3kk vauva unille aiemmin - kuinka onnistuu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yökukkujan äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

Yökukkujan äiti

Vieras
Esikoisellamme on tullut jo jonkinlaista rytmiä päivään. Ongelmana vai vanhempien näkökulmasta on se, että yöunille tyttöä ei tunnu saavan ennen kello yhtä yöllä.

Tyttö saa nyt lisämaitoa iltaisin 60-100ml joskus 10 aikoihin, muuten syö rintamaitoa. Tyttö tuntuu syövän päivällä huonommin ja alkaa tankata illalla enemmän. Kun on saanut yöllä yhdeltä nukkumaan, herää joskus 4-5 aikaan ensimmäisen kerran syömään. Joskus menee jopa 6 asti. Seuraava syönti on siitä 3 tunnin päästä.

Yöstä riippuen, ja siitä miten tyttö ja äitiä nukuttaa, saatamme jatkaa unia aina 10-11 asti. Tyttöä alkaa nukuttamaan uudestaan noin parin tunnin päästä heräämisestä ja ottaa silloin noin puolen tunnin nokoset. Seuraavat päiväunet tyttö ottaa joskus 3-4 aikaan päivällä ja nukkuu 2-3 tuntia putkeen. Illalla saattaa torkkua sylissä ruuan päätteeksi, mutta silloin ei tunnu olevan mitään säännöllistä aikaa milloin nukahtaa.

Kysymys kuuluu: onko mahdollista 3 kk ikäistä vauvaa saada nukkumaan yöunille aiemmin? Ja toisena kysymyksenä, millaisia päiväaikatauluja teillä on ollut tämän ikäisillä? Oletteko saaneet vauvan jo jonkinlaiseen rytmiin? Kuinka pitkiä päiväunia vauvanne ovat nukkuneet? Ja vielä se, että oletteko nukuttaneet vauvan päiväunille valoisassa vai pimeässä huoneessa? Kysymys lähinnä siksi, että yöllähän pitäisi olla pimeää ja päivällä valoisaa, miten siis päiväunet tähän ajatusmaailmaan sijoittuu?


 
Meidän 2 kuukautisella tytöllä on prikulleen samanlainen päivärytmi kuin Yökukkujan tytöllä. Joskus saattaa uni tempaista jo puolen yön maissa mutta yleensä lähemmäs 01 se kuitenkin menee. Periaatteessahan se ei ole ongelma meillä vielä, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä jos nukkumaan menoa saisi aikaistettua. Mekin olemme kokeilleet vaikka mitkä temput. Yökkäri päälle, iltamaidot ja pimeään huoneeseen meno jo 22 maissa mutta ei sillä tunnu vaikutusta olevan. Eikä silläkään, että yrittää rajoittaa päiväunien määrää tai nousisi ylös aikaisemmin aamulla. Kun neiti ei nuku, niin hän ei silloin nuku. Ihan vielä ei siis ole meillä pakottava tarve ruveta nukkumaan aikaisemmin mutta jossain vaiheessa kyllä. Pääasia kuitenkin tällä hetkellä on, että hänelle on jonkinlainen rytmi muodostunut. Vinkkejä minäkin siis kuitenkin kaipaisin miten tämä nukkumaan meneminen saataisiin aikaistetuksi.
 
Mekin olemme kokeilleet vaikka mitä. Saattaa nukahtaa 15 min sänkyynsä ennen tuota maagista kello 1 yöllä, mutta herää takuulla vielä kukkumaan.

Tosiaan, ei tämä vielä ole mikään ongelma, koska voin äitiyslomalla olla vaikka millaisella rytmillä, mutta myöhemmin se ei enää onnistu. Ajattelinkin, että jos on hyvä yrittää saada tyttö rytmiin mahdollisimman aikaisin (sikäli kuin mahdollista) ettei tarvitse sitten käydä korjailemaan "huonoja" tapoja myöhemmin. Eli jos on jotain hyviä keinoja, niin mielelläni kuulisin niistä.
 
Kyllä se aika näillä pienillä on paras auttaja, samoin kuin tarkka päivärytmi. Meillä oli tyttö yökukkuja aina n. 3-4 kuukautiseksi asti, silloin alkoi menemään nukkumaan aikaisemmin eli n. 21-22 ja nykyään n. 19.00-19.30, tosin vieläkin rutkasti uniongelmia, mutta ne onkin ihan toinen juttu ne. Nyt siis reilut 6 kk.
 
Näin vähän ajattelinkin, että aika auttaa. Ja toivottavasti auttaa. Meillä minä en niinkään kärsi tästä rytmistä mutta mies on ymmärrättävästi sitä mieltä, että aikasemmin tarttis neidin nukkua, kun töihin pitää kuitenkin nousta aamulla aikaisin.
 
