2616 uutta koronavirustartuntaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Toivossa on hyvä elää sanoi loinen.

Meillä on todennäköisesti lusittu korona oireettomana. Jokainen meistä on koronan alkupäivästä asti toimineet isoissa imismassoissa ilman rokotetta, eikä aluksi ollut edes maskia koska sitä ei silloin vielä suositeltu.
Jep ja karanteeniin ette suostuneet vaikka epäiltiin teidän olevan altistuneita. Hienoa toimintaa
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Taas hysteerisille muistutuksena että koronan voi lusia niin, että et edes huomaa sitä.

Media klikittää, että korona tappaa lapset ja aikuiset kotona ja puutarhassa.
Ihan turha alkaa panikoimaan, ihmiset jotka ottavat rokotteen niin ottavat - jos eivät niin eivät.

Ihan samalla tavoin tässä tartutetaan oireettomina rokotettuina kuin oireettomina rokottamattomina.
Ei sillä tartuttavuudella ole niin väliä, sillä rokote suojaa tehokkaasti. Ehkä tietenkin rokottamattomille on väliä. Ja kuollut tuskin huomaa enää mitään.

"Lisätietoa tarvitaan myös siitä, kuinka herkästi rokotettu voi tartuttaa virusta eteenpäin. Jo nyt tiedetään, että rokotus vähentää viruksen erittymistä ja sitä kautta vähentää tartuntoja."
Että taas meni sulla väärin.
 
Sairaanhoidossa on rokotettuja puolet.

Tottakai se vähentää viruksen erittymistä koska et pärski, mutta ethän sä pärski oireettomana rokottamattomanakaan.
 
Ensin tulee viruksen erittyminen, sitten pärskiminen.
Mites tää korona sun mielestä sitten niin kun tarttuu noin yleisesti?:D

Eli, oireettomana rokotetut ja rokottamattomat levittävätä yhtä huonosti virusta.
 
Mites tää korona sun mielestä sitten niin kun tarttuu noin yleisesti?

Eli, oireettomana rokotetut ja rokottamattomat levittävätä yhtä huonosti virusta.
Pärskiminen oli ton toisen esimerkki. Vastasin siihen.

Rokotetut levittää vähemmän. Olet sanonut tutkivasi asiaa ahkerasti, kuinka tuo hokema on jäänyt päälle? No, tuossa päivitystä:

"Rämet viittaa Hollannissa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin tällä hetkellä vallitsevan deltavariantin tarttumista saman perheen jäseniin rokottamattomasta ja rokotetusta henkilöstä.
Alfavariantin tartunnat vähenivät tutkimuksen mukaan perheenjäsenten kesken 73 prosenttia sen jälkeen, kun he olivat saaneet kaksi rokotusta. Tutkijat havaitsivat, että deltavariantin kohdalla vähennys oli 63 prosenttia."
 
Miten tuo on voitu tutkia?
Ihan samanlailla mennään kuin influenssassakin, eli pisaratartuntana ja Itämisaika influenssassa 1-4 pv. Sanotaan, että korona leviää myös ilmateitse. Mutta mikä on sitten todellinen tartuttamis mahdollisuus ilmateitse - on melko kyseenalainen.

Pääsääntöisesti korona leviää pisaratartuntana eli silloin kun räit ja pärskit. Eli oireettomana on todennäköisempää olla levittämättä, ja koska ihmiset edelleen pitävät turvavälejä ja maskeja melko hyvin niin pysyn kannassani.
 
"Alfavariantin tartunnat vähenivät tutkimuksen mukaan perheenjäsenten kesken 73 prosenttia sen jälkeen, kun he olivat saaneet kaksi rokotusta. Tutkijat havaitsivat, että deltavariantin kohdalla vähennys oli 63 prosenttia."

Tutkitko sinä ihan omalla keholla?
 
Ehkä perheessä oli vältytty räkikseltä?
Näissä on niin paljon muuttujia, että ovat vain (noin) suuntaa-antavia.

