V
väsyttääeijaksa
Vieras
Jumalauta mikä minua vaivaa??
Nyt olen ollut tasan 2kk kipeänä putkeen, välissä oli vissiin 2-3 päivää jolloin olo oli ns. normaali. Kaikki alkoi muistaakseni pitkittyneestä, tukkoisesta olosta jota seurasi kaulan imusolmukkeen tulehtuminen. Sain antibiootit ja söin särkylääkkeitä; sairastuin kuitenkin heti uudestaan ja nousi kuume. Se laski parissa päivässä, sitten alkoi yskittää ja hengenahdistus oli seuraava oire. Lääkäriin -> keuhkoputkentulehdus. Antibiootit, limaa irrottava yskänlääke jne. Taas söin nuo ja vaikka keuhkot olivatkin sitten ok, nieluni tulehtui välittömästi. Pari viikkoa ja korvia alkoi särkemään, sitten taas kaulaa (meni tosin ohi), nielukipu paheni...kappas vaan, yskä paheni ja kuume iski taas! Menin lääkäriin, oli paha olla. "Vatsatauti tulossa", virkkoi lääkäri. Paineli kasvot jne., ei sattunut mihinkään. "Korvissa punoitusta", todettiin. Sain taas kerran antibioottikuurin, jonka jätin syömättä sillä huomasin vasta kotona että kys. lääke ei sovi minulle (unohdin mainita lääkeallergiasta sillä kertaa).
Olen ollut nyt reilun viikon sisätiloissa vuoteenomana. Eilen pelkkä nieleminen sattui niin vitusti etten saanut nukuttua, tänään olo oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei-ärsyyntynyt. Eilen en maistanut mitään, tänään jo maistoin. Nyt yöllä yskittää ja kurkku kutisee, nenä vuotaa. Toissapäivänä sain vielä silmätulehduksenkin (liikkeellä päiväkodissa)!
Nyt jumalauta oikeesti: MIKÄ MINUA VAIVAA??? Verenkuva oli muuten normaali mutta leukosyytit koholla (ei tosin mitenkään ihmeellisesti) ja joku muukin arvo siellä oli "punaisella". Hemoglobiini ok, kaikki mahdolliset asennot ("sattuuko jos teet näin?") pääsin "läpi" lääkärin seulassa, olen ihan toimintakykyinen muuten. Olen 23-vuotias, reippaasti lihava, en ole koskaan sairastanut paljon (1-2 flunssaa per vuosi). Minulla on ollut vuoden verran hormoniongelmia, mm. kuukautiset tulevat miten sattuu ja...partakin on alkanut kasvaa, huomasin tänään.
Kättärillä ei löydetty kohdusta, munasarjoista eikä rinnoistakaan mitään; papa oli puhdas.
Olenko minä kuolemassa..?