32+ ja vuodelepo.

[Rosmarin]

Elikkäs, jouduin vuodelepoon kun vedet lorahteli pieninä määrinä, tällä hetkellä vettä hyvin vähänlaisesti, pari hassua lätäkköä sanoi lääkäri. Vauva arvioitiin pieneksi, n. 1400g, tuskin siitä kasvaakaan kun istukka ei toimi juuri lainkaan. 34 viikkojen täyttyessä aletaan käynnistelemään mikäli ei vauva itse päätä syntyä ennen sitä. Sain antibiootin, jotta ennaltaehkäistään tulehdukset ja 2 kortisonipiikkia on lyöty kankkuun vauvan keuhkojen kypsyttämiseksi, enempää ei kuulemma tarvi.

Varsinaiseen kysymykseen, mikä siis on varsinainen syy siihen, etten luvan kanssa ainakaan saa käydä huoneesta missään, en edes pyörätuolissa istuen? Omalla vastuulla toki, mutta alkaa höperöityyn jo vähän tähän huoneeseen. Jotain kuulin mainittavan napanuorasta ja siitä ettei se luiskahtaisi ulos tms. Mut mitä eroa sillä sitten on siihen, että istun täällä huoneessakin mm. syödessä, kirjoittaessa ym.?

Olen pahoillani tällaisesta avautumisesta, mua vaan niin ottaa päähän kun en halua ymmärtää miksei saa lupaa liikkua edes siinä pyörätuolissa, muutenkin mieli herkillä niin olisi ihan kiva nähdä muitakin naamoja kun kahden/kolmen vaihtuvan hoitajan. Täällä kun ei saa käydä kuin puoliso ja lapsen sisarukset kyläilemässä, mulla ei miehellä tällä hetkellä mahdollisuutta käydä lainkaan, ainakaan ennen loppuviikkoa ja kavereita kyllä olis kahville tulossa, vaan kun en halua hoitohenkilökunnalta niitä pahoja, murhaavia katseita.

Ja lisäksi vielä ajattelin kysyä, onko täällä paljon väkeä joiden vauva olis syntynyt n. 1400g painoisena? Kuinka pitkää sairaalassaoloa ja minkälaista hoitoa on vaatinut?

 

[Rosmarin]

..että uskaltaiskos tässä nyt sillä tuolilla käydä osaston ulkopuolella omalla vastuulla? Ihan itku tulee, kun seinät tuntuu kaatuvan päälle ja ikävä IHMISIÄ!

 

[oj]

Hei, haluaisin vain sanoa että yritä nyt jaksaa. TIEDÄN, että se on vaikeaa, sillä itse olin kaksosia odottaessani seitsemän viikkoa vuodelevossa. Mutta kun se kannatti! Terveet lapset syntyi! Että se aika on nyt kuitenkin hyvin lyhyt verrattuna lapsesi elämään.

 

[Rosmarin]

Siis totta mä haluan pitää vauvan mahdollisimman hyvinvoivana, mut tää stressi tuntuu ihan kaameelta, kun ei pääse ihan yhtään käymään missään. :/ Vauvan syntymää ei estellä jos päättää ulos tulla ennen sitä 34 viikon täyttymistä, mut mikä juttu toi napanuorahomma oikein on?

Täälläkin huoneessa mä istun suuren osan ajasta, ihmetyttää mikä ero siinä sitten on onko se pyörätuoli vai sänky. :/ Vaan eipä se sitten tietysti auta kun olla vaan ja koittaa jaksaa.. Oon niin kamalan tunnollinen ihminen, että en haluais lähtee omalla vastuulla poukkoileen vaan saada luvan kanssa käydä jossain, ja kun sitä lupaa ei heru niin en kehtaa enkä uskalla liikahtaakaan.

 

["Vieras"]

Jos napanuora luiskahtaa ulos, niin silloin sinut viedään hätäsektioon. Silloin on parasta olla siellä osastolla eikä esim kantiinissa.

Minä kyllä sanoisin sinua hoitajalle, että miehesi ei pääse käymään joten voisiko joku ystävä tulla. Kerro että tarvitset seuraa kipeästi.

