Alkuperäinen kirjoittaja LepikonHeta:Alkuperäinen kirjoittaja NannaIhana:Ota opettajaan yhteyttä, että puhuis vaikka kaikkien tyttöjen kanssa, nimeltä mainitsematta tietenkin, mut sillain et ne sisäistäis sen ettei oo kivaa olla yksin ja syrjitty. Näin meillä teki ope yläasteella![]()
Kun ootte just muuttanut niin menee aikaa et uudet kaverit päästää mukaan, suurin osa heistä on varmasti tarhasta jo ollut kavereita. Ite päiväkodissa työskelleenä tiiän oikein hyvin ton kun uusi tulee, silloin vaan aikuisen pitää olla siinä "ohjaamassa".
Mites jos veisit likkasi ja pari-kolme tyttöä vaikka leffaan? Jos olis mielekästä tekemistä? Tässäkin varmasti on ennakkoluuloja, ja ne vois tollasessa karista.
Halaus molemmille :hug:
Olen ottanut opettajaan yhteyttä kolme kertaa, syksystä laskien. Vanhempainiltaan esitin toiveen asiasta keskusteluun paperilla. Open mielestä ongelmaa ei ole. Ei ole mitään mistä keskustella. Minä voisin viedä lapset vaikka "kuuhun", mutta kun kukaan ei tule, ei ole, tyttäreni kanssa. Elokuusta tähän päivään, ainoastaan syntymäpäivillä kävi muutama tytön luokkakaveri. Muutoin eivät ole tekemisissä koulun ulkopuolella. Vaikka soittaa, käy pyytämässä.
Todella harmi. :/
Mites terveydenhoitaja? Puhuisko se likkojen kanssa jos ope ei? Meillä on maailman paras reksi koulussa, jos ope ei tee asialle jotain niin reksi tekee. Ja monesti laittelee lappua kotiin et onko ollut kiusaamisia ja tykkää et hälle kerrotaan heti. Eli siis jos ope ei auta, niin oiskos syytä silloin ottaa reksiin yhteyttä?