4-vuotias kiinnostunut vain aikuisten seurasta

[äitiiiiii]

Mitenkähän kannattaisi toimia tällaisen 4-vuotiaan pikkumiehen kanssa?...
Ongelmana on se, että poika ei voi oikein mitään tehdä ilman aikuisen seuraa tai aikuisen huomiota. Missä tahansa ollaankin tai mitä tahansa tehdään, koko ajan kuuluu "äiti, katso minua" "äiti, näetkö..." "äiti, tule tänne, katso..." Leikkipuistossa ei ole kiinnostunut muiden lasten seurasta, saattaa kyllä vieraille aikuisillekin mennä reippaasti juttelemaan, mutta lapset eivät kiinnosta. "Äiti, äiti, äiti..." vaan raikaa.

Huomiota lapsi saa yllin kyllin, vaikka hänellä on 2 pienempää sisarusta. Poika on tottunut huomionsa saamaan ja jos ei saa, kyllä tavalla tai toisella on sen ottanut. Hänelle annetaan paljon myös kahdenkeskistä aikaa isän tai äidin kanssa, esim. hiihtoretket, kahvilassa käynnit, lastenteatteri...

Kerhossa poika käy 3 kertaa viikossa ja käsittääkseni sielläkin viihtyy lähinnä aikuisten seurassa. Ei oikein osaa edes nimetä kerhokavereita, vaikka on kerhossa käynyt jo 2 vuotta(toki kaverit ovat kerhossa vaihtuneet moneen kertaan, mutta silti...)

Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta lapsesta? Kuinka toimia? Saako poika jopa liikaakin huomiota ja pitäisi opettaa touhuamaan enemmän yksin tai sisarustensa kanssa?

 

["Maija"]

No leikkiikö hän sisarustensa kanssa?

 

["vieras"]

Varmaankin hankkisin leikkikavereita enemmän kotiin. Eli pyytäisin kerhokavereita, tuttujen lapsia tms leikkimään että lapsi oppisi leikkiä ikätovereiden kanssa.

 

["vieras"]

Ei ole ihan omakohtaista kokemusta, mutta ystäväperheessä on vastaavanlainen esikoinen. Ja ikävä kyllä näin lievästi ulkopuolisena näyttää siltä, että lapsi terrorisoi koko muuta perhettä. On varsinainen huomionarkkari. Mikään aikuisen huomio ei riitä. Ja tosiaan ei oikein pääse ikäistensä leikkeihin päiväkodissa eikä nyt eskarissakaan. Pyrkii koko ajan aikuisten seuraan ja pieninkin eripura mahdollisessa leikissä on heti eskaloitu aikuisille. On tosi rasittava lapsi, ikävä sanoa. Ja pienemmät sisarukset ihan tossukan asemassa perheessä ilman että vanhemmat edes huomaavat.

Viimeisin käänne tässä on lapsen keksimät vatsaoireet. Niiden kanssa on hypätty kaikki mahdolliset hoidot ja tutkimukset mutta mikään ei auta. Minusta selvää oireilua ihan muusta kuin fyysisestä ongelmasta.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="Maija";25755879]No leikkiikö hän sisarustensa kanssa?[/QUOTE]


Leikkii 2-vuotiaan kanssa, sen verran kun pikkusisko nyt osaa leikkiä. Aika paljon riehuvat, nahistelevat leluista myös. Usein kun leikkivät yhdessä, silloinkin kuuluu "äitiiiiii, kato mitä me tehdään" " äitiiiii, missä oot, tuu meidän kanssa majaan..." tms.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";25755887]Varmaankin hankkisin leikkikavereita enemmän kotiin. Eli pyytäisin kerhokavereita, tuttujen lapsia tms leikkimään että lapsi oppisi leikkiä ikätovereiden kanssa.[/QUOTE]


No sepä se, kun ei oikein niistä kerholaisista hänelle kaveria ole tullut. Vähän luulen, että kukaan ei ole kiinnostunut tulemaan... Puistoissa käydään, mutta sielläkin lapsi kyhnää vieressä tai pyytää koko ajan minua leikkimään hänen kanssaan. Tai sitten ryhtyy juttusille vieraiden aikuisten kanssa, mutta aika pian kyllä hänet "komennan" pois aikuisten kimpusta. Etenkin jos yhtään näyttää, että aikuista häiritsee lapsen jutustelut.

