Toggle sidebar

40-veen vauvakuume ja epätyydyttävä parisuhde

Vastaa
V

vakava sosiaalitapaus

Aktiivinen jäsen
25.07.2009
8 060
0
36
Mitä mä teen? Vauvakuume on taas pukkaamassa ihan puskista. Kai se biologinen kello nyt sitten vetelee äänekkäästi viimeisiä vetojaan. Huvittavaa tässä on se, etten edelleenkään osaa pitemmän ajan skenaarioissa nähdä mihin suuntaan parisuhde on menossa. Tuntuu, että haluaisin lapsen enemmänkin itselleni kuin parisuhteeseen.

Ovatko ajatukseni ihan hulluja? Mitä itse tekisit tai teit vastaavassa tilanteessa?
 
Toi on kyllä hankala tilanne. Kun sitä lastentekoa ei tuossa iässä voi enää lykätäkään tuonnemmaksi. Ja eikös sulla ollut opiskelutkin kesken? Kuinka kauan jatkuisivat vielä?

Saisitko sä sun miehen sun kanssas jonkinlaiseen parisuhdeterapiaan, teillä tuntuu olevan jonkinlaisia ratkaisemattomia ja välejännepainavia juttuja. Ehkä vaitiolovelvoillisuuden hiljentämä, puoluetoon ja ammattitaitoinen keskustelunvetäjä vois saada teidät ratkaisemaan asioita.

Niin kauan kun on huono parisuhde, en tekis lasta.
 
Kannattaa koittaa ajatella myös eteenpäin. Jaksaisitko yksin hoitaa sen lapsesi, jos parisuhde kaatuu? Entäs jos lapsi olisikin vakavasti sairas ja tämä paljastuisi vasta lapsen synnyttyä, Olisiko sinusta hoitamaan kenties yksin häntä? Ikä kuitenkin on muutakin kun pelkkiä numeroita. Valitettavasti me vanhenemme fyysisesti. Sen mitä jaksaisi 20 vuotiaana ei ehkä jaksa samoin 40 vuotiaana. Mutta jos koet olevasi valmis ottamaan vastuun vielä yhdestä lapsesta, vaikka sitten yksinhuoltajana, niin silloinhan asia on ihan selvä =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
Miksi sun pitäis tehä lapsi vaan siks että sulla on vauvakuume? Jos et halua tehdä, miksi sun pitäis olla hormonien vietävissä?
Click to expand...

Siis haluan kyllä lasta. Olen halunnut toista melkein siitä asti kun esikoinen syntyi. Minä olisin valmis. Mieskin mielestään on, mutta parisuhteemme ei ole kehuttava. Olen nytkin yksinhuoltaja.

Mietin sitä, että onko moraalisesti oikein yrittää lasta, vaikka saattaisi olla yksinhuoltaja koko loppuikänsä.
 
Esikoinen on nyt 4-vuotias ja olen hänet pääosin yksin elättänyt ja hoitanut. Tähän asti ei ole raskasta päivää vastaan tullut. Uskoisin jaksavani kahdenkin kanssa, kun poika on jo näinkin vanha ja helppo hoidettava siinä mielessä. Toki lähtökohta olisi se, että lapsi syntyisi perheeseen jossa on valmiiksi isä ja äiti. En vain ole varma onko aina.

Opinnot ovat kesällä puolessa välissä. Kaksi vuotta ainakin on silti vielä edessä. Lapsen myötä tuohon tulisi kyllä tauko. Hoitoon en alle 2-vuotiasta missään nimessä veisi.
 
Kannattaa kyllä tosiaan miettiä motiiviasi lapsen teolle yksinään. Oletko yksinäinen ja toivot vauvasta seuraa itsellesi tms? Tosin milestäni tilanteesi on paljon parempi kuin sinkkujen, jotka eivät omaa miestä edes lähipiirissään, ja silti päättävät ryhtyä äideiksi keinolla millä hyvänsä. Sinulla on jo sentään lastenhoitokokemusta!

Moni yksinäinen nainen ei tosiaankaan tajua, mitä on olla yh. On paljon esimerkkejä hyvästä pärjäämisestä myös yksin, mutta valitettavasti on paljon myös niitä, jotka matkallaan uupuvat. Tiedän, koska työni puolesta sellaisia tapaan!