 

["vieras"]

Sulle JA vauvalle olis hyväksi, että sulla on hyvä mieli. Kysys nyt niiltä hoitajilta tai vielä paremmin lääkäriltä, että eikö tohon sun tilanteeseen vois keksiä mitään henkireikää! Mä sain esim mieheni yhdeksi yöksi samaan huoneeseen, kun toinen peti oli tyhjä ja mun pää IHAN hajalla. Mies vain sitten hipsi pois, kun aamuutoimet alkoi. Oli kyllä virkistävää, kun mulla ei ollut huonekaveria. (Mulla oli raskausmyrkytys.)

 

["vieras"]

Hei, haluaisin vain sanoa että yritä nyt jaksaa. TIEDÄN, että se on vaikeaa, sillä itse olin kaksosia odottaessani seitsemän viikkoa vuodelevossa. Mutta kun se kannatti! Terveet lapset syntyi! Että se aika on nyt kuitenkin hyvin lyhyt verrattuna lapsesi elämään.

Samaa sanoisin. Kaksosista olin myös itse 7 viikkoa vuodelevossa, josta useamman viikon niin, että sain nousta vain vessaan. Ruokakin tuotiin sänkyyn. Itselleni tuo makaaminen ei ollut edes erityisen vaikeaa, koska lasten hyvinvointi oli minulle niin ehdottoman tärkeää. Meillä oli jo aikaisemmin raskausaikana ollut kaikenlaisia epäilyksiä, joten pelko lasten menettämisestä oli suuri.

Kaksi viikkoa on älyttömän lyhyt aika elämästäsi. Lue, neulo, surffaa netissä, tee sudokuja, nuku, katso tv:tä. Jaksat kyllä!

 

["Maija"]

Varmaan voit hoitajien kanssa sopia, että kaveri tulee käymään, kun mies ei pääse. Kysehän on vaan siitä, että osasto ei ole rautatieasema, noin niinkuin väen liikkuvuuden ja pöpöjen yms. suhteen. Tuskin sillä on merkitystä, kuka se yksittäinen vieras on.

 

[Rosmarin]

[QUOTE="vieras";28994631]Sulle JA vauvalle olis hyväksi, että sulla on hyvä mieli. Kysys nyt niiltä hoitajilta tai vielä paremmin lääkäriltä, että eikö tohon sun tilanteeseen vois keksiä mitään henkireikää! Mä sain esim mieheni yhdeksi yöksi samaan huoneeseen, kun toinen peti oli tyhjä ja mun pää IHAN hajalla. Mies vain sitten hipsi pois, kun aamuutoimet alkoi. Oli kyllä virkistävää, kun mulla ei ollut huonekaveria. (Mulla oli raskausmyrkytys.)[/QUOTE]

Tätä mä olenkin miettinyt, että mies on tavoitettavissa vasta loppuviikosta, to tai pe, et oiskohan mun millään mahdollista saada häntä nukkumaan vaikka samaan sänkyyn. Olen siis osaston ainoassa yksipaikkaisessa huoneessa, oma vessakin on että ei miehen vierailu sitten ainakaan luulisi ketään häiritsevän.. Täytyy ottaa asiaksi kysäistä henkilökunnalta, sais niin paljon lisää voimaa jaksamiseen.. Ihana kuulla, että se on edes mahdollista.


Täytynee vaan jatkaa makoilua sitten.. Kysellä myös niiden kavereiden vierailuista, josko olis mahdollista, etenkin kun riesaa ei ole kellekään täällä kun ei vierustoveriakaan ole. Ulkoilma vaan tekis niiiin hyvää, oon niin luonnon ystävä, kun hetken saisin istahtaa tuulenvireessä tuossa edessä niin olisin enemmän kuin onnellinen. Mut turhaapa ruikutan enää, ehkä mä uskon hoitajia sekä teitä täällä ja luotan siihen, että parempi pysytellä täällä huoneessa. (Vaikka siltikään en ymmärrä sitä istumisen eroa tuolissa ja sängyssä )


Nyt kiinnostais kamalasti tietää niistä teidän pieninä (alle 1600g) syntyneistä vauvoistanne ja hoitomuodoista joita niin pieni vaati sekä hoidon kestosta. Kauanko teholla jouduttiin olemaan, saitteko imetystä sujumaan missään vaiheessa, kuinka vaikea prosessi sen harjoitteleminen pikkuisen kanssa oli jne.? Mulle imettäminen olis se ihanteellisin, imetin esikoista vain 3kk, ikävä sitä jäi joten nyt olen koko raskausajan haaveillut imettäväni pitkään, maidontuotanto on enemmän kuin kunnossa ja pumpattavaksi asti riitti viimeksikin, nyt tuntuu vähän samanmoiselta.