Muuten meillä on tosi vähän lapsiperhetuttuja, joita voisi kylään kutsua. Serkkuja nähdään välillä. Kouluikäisten serkkujen kanssa tulee jotenkin paremmin juttuun kuin pienempien tai samanikäisten.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";25755890]Ei ole ihan omakohtaista kokemusta, mutta ystäväperheessä on vastaavanlainen esikoinen. Ja ikävä kyllä näin lievästi ulkopuolisena näyttää siltä, että lapsi terrorisoi koko muuta perhettä. On varsinainen huomionarkkari. Mikään aikuisen huomio ei riitä. Ja tosiaan ei oikein pääse ikäistensä leikkeihin päiväkodissa eikä nyt eskarissakaan. Pyrkii koko ajan aikuisten seuraan ja pieninkin eripura mahdollisessa leikissä on heti eskaloitu aikuisille. On tosi rasittava lapsi, ikävä sanoa. Ja pienemmät sisarukset ihan tossukan asemassa perheessä ilman että vanhemmat edes huomaavat.

Viimeisin käänne tässä on lapsen keksimät vatsaoireet. Niiden kanssa on hypätty kaikki mahdolliset hoidot ja tutkimukset mutta mikään ei auta. Minusta selvää oireilua ihan muusta kuin fyysisestä ongelmasta.[/QUOTE]



Niin, ikävä myöntää, mutta omastakin mielestäni lapseni on tässä suhteessa rasittava tapaus. Siis se loputon huomiontarve. Kyllä meillä huomiota saavat nuo pienemmätkin, siitä olemme pitäneet huolta. Silti on aika rasittavaa kuunnella jatkuvaa "äitiiii!!" ja jos en mene leikkiin mukaan, voi olla varma että kohta jotain kiusantekoa tapahtuu.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";25755890]Ei ole ihan omakohtaista kokemusta, mutta ystäväperheessä on vastaavanlainen esikoinen. Ja ikävä kyllä näin lievästi ulkopuolisena näyttää siltä, että lapsi terrorisoi koko muuta perhettä. On varsinainen huomionarkkari. Mikään aikuisen huomio ei riitä. Ja tosiaan ei oikein pääse ikäistensä leikkeihin päiväkodissa eikä nyt eskarissakaan. Pyrkii koko ajan aikuisten seuraan ja pieninkin eripura mahdollisessa leikissä on heti eskaloitu aikuisille. On tosi rasittava lapsi, ikävä sanoa. Ja pienemmät sisarukset ihan tossukan asemassa perheessä ilman että vanhemmat edes huomaavat.

Viimeisin käänne tässä on lapsen keksimät vatsaoireet. Niiden kanssa on hypätty kaikki mahdolliset hoidot ja tutkimukset mutta mikään ei auta. Minusta selvää oireilua ihan muusta kuin fyysisestä ongelmasta.[/QUOTE]


No tässä voi oll akyse erityislapsesta jota ei ole diagnosoitu. Esimerkiksi SI-häirö aiheuttaa tällaista käyttäytymistä. Ap:tä suosittelisin ottamaan yhteyttä neuvolaan josko pääsisi toimintaterepeutin arvioon. Onko lapsi motorisesti kehittynyt normaalisti, keinuuko ja laskee liukumäessä kuin normi-lapset??

 

["aloittaja"]

[QUOTE="Vieras";25755985]No tässä voi oll akyse erityislapsesta jota ei ole diagnosoitu. Esimerkiksi SI-häirö aiheuttaa tällaista käyttäytymistä. Ap:tä suosittelisin ottamaan yhteyttä neuvolaan josko pääsisi toimintaterepeutin arvioon. Onko lapsi motorisesti kehittynyt normaalisti, keinuuko ja laskee liukumäessä kuin normi-lapset??[/QUOTE]


On motorisesti ihan normaalisti kehittynyt, tykkää juosta, hyppiä ,kiipeillä, "riehua"...
Puheenkehityksessä on ollut vähän viivettä. Alkoi puhumaan vasta 2,5-vuotiaana, mutta on hyvin ottanut ikätovereitaan kiinni. Mielikuvitusta on runsaasti ja jutut sen mukaisia.

