Alkuperäinen kirjoittaja YOdottaja66:
Tosin - voihan se olla vaikeaa opettaa toiselle sellaista , mikä hälle ei ole luontaista - vaikkapa romantiikkaa. Jossain aprisuhdevinkki oppaassa (kato kato, mulla teoriaa hallussa , käytäntö ei ...) kait oli, että voi olla parempi alkaa vaan tekemään itse - eli lataat ukolles ilalla valmiiks että 'aamulla sytytät nää kynttilät tuolle tarjottimelle , ja pakkasesta paistat croissantit ja ja jne ..." - etkä jää oottaan josko itte älyäisi ...
Tietty ei niin romanttista , mutta ...
Uusimmassa Annassa (vaiko Me Naisissa9 on Tommy Helsstenin uusinta kamaa - haastattelu. Eli miksi nainen jättää hyvän miehen - siinä puhutaan kolmesta suhteen vaiheesta ...
Luepas ...
Ihan totta kyllä kirjoitat. Vaikea sitä on toista laittaa muottiin, johon hän ei sovi, ja tokihan mä olen alun alkaenkin tiennyt etten mitään casanovaa tai don juania tms ole ottanut, vaan aika jalat maassa tyypin. Eniten ärsyttää se, että tätä vääntöä näistä romanttisista eleistä ja juhlapäivistä on käyty aikansa... on vähän sellainen tää-ei-voi-olla-totta olo. Taustana siis, että herralta oli mennyt täysin ohi, että tuoreelle vaimolle kuuluisi ostaa huomenlahja (joo, mulla oli kyllä oikeen viimisen päälle mietityt paketit), ja että meidän kaveripiirissä tuoreelle äidille on tupattu ostamaan sormus (sain tosin loppujen lopuksi) ja esim. yksi syntymäpäivä vielä köyhinä opiskeluaikoinamme, kun menimme ulos syömään, niin minä päivänsankarina päädyin maksamaan laskun, kun miehellä ei ollut rahaa... (oliko pakko mennä syömään ulos???) (Täytyy nyt sitten samalla antaa krediittiäkin eli olen kyllä saanut yllätys Pariisin-matkan ja kukkia aiheeseen jne.)
Herra siis äsken kysymään, että "sori että joudun kysymään, mutta mikä on vialla" (sinänsä sympaattista tuokin, että tajuaa, että hänen pitäisi kai tietää, mikä on viella). Ei tullut joo rakentavaa keskustelua siitä

. No nytpä tietää mikä on vialla. Kuten tiipii sanoi, niin vielä on ilta aikaa paikata. Suuresti epäilen :| .
Pointtina siis tässä kaikessa, että aina vaan toivon, että ne eleet tulisivat spontaanisti eikä niin, että pyydän: "osta minulle tänään kukkia"...
Usein sanotaan, että toista ei voi parisuhteessa kauheasti muuttaa, itseään kylläkin... tässä olisi kyllä mun miehelle se itsensä muuttamisen paikka. Ja painotan vielä, että mä en odota serenadeja, rakkausrunoja, timantteja (paitsi joskus

), vaan jotain vaaleanpunaista arjen keskelle... Onko liikaa vaadittu.
Täytyypä lukasta tuo lehtijuttu, jonka YOdottaja mainitsi. Kuulostaa kiinnostavalta.