Juu - ja, olen tullut siihen tulokseen, että mulla on hyvä immuniteetti koska mulla ei ole ollut mitään oireita mistään sairaudesta yli kymmeneen vuoteen.
 
Yhtä perhettä oli tutkittu?

Mä oon ollu terve jo useemman vuosikymmenen. Taidat olla aika nuori. Nuorten pitäisi ymmärtää näitä tutkimushommia paremmin. Huolestuttavaa.
 
Kun yrität etsiä tutkimuksia tai edes keskustelua siitä miksi jotkut eivät saa koronasta mitään oireita niin ei helpolla löydy.

Lueskelin yks päivä tutkimuksen missä korona on niin hiivatin ovela, että osaa jopa lievittää kipua! Siitä nyt sitten vaan erottelemaan, sellua päälle ja eiku myyntiin!

Koronasta on ollut hyötyäkin.
 
En ole yrittänyt.

Kerro se kuolleille, että hyötyä!

Mutta uskot varmasti nyt, että rokottamattomat levittää enemmän.
 
Kun yrität etsiä tutkimuksia tai edes keskustelua siitä miksi jotkut eivät saa koronasta mitään oireita niin ei helpolla löydy.

Lueskelin yks päivä tutkimuksen missä korona on niin hiivatin ovela, että osaa jopa lievittää kipua! Siitä nyt sitten vaan erottelemaan, sellua päälle ja eiku myyntiin!

Koronasta on ollut hyötyäkin.

Taas höpötit omiasi! Vai eikö oma keho kertonut?
 
Kun yrität etsiä tutkimuksia tai edes keskustelua siitä miksi jotkut eivät saa koronasta mitään oireita niin ei helpolla löydy.

Lueskelin yks päivä tutkimuksen missä korona on niin hiivatin ovela, että osaa jopa lievittää kipua! Siitä nyt sitten vaan erottelemaan, sell ua päälle ja eiku myyntiin!

Koronasta on ollut hyötyäkin.
https://yle.fi/uutiset/3-1134973 5

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...skiryhmaan-olin-allikalla-paahan-lyoty/810989 8

https://www.is.fi/kotimaa/art-200000766364 8.html

https://www.kaleva.fi/kysyimme-miksi-osa-tulee-kipeaksi-koronarokotteest/388056 8

Taas höp ötit omiasi! Vai eikö oma keho kertonut?
 
Kun yrität etsiä tutkimuksia tai edes keskustelua siitä miksi jotkut eivät saa koronasta mitään oireita niin ei helpolla löydy.

Lueskelin yks päivä tutkimuksen missä korona on niin hiivatin ovela, että osaa jopa lievittää kipua! Siitä nyt sitten vaan erottelemaan, sellua päälle ja eiku myyntiin!

Koronasta on ollut hyötyäkin.
Tutkijoiden mukaan SARS-CoV-2 edistää tartunnan varhaisessa vaiheessa kivunlievitystä neuropiliini-1-reseptorin kautta. Tämä puolestaan voi aiheuttaa viruksen hallitsematonta leviämistä, kun sairastunut ei tajua minkään olevan vialla.
 
Juu, saman tutkimuksen luin.
 
Miten tuo on voitu tutkia?
Tuon tiedon sakasalaiset julkaisivat jo keväällä 2020, kun koronaa oli maassa vasta muutama tapaus. Jo silloin havaittiin, että henkilöt jotka olivat olleet kontaktissa koronaan sairastuneeseen pari päivää ennen sairastumista, saivat tartunnan. Tuossa vaiheessa muita tartuntalähteitä ei ollut edes samassa kaupungissa.
Hieman myöhemmin Hongkongissa varmistettiin, että tartunta voi tapahtua ilmateitse, vaikka henkilöt eivät tapaa toisiaan.
Kirjoitin siitä tuolloin tälläkin palstalla.
 
Olkoot sitten niin. Kuinka monta prosenttia sairastuneista sairastaa koronan oireettomana?

Yhteistyössä