko tilanne poikki jos lapsi on vaikka yliväsynyt, silloinhan ei voi paljon vaatia.

 

[her]

Siinä vaiheessa kun kiukuttelu on yltymässä raivokohtaukseksi, käsken lopettaa tiukkaan sävyyn raivoamisen ja pidän lasta sylissä. Yleensä toimii. Miksi antaa lapsen menettää kasvonsa järjettömällä itkulla ja huudolla? Lapsi tarvitsee aikuisen kuitenkin rauhoittamaan itsensä tavalla tai toisella tai sitten tilanne jatkuu kohtuuttoman pitkään. Tunteensa saa näyttää, mutta itsehillintääkin pitää opetella.

Meillä siis tällainen toimii, mutta tunnen lapseni ja heidän luonteensa ja milloin normikiukkuaminen alkaa mennä överiksi ja se pitää katkaista.