Meidän kolmikuisella pojalla oli sama kaava vielä jokunen viikko sitten. Sitten se vaan yhtäkkiä kääntyi niin, että nukkumaan mennään kymmenen-yhdentoista välillä viimeistään. Mikään päivärytmissä ei muuttunut, enkä minä vaikuttanut tähän asiaan millään lailla. Se vaan meni noin.

Poika siis nukkuu ekan yöunipätkän viitisen tuntia ja toisen kolme tuntia. Iltapäivällä on yhdet pitemmät unet kahden maissa, sitten illalla kuuden maissa.
Päikkäreille olen laittanut pojan valoisaan huoneeseen, mut joskus pimennän sen ihan siksi, että unet tuolla tavalla pitenee huomattavasti, ja saan itsekin nukkua. Tähän asti ei ole vaikuttanut yöuniin, mut nyt kun alan miettimään, niin viime yöt on olleet levottomia, ja päivisin olen nukuttanut pimeässä - joten saattaa itse asiassa vaikuttaakin yöuniin!

Mun lapsen nukkuminen on siis lähinnä henkimaailman hommia, en osaa niitä mitenkään kontrolloida. Ja nyt, kun lapsi on oppinut kääntymään, meidän yöt on tosi rikkonaisia (tällä hetkellä nukutaan siis väliaikaisesti perhepedissä). Poika äheltää unissaa koko yön, ja minä herään tasaisin väliajoin jämäkkään potkuun tai siihen, että mun kasvoille lennähtää pikkuherran käsi. Joka kerran kun minä käännän isommasti kylkeä, lapsi havahtuu myös. Viime yönä hän herätti mut kahden tunnin välein, ja hoksasi välissä, että nälkäkin olisi, vaikka vasta syötiin. Toivottavasti tästä ei tule meidän uutta unirytmiä...onneksi lapsen saa uudenvuoden jälkeen omaan sänkyynsä, nukutaan molemmat paljon paremmin.
 
Itsestään muuttui: Joo, päiväunet pitäisi nukuttaa suht valoisassa, eikä haittaa vaikka olisi meteliäkin hieman taustalla, jotta se pieni tajuaa päivän ja yön eron eli ei ainakaan kannata pimentää huonetta päikkäreille.

sama kaava: Voisiko teillä mies nukkua eri huoneessa esim. olohuoneen sohvalla, niin kauan että rytmi muuttuu? Vauvan rytmiä kun ei välttämättä ihan heti pysty muuttamaan, mutta mies saisi kuitenkin tarvitsemansa yöunet.

Ja opettakaa ne pienet nukkumaan pinnasängyssä, jos vielä on mahdollista. Meillä tämä 6 kk neiti nukkuu perhepedissä ja nyt äidillä alkaa hermo palaan tuon yölevottomuuden vuoksi (milloin jalka suussa ja milloin kyynerpää kasvoilla jne.).
 
Meillä tyttö nukkuu omassa sängyssään, joka on kiinni meidän sängyssä. Ja silloin tällöin mies nukkuu olohuoneen sohvalla siitä syystä, että saisi nukuttua. Tosin mies on todella motivoitunut osallistumaan myös öisin vauvan hoitoon eli vaihtaa vaipat yöllä tytölle vaikka olen tolkuttanut, että arkiöinä voin hoitaa, että hän saisi nukuttua. Toisaalta siis oma syy miehelläkin ettei saa nukuttua... :)

Myös meillä päikkärit nukutaan valoisassa ja yhtään ei hyssytellä päiväunien aikaa eli on tottunut siihen, että päiväunien aikaan kuuluu ääniä. Yöllä sitten taas rauhoitetaan ympäristöä äänten osalta ja pimeässä hoidetaan yöunille meno. Samojen rutiinien kautta aina mennään yöunta hakemaan.
 
Meillä tyttö (nyt 4kk) alkoi saamaan kunnon vuorokausirytmiä n. 2,5kk iässä. Heti otin sen linjan, että nukkumaan mennään klo 21 aikoihin. Joskus saattaa mennä jo klo 20 tai joskus klo 21.30, riippuu milloin viimeiset päiväunet on otettu. Päiväunet vaan piti ajoittaa niin, että ne viimeiset olisi n. 2-3 tuntia ennen haluttua nukkumaanmeno-aikaa.
Meil siis mennään nukkumaan n.klo 21, herätään n.klo 8, ekat unet n.klo 10-11.30, toiset n.klo 13-16 ja viimeiset joskus klo 17 ja 19 välillä, yleensä kestoltaan korkeintaan tunti. Noistakin ajoista saatetaan poiketa, ja välillä unia tulee neljätkin, mutta pidän kiinni siitä et unta tulis päivisin yhteensä 5-6 tuntia.
Ja kunnon iltarutiinit käyttöön. Meillä pistetään yöpuku päälle kloo 20 aikoihin ja unipussiin pistetään vähän ennen nukkumaan menoa. Tuossa vaiheessa jo rauhoittuu silmin nähden ja nukahtaa noin vartissa.
 

Yhteistyössä