Itseolen yh. Olen onnellinen lapsestani, mutta raskasta on todellakin ollut! Tukiverkkoa, jota tarvittaisiin, ei vain ole. Onko sinulla?

Moni tuttava ja kaveri on innoissaan vauvahaaveista ja uutisista, mutta onko heistä oikeasti apua sinulle silloin, kun apua tarvitaan? Sitä kannattaa kyllä miettiä.
 
Mun on helppo simuloida yksinhuoltajuus, koska periaatteessa mulla on oma talous ja koti, ja ollaan oltu lapsen isän kanssa vuosi erossakin tässä välissä. En ole kokenut elämää raskaaksi ja tukiverkkoa on suvun molemmin puolin.

Itsekin mietin, että onko vauvakuumeessa mukana tyhjän sylin syndroomaa.
 
Kyllähän tuo kuulostais ihan järkevältä siinä mielessä että se mieskin haluaa toista lasta ja teillä on ennestäänkin yhteinen lapsi, molemmilla lapsilla olisi siis sama isäkin. Tuo sun ikäkin kuitenkin "vaatisi" sitä lapsentekoa aikas pikapuoliin.
Jos teillä on miehen kanssa hyvät välit, vaikka asuttekin erillään, niin ei tuo nyt ihan tyhmäkään idea ole. Varsinkin kun molemmat sitä toista lasta haluaa, eli eihän tuo olis mitään "miehen hyväksikäyttöä tai kiristämistä" lapsenteossa, eli et ole ainakaan itsekäs tms.
Ennemminkin, jos te molemmat sitä lasta haluatte, niin helpointahan se olisi tehdä se lapsi yhdessä kuin että molemmat etsisi uuden kumppanin ja tekisi lapsen tahollansa..
 
Minä kyllä sanoisin, että anna palaa, jos lasta haluat.

Itse olen ollut vähän nuorempi, kun kuitenkin tietoisesti, jo tuolloin yksinhuoltajana hankkiuduin raskaaksi silloisen miesystäväni kanssa. Ajattelin jo tuolloin, että otan riskin, ja tarvittaessa olen sitten kahden lapsen yksinhuoltaja. Mutta mulle kävi hyvin, mies muutti ennen lapsen syntymää asumaan meidän kanssamme ja nyt yhteisiä lapsia on jo kaksi ja naimisissakin olemme olleet jo pian 8 vuotta.

Yksikään meistä ei voi olla varma, tuleeko tästä joskus yksinhuoltaja, se mistä täytyy olla varmuus omasta mielestäni on se, että kykenee myös yksin lapsesta / lapsista huolehtimaan.
 
Minä myös sanoisin, että anna palaa vaan, jos teistä molemmista siltä tuntuu. Muutaman vuoden päästä voi kaduttaa pahasti, jos jätät nyt yrittämättä. Eikä se ole mitenkään sanottu, että sitä toista lasta edes tulee vaikka kuinka yrittäisitte. Oishan lapsellekin ihanaa kun olisi sisarus. Itse olen ainoa lapsi ja aina sisaruksesta haaveillut. Omia lapsia on onneksi suotu kaksi.
 
Sehän se mitä poikia3 sanoi; tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kuka tahansa meistä voi olla tänään onnellisessa parisuhteessa ja huomenna yh. Elämä heittelee ja valinnat täytyy tehdä sen parhaan tiedon mukaan mitä sillä hetkellä on.

Jos sä todella haluat lapsen ja mieskin on samoilla linjoilla, te molemmat tiedostatte realiteetit eli että parisuhde ei välttämättä tule olemaan pysyvä ratkaisu teille, niin mikä ettei :) Koittakaa ratkaista ongelmianne ja yrittäkää vielä yhdessä jos vain tuntuu että yhteinen tulevaisuus on mahdollinen, jos ei ole niin ei elämä siihen kaadu.