Suuri anteeksipyyntöni kirjoitusteni sekavuudesta, oon ihan rättiväsynyt joten seasta saattaa löytyä mitä sattuu.. Joten tirsat ottamaan ->

 

[Rosmarin]

Vielä semmosta, että voiko se napanuora jotenkin luiskahtaa (tai siis onko yleistäkin ja hyvin mahdollista) sieltä vaikka paikat ovat kiinni ja kaulaa jäljellä ym. Eli ei kai lainkaan kypsyneet?

 

["vieras"]

Tiedän millaista on pötkötellä yksinään sairaalassa, mutta mielummin yksin kuin parin huonekaverin kanssa! Joten oma huone on kuule luksusta, kun et voi tietää millaisia muut vois olla. (on vähän traumoja parista mammasta..)

Vaikka sitä ei osaa ajatella selkeästi, niin jos lähtisit pyörätuolilla huristelemaan ympäriinsä niin.. kuka sua veis? Harvemmin hoitajilla on aikaa lähteä ulkoiluttamaan tuost vaan.. Ja yksin se kuule käy aika raskaaks veivata istualtaan tuolis itteensä eteenpäin, on kokemusta. Siinä sitä sitten rasittaisit ittees ja naps, vois käydä pahasti ja jos yksin, niin miten äkkiä sut saadaan saliin tms?

Mut sinuna pyytäisin lupaa, että joku kaveri sais tulla sinne kun mies ei pääse.

 

[Rosmarin]

Noh, mähän omapäisenä kävin (kun kaveri tuli yllärikäynnille) nauttimassa ihan pari min tossa ovella raittiista ulkoilmasta. Ajattelin et jääköön viimeiseks kerraksi, nyt vaan löhöilen huoneessa datailen ja lepäilen ihan tosissani, tuntuu että kroppakin jo väsymyksellään osottaa valmistautuvansa koitokseen, eli ehkä on ihan aiheellista ottaa kropan merkit tosissaan ja oikeesti kerätä voimia nyt kun vielä ehtii! Onneks ulko-ovi on tossa ihan 20metrin päässä niin uskalsi edes hetken poistua kun kyyditsijäkin löytyi noin vaan yhtäkkiä.

 

[****]

Lapsen kuntoon vaikuttaa enemmän raskausviikot kuin paino. Esikoinen syntyi viikolla 32, oli sairaalassa kolme viikkoa ja kaikki meni hyvin. Imetys ei onnistunut, koska maitoa ei vaan tullut, mutta moni pienemmän vauvan äiti onnistui ihan hyvin. Olet saanut kortisonit ajoissa, joten hyvin se varmasti menee!

Aika tiukka vierailukäytäntö... Mutta tosiaan pari viikkoa on oikeasti lyhyt aika, itselläni 12. Viikko vuodelepoa menossa,välillä kotona ja välillä sairaalassa. Ymmärrän silti ahdistuksen, kun ulos tekee itselläänkin mieli. Tai mihin tahansa, edes kauppaan... Taksimatkat sairaalaan ovat olleet rinnastettavissa ulkomaanmatkaan :0)

 

["vieras"]

Ystävän lapsi syntyi (suunnitellulla sektiolla) 5 viikkoa etuajassa ja painoi 1400g. Vauva oli hyväkuntoinen, alkoi heti hengittää omatoimisesti. Pieni ja laihahan se kyllä oli muuten terve ja kaikki hyvin. Sairaalassa olivat nelisen viikkoa ja kun painoa oli n. 2500g pääsivät kotiin. Vauva sai vain pumpattua rintamaitoa, imetys ei muuten onnistunut ja ystäväni siirtyi pulloruokintaan oian kotiuduttuaan. Lapselle annettiin jotain energialisää ja rautatippoja ainakin alussa. Nyt on terve 2-vuotias.

Kärsivällisyyttä ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin!