A
apuva..
Vieras
Minulla on 2 lasta, 4,5-v ja 8kk pojat. Esikoinen on aina ollut aivan ihana luonteeltaan, huomioonottava, rauhallinen, kiltti ja suloisen persoonan omaava pikkumies. Temperamenttinsa minulta perinyt ja ollut kyllä aina myös uhmakas. Otti pikkuvelin vastaan aivan ihanasti, leikkii, huolehtii ja kertoo tykkäävänsä joka päivä 
Pari kuukautta sitten ajattelin vielä että tämä on kyllä paras ikä ikinä kun on niin mukava jutella ja touhuta yhdessä kun alkaa jo ikää olla esikoisella sen verta.
Noh, eipä tunnu siltä enään. Kaikki on aivan mullinmallin. Pelleillee, lällättelee, kiukkuaa jatkuvasti, ei halua päiväkotiin (tulee kuulema liian ikävä minua), huuta ja raivoaa kun annan rangaistuksia tottelemattomuudesta, haukkuu tyhmäksi ja huutaa kun mikäkin sekopää ja hakkaa seiniä ja ovia.. Päiväkodissa huomattiin sama mutta siellä ei kyllä pelleilyä ja pientä nenäkkyyttä pidemmälle mene. Ei ole koskaan päiväkodissa tarvinnut mitään rangaistuksia tai muuta vaan päinvastoin. Kaikkien lellikki aina.
Tuntuu etteivät rangaistukseni nyt oikein pelaa enkä keksi nyt mitä tehdä ja tarvitsen muiden apua?!
Eli käsken omaan huoneeseen miettimään, tämä toiminut aina niin että ei tarttenut kun mainita asiasta ja heti usko. Nyt ei mene itse sinne vaan saan kantaa, no ei pysy siellä tietenkään ja pyrkii ulos. Kun laitan huoneen oven kiinni, joudun pitämään siitä kiinni että hän ei tulisi ulos. Sanon aina että pääset kyllä kun olet miettinyt sängyllä hetken ja ymmärrtä tehneesi väärin. Tämä vaan huutaa raivopäisenä ja itkee että pelottaa. Tuntuu jotenkin pahalta se että häntä pelottaa.. Olen myös sanonut että ovi voi olla auki kunhan pysyt huoneessa, ei vaan pysy.
Sitten olen kokeillut kiinni pitämistä. Pidän lapsen sylissä väkisin enkä päästä pois ennen kuin rauhoittuu. Se taas tuntuu lähes ruumiilliselta kuritukselta vaikka lapsi rauhoittuu jossain vaiheessa niin hänelle ei jää hyvä olo siitä.. Ahdistuu vaan kauheasti..
Olen ottanut leluja pois mutta ei sekään aina auta, ei se seuraaviin kiukku kertoihin vaikuta. Hän kyllä hyväksyy aika hyvin että joku lelu lähtee pois koko päiväksi. Tv-ohjelmista tulee kamala raivohepuli jos ei saa katsoa kun ei ole totellut.. Voi jessus.. Mutta pidän niistä kiinni enkä anna periksi vaikka lapsi myöhemmin osoittaa katuvansa. Selitän asian ja kerron miksi niin kävi. Sitten aina halitaan ja pusitaan mutta tää toistuu taas hetken päästä.. Ainakin kerran päivässä tuntuu olevan tämmönen taistelu jostakin..
Ite aina sitten arpoo mitähän nyt keksin ja millä kiristän tällä kertaa.. Tuntuu että lapsi nauttii kun saa mut hermostumaan! Sitten kun annan rangaistuksen niin tämä raivo alkaa. Aamusin on aivan kamalaa kun alkaa tämä "en jaksa pukea, en osaa, en halua, ei huvita" juuri ennen kuin pitää alkaa lähtemään. Vaikka kuinka aikasin aletaan hommiin ja herätään ajoissa. Nyt olen jo 2 aamua seissyt vauvan kanssa rapussa ovella odottamassa että esikoinen pukee. On suostunut pukemaan vasta kun olen mennyt rappuun seisomaan ovella ja sanonut että nyt mennään. Ei ole mukava aamun aloitus..