Teidän lapsi/lapset on varmasti rakastettuja ja mun mielestä on parempi kahden harkitsevan aikuisen saada haluttu lapsi vaikka parisuhde tulevaisuudessa kariutuisikin, kuin tehdä lapsi vasten toisen tahtoa tai korjaamaan huonoa suhdetta tai muuta yhtä hölmöä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jääenkeli:
Kannattaa koittaa ajatella myös eteenpäin. Jaksaisitko yksin hoitaa sen lapsesi, jos parisuhde kaatuu? Entäs jos lapsi olisikin vakavasti sairas ja tämä paljastuisi vasta lapsen synnyttyä, Olisiko sinusta hoitamaan kenties yksin häntä? Ikä kuitenkin on muutakin kun pelkkiä numeroita. Valitettavasti me vanhenemme fyysisesti. Sen mitä jaksaisi 20 vuotiaana ei ehkä jaksa samoin 40 vuotiaana. Mutta jos koet olevasi valmis ottamaan vastuun vielä yhdestä lapsesta, vaikka sitten yksinhuoltajana, niin silloinhan asia on ihan selvä =)
Click to expand...

Iästä se yksinhuoltajuus tuskin jäänee kiinni, erona voi olla tosin se että 20v saa todennäköisemmin lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan kuin 40v yh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vakava sosiaalitapaus:
Esikoinen on nyt 4-vuotias ja olen hänet pääosin yksin elättänyt ja hoitanut. Tähän asti ei ole raskasta päivää vastaan tullut. Uskoisin jaksavani kahdenkin kanssa, kun poika on jo näinkin vanha ja helppo hoidettava siinä mielessä. Toki lähtökohta olisi se, että lapsi syntyisi perheeseen jossa on valmiiksi isä ja äiti. En vain ole varma onko aina.

Opinnot ovat kesällä puolessa välissä. Kaksi vuotta ainakin on silti vielä edessä. Lapsen myötä tuohon tulisi kyllä tauko. Hoitoon en alle 2-vuotiasta missään nimessä veisi.
Click to expand...

sanoisin sinulle, että hanki se lapsi, jota kaipaat ja toivot. pärjäät jo yksin, jos isästä ei olekaan isäksi niin sinusta on kantamaan vastuu yksin, kuten tähänkin asti olet pääosin tehnyt.

minulla erilainen tilanne mutta osin samanlainenkin, minunkin vanhempi poika oli 4 ja olin yh kun aloin odottaa vahingossa toista lasta. lapset ovat todella tärkeitä toisilleen ja minusta perheeni on kokonaisempi tai täydempi kun lapsia on kaksi. minullakin on vahva tukiverkko ja itse haaveilen toisinaan vielä kolmannesta lapsesta, tosin miestä en halua.

sinä olet sen ikäinen, että mielestäni sinun ei kannata enää kovin kauaa odottaa asian kanssa, jos lapsen haluat. lapsista on myös enemmän seuraa toisilleen jollei ikäero kasva tosi isoksi, toki isommallakin ikäerolla on, mutta erilailla. minun pojat leikkivät keskenään päivittäin ja ovat nyt siis 9,5 v ja kohta 5.

tsemppiä ja kuuntele itseäsi, jos miehesikin tahtoo lasta niin anna mennä vaan :)
 
En nae tuossa mitaan moraalisesti epailyttavaa.
Mikaan parisuhde ei ole vuorenvarma. Lapsien syntyma saattaa keikauttaa hyvan suhteen mahalleen, tai toisin pain.
Olet kuitenkin jo kokenut aiti ja itsenainen nainen. Tiedat mihin olet ryhtymassa, riskeineen. Miehesi tietaa parisuhteenne tilan myos eika vastusta uutta lasta.
Mika tassa kuviossa on "vaarin"? Kukaan ei ole huijaamassa ketaan.
Todellinen vauvakuume ei ole mikaan leikin asia vaan biologisen tarpeen oire. Sisarus olisi esikoisellesi paitsi tervetullut niin myos tarpeellinen. Sisarussuhteet muodustuvat usein tarkeammiksi kuin suhteet vanhempiin jo ihan senkin vuoksi etta normaalisti kestavat pidempaan.
On myoskin tutkittu tosiseikka etta sisarukset selviavat esim vanhempien erosta huomattavasti paremmin kuin ainoat lapset. Puhumattakaan kaikesta muusta myllerryksesta elaman varrella.

 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa