Sinä olet aika lailla samassa tilanteessa kuin minä aikoinani esikoista odottaessani, erona se, että meidän lapsemme oli suunniteltu. Minä valmistuin toukokuussa v.2000 ja esikoinen syntyi saman vuoden heinäkuussa. Naimisiin ehdittiin mennä kesäkuussa eli aika kiireinen kesä tuo oli!
Niin ja olin siis 22-vuotias esikoisen syntyessä. Minä en ainakaan ole hetkeäkään katunut valintaani. Ja kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta raskausajan kuluessa useimmat pikku hiljaa kasvavat siihen tulevaan vanhemmuuteen. Muistan itselläkin olleen tuollaisia laidasta laitaan tunteita, mutta ne kuuluvat asiaan.
Ja hei, minä suunnittelin, että alan katsoa miehiä vasta kolmikymppisenä sillä silmällä (vakiintumismielessä ), mutta toisin kävi. Löysin elämänkumppanini parhaasta miespuolisesta ystävästäni 19-vuotiaana, naimisiin menin ja esikoisen sain 22-vuotiaana. Nyt kolmekymppisenä mulla on mieheni kanssa kolme lasta ja perheen perustamisvaihe on takanapäin. Eli eipä ne asiat tosiaankaan aina mene niin kuin on suunnitellut...
Tsemppiä teille! :hug:
Niin ja minä siis olin esikoisen syntyessä vastavalmistunut (töissä ollut kesät ja opiskeluaikanakin), mies sen sijaan oli jo vakitöissä. Asuimme rivitalokaksiossa vuokralla, auto oli oma. Menin töihin esikoisen syntymän jälkeen siinä kohtaa, kun hän oli 1v9kk vanha, ihan siitä syystä, ettei juuri hankittu ammatti olisi "unohtunut"....