3-4-asteen repeytymiä muilla?

[kohtalotovereita?]

Heippa! Olen reilu kahden kuukauden ikäisen pikkuprinssin äiti. Raskausaika meni hienosti, ehkä liiankin hyvin, jos niin nyt voi sanoa. Synnytys olikin sitten jo vähän eri juttu. Vauva syntyi 14 päivää lasketun ajan yli. Aloin loppuvaiheessa vähän pelätä, mahtuuko vauva varmasti syntymään alateitse, kun hänet arvioitiin yli nelikiloiseksi joskus 40 raskausviikolla ja vasta 42+1
viikolla oli määrä käynnistää synnytys. Lantiokuvatkin olivat kyllä ihan ok. Pehmytkudos oli aika ""tiukkaa"" (jälkeenpäin luin papereistani). No, synnytys käynnistyi itsestään, avautumisvaihe meni hyvin, mutta ponnistusvaiheen kestäessä alkoi tulla ongelmia. Melko pitkään puhkuttuani, kutsuttiin lääkäri paikalle ja otettiin imukuppi avuksi. Minulle tehtiin myös episiotomia ja vihdoin ja viimein lääkäri sai vauvan autettua maailmaan. Vauva oli veltto ja uupunut rankasta matkastaan ja häntä virvoiteltiin lastenlääkärin toimesta. Sain 4. asteen repeämät ja minut ommeltiin nukutuksessa. Vauva onneksi virkosi nopeasti ja nyt kaikki on toivottavasti kunnossa, vaikka alkupisteet olivatkin heikot. Kaupanpäälliseksi sain suonensisäisen antibiootin kylkiäisenä ärhäkän hiivan ja kuukauden kuluttua synnytyksestä sain vasta istua.
Alkumme oli siis aika rankka, mutta nyt vierelläni tuhisee aivan ihana ja tyytyväinen nyytti, joka ei toivottavasti ole saanut pysyviä haittoja hurjasta alusta. Pahat repeämät ovat harvinaisia, onneksi, mutta olisi lohduttavaa kuulla, jos teillä muilla on samanlaisia kokemuksia...

 

[on meitä]

Esim. Taysissä kolmannen asteen repeytymiä tai pahempia tulee noin 10 äidille vuodessa, 10 vuodessa 100 äitiä. Eli todella vähän synnyttäjien kokonaismäärään (noin 4000/v) nähden. Samoissa luvuissa liikutaan Naistenklinikalla.

Itselleni tuli esikoisesta 3. asteen repeämät, molemmat sulkijalihakset naps poikki. Ompelu onnistui suht. hyvin, vaikka korjausleikkaustakin jälkitarkastuksessa gastrokirurgi tarjosi.

Lapsi ei ollut iso, ponnistusvaihe oli lyhyt eikä apuvälineitä tarvittu. Epparia ei tehty.

Paranin mielestäni varsin hyvin, vaikka istua ei muutamaan viikkoon voinut ja senkin jälkeen vaivaisesti jonkin aikaa.
Nyt on toinen tulossa, ja mun piti itse päättää, että otanko riskin repeämän uusimisesta ja synnytän alakautta vai otanko keisarinleikkauksen. Alateitse kyllä haluaisin, mutta en ehkä riskeeraa pidätyskykyäni loppuiäksi... kahdesti revennyt on vaikeampi korjata.

Onko sulle tulossa jälkiseurantaa? Kannattaa vaatia, että sulkijalihasten toimintakunnot mitataan ja saat erikoislääkärin konsultaation asiasta kunhan olet ehtinyt parantua riittävästi, itselläni seuranta oli joskus 3-4 kk synnytyksestä.

Tsemppiä!

 

[alkuperäinen]

tuhannet kiitokset vastauksestasi! Kävin jälkitarkastuksessa äitipolilla, synnytyksestä reilu 2 kk. Kaikki pitäis olla olosuhteisiin nähden hyvin. Pitäisikö siis vielä pyytää uutta aikaa? Ylilääkäri meinasi, ettei enää pitäis tulla häikkää, kun nyt esim. pidätyskyky ok. Ainoa, et lantionpohjalihaksia en taida oikein osata supistaa kunnolla..Osaatko sanoa, miten noi sulkijalihasten toimintakunnot tsekataan? KIITOS!

 

[on meitä]

Jos pidätyskyky on ok, niin ei varmaan ole tarvetta enempään seurailuun. Mutta sulkijalihasten voima voidaan mitata semmoisella mittarilla, hoitaja asettaa mittarin makuuasennossa paikalleen ja pyytää supistamaan lihaksia tietyin tavoin. Lääkäri tulkitsee tulokset. Täysin kivuton ja yksinkertainen juttu oli.
Lantionpohjalihasten tunnistaminen voipi olla hankalaa vielä tuossa vaiheessa, jos niitä ei ala omatoimisesti löytyä, kysy jos vaikka terveyskeskuksen fysioterapeutti voisi neuvoa alkuun.

 

[Nata]

Meillä ei aivan saman laista kokemusta ole ollut mutta erittäin vaikea alku silti.. Raskaus ajan olin todella kipeä joka kohdasta esim.kauhea selkävaiva jo 2.kuulta ja puolestä välistä alkoivat helvetilliset liitoskivut ja olen ihan oikeasta aivan täynnä raskausarpia niitä on jaloissa pohkeissakin asti ja käsivarsissa, vatsassa rintoihin asti...(tässä vain siis pari vaivaa)... Sektiolla poika sitten tuli maailmaan (perätilan vuoksi) ja minä vain tietenkin tulehduksen ja olin aivan helvetin kipeä (oikeasti jo mietin että näinköhän tähän minä kuolen) ja yli viikko meni sairaalassa vasta kaksi päivää ennen kotiin lähtöä pystyin hoitamaan poikaani ja esim vaihtamaan vaipan. Sitten kauhea koliikki alkoi parin viikon iässä ja nyt on ollut puolitoista viikkoa ilman vatsavaivoja (on siis nyt 3kk) ja on aivan ihana vauva ja viimein olen itsekkin onnellinen vaikka ihmettelen kyllä miten hengissä selvisin kun mieskään ei auttanut yhtään... hän se vasta vierastikin vauvaa kun ei muuta tehnyt kui huuti, joskus 5-6:kin tuntia putkeen.

 

[ap]

Kiitos Nata sinullekin vastauksestasi!!
Teillä vasta kova alku on ollutkin. Tuntuu, ettei itellä lähes mitään teihin verrattuna. Täytyy myöntää, että hieman kateellisena mm. laitoksella katselin, kun tuntui, että siellä toiset äidit piipahtivat synnytyssalissa ja illalla jo istuskelivat Salkkareita katsomassa vauva rinnalla...Lohdullista kuulla, että ei se todella aina niin ""helppoa"" kaikilla muillakaan ole, vaikkei tietysti kellekään vaikeuksia toivokaan.
Paljon voimia sinulle ja teille kaikille! Toivotaan, että koliikkivaivat olisivat jo täysin ohitse ja luulisi, koska ikää jo 3kk.
Nautitaan vauvoistamme!!