 

["Äiti"]

Meillä on poika reilut 3-vuotias, eikä osaa myöskään oikein leikkiä lasten kanssa. On tosin ainoa lapsi. On päivähoidossa muutaman päivän viikossa, mutta sielläkään ei oikein toisten lasten kanssa ala leikkimään, vaan mieluummin leikkii yksin. On kuitenkin ihan normaalisti kehittynyt kaikin puolin, neuvolassa kehuttiin puhetta ja sosiaalisuutta. Ei kuitenkaan meillä kerjää koko ajan huomiota, vaan tosiaan leikkii ihan itsekseen.

 

["Vieras"]

[QUOTE="aloittaja";25756003]On motorisesti ihan normaalisti kehittynyt, tykkää juosta, hyppiä ,kiipeillä, "riehua"...
Puheenkehityksessä on ollut vähän viivettä. Alkoi puhumaan vasta 2,5-vuotiaana, mutta on hyvin ottanut ikätovereitaan kiinni. Mielikuvitusta on runsaasti ja jutut sen mukaisia.[/QUOTE]

Ok, toisaalta myös holtiton riehuminen ja "epätavallinen" uhkarohkeus voivat olla oireita SI-häiriöstä, ns. aistihakuisuus. Mutta hyvä jos omallasi ei ole noita oireita.

 

[oon miettiny]

Eläinkouluttajana kyllä mulle tulee ensimmäiseksi ajatus, että nykyisin lapset ovat huomionarkkeja, koska ovat tottuneet saamaan sitä aina halutessaan. Turvallisuudentunne on ripustettu siihen, että maailma tottelee. Aikuinen maailma toki totteleekin, mutta toiset lapset eivät. No, sitten niille käännetään selkä, koska ovat niin turhauttavaa porukkaa.

Eli nyt olisi korkea aika opettaa lapsi siihen, että aikuisiltakaan huomiota ei aina halutessa heru. Aikuinen päättää koska tehdään asioita yhdessä, ei lapsi. Muuten lapsi on päällikkö.

Ehdottaa toki aina saa, mutta kinuminen on syytä laittaa poikki.

 

[Anatolia]

Leikkimisen taitokin pitää oppia. Ehkä 4-vuotias ei ole vielä oppinut leikkimään ikäistensä kanssa ja/tai ilman aikuisen ohjausta & huomiota?

Tai sitten on huomionarkki. Siitäkin voi opettaa pois.

 

["vieras"]

Jos ne omanikäiset tosiaan ovat liian lapsellista seuraa. Ehkä muutaman vuoden vanhempien kanssa tykkäisi leikkiä.

 

[Mitä]

Mitäs pahaa siinä on että lapsi on aikuismainen?

 

[ei mittään pahhaa]

Mitäs pahaa siinä on että lapsi on aikuismainen?

No ei niin mitään; sehän on hienoa, että osaa jo toimia itsekseen, lämmittää ruokansa ja käydä kaupassa, iltaisinkin hoitaa iltatoimet ihan aikuismaisesti itsekseen..Eipä tartte vahtia ja huolehtia, kun se on niin pärjääväinen!

 

[sir]

Minä taisin olla lapsena samanlainen kuin sinun lapsesi. Minä en ehkä niinkään kärttänyt äitini seuraa, mutta viihdyin ylipäätään eniten aikuisten seurassa, ja aina minua patisteltiin leikkimään lasten kanssa. Viihdyin yksikseni paljon, vaikka koulussa minulla oli ystäviä, ja tarhassakin käsittääkseni.

Ei minusta kovin erikoinen tästä huolimatta tullut, mutta ehkä näin jälkikäteen ajatellen paras ratkaisu minun kohdallani olisi oliut ohjata minua enemmän harrastuksiin, erilaisiin seuroihin ilman sitä iänikuista patistamista "mene nyt hakemaan Perttiä leikkimään" ja "mene nyt muiden lasten kanssa juosentelemaan" jnejnejne

 

["..."]

Onko hän sen tyylinen kuin joskus sanottiin pikkuvanhaksi. Ehkä on vaan ikäistään "fiksumpi" ja ei siksi ole samalla aaltopituudella samanikäistensä kerhokavereidensa kanssa.