Tuntuu että ite on neuvoton ja sellainen huonon omantunnon kärsimys on nyt päällä.. Mitä teen väärin ja mitä nyt kannattaa välttää etten pilaa koko lasta hermostuksissani. Kamalaa mitä sitä tulee sanottua välillä niin pienelle!
Pari kuukautta sitten ajattelin vielä että tämä on kyllä paras ikä ikinä kun on niin mukava jutella ja touhuta yhdessä kun alkaa jo ikää olla esikoisella sen verta.Noh, eipä tunnu siltä enään. Kaikki on aivan mullinmallin. Pelleillee, lällättelee, kiukkuaa jatkuvasti, ei halua päiväkotiin (tulee kuulema liian ikävä minua), huuta ja raivoaa kun annan rangaistuksia tottelemattomuudesta, haukkuu tyhmäksi ja huutaa kun mikäkin sekopää ja hakkaa seiniä ja ovia.. Päiväkodissa huomattiin sama mutta siellä ei kyllä pelleilyä ja pientä nenäkkyyttä pidemmälle mene. Ei ole koskaan päiväkodissa tarvinnut mitään rangaistuksia tai muuta vaan päinvastoin. Kaikkien lellikki aina.
Tuntuu etteivät rangaistukseni nyt oikein pelaa enkä keksi nyt mitä tehdä ja tarvitsen muiden apua?!
Eli käsken omaan huoneeseen miettimään, tämä toiminut aina niin että ei tarttenut kun mainita asiasta ja heti usko. Nyt ei mene itse sinne vaan saan kantaa, no ei pysy siellä tietenkään ja pyrkii ulos. Kun laitan huoneen oven kiinni, joudun pitämään siitä kiinni että hän ei tulisi ulos. Sanon aina että pääset kyllä kun olet miettinyt sängyllä hetken ja ymmärrtä tehneesi väärin. Tämä vaan huutaa raivopäisenä ja itkee että pelottaa. Tuntuu jotenkin pahalta se että häntä pelottaa.. Olen myös sanonut että ovi voi olla auki kunhan pysyt huoneessa, ei vaan pysy.
Sitten olen kokeillut kiinni pitämistä. Pidän lapsen sylissä väkisin enkä päästä pois ennen kuin rauhoittuu. Se taas tuntuu lähes ruumiilliselta kuritukselta vaikka lapsi rauhoittuu jossain vaiheessa niin hänelle ei jää hyvä olo siitä.. Ahdistuu vaan kauheasti..
Olen ottanut leluja pois mutta ei sekään aina auta, ei se seuraaviin kiukku kertoihin vaikuta. Hän kyllä hyväksyy aika hyvin että joku lelu lähtee pois koko päiväksi. Tv-ohjelmista tulee kamala raivohepuli jos ei saa katsoa kun ei ole totellut.. Voi jessus.. Mutta pidän niistä kiinni enkä anna periksi vaikka lapsi myöhemmin osoittaa katuvansa. Selitän asian ja kerron miksi niin kävi. Sitten aina halitaan ja pusitaan mutta tää toistuu taas hetken päästä.. Ainakin kerran päivässä tuntuu olevan tämmönen taistelu jostakin..
Ite aina sitten arpoo mitähän nyt keksin ja millä kiristän tällä kertaa.. Tuntuu että lapsi nauttii kun saa mut hermostumaan! Sitten kun annan rangaistuksen niin tämä raivo alkaa. Aamusin on aivan kamalaa kun alkaa tämä "en jaksa pukea, en osaa, en halua, ei huvita" juuri ennen kuin pitää alkaa lähtemään. Vaikka kuinka aikasin aletaan hommiin ja herätään ajoissa. Nyt olen jo 2 aamua seissyt vauvan kanssa rapussa ovella odottamassa että esikoinen pukee. On suostunut pukemaan vasta kun olen mennyt rappuun seisomaan ovella ja sanonut että nyt mennään. Ei ole mukava aamun aloitus..
Tuntuu että ite on neuvoton ja sellainen huonon omantunnon kärsimys on nyt päällä.. Mitä teen väärin ja mitä nyt kannattaa välttää etten pilaa koko lasta hermostuksissani. Kamalaa mitä sitä tulee sanottua välillä niin pienelle!