5 vuoden ikäero ja suhteen tulevaisuus?

[Ei-ihan-puuma]

Olen noin kolmekymppinen nainen ja parisuhteessa viisi vuotta nuoremman miehen kanssa. Suhde ei ole kovin vanha. Ihastuin mieheen välittömästi hänet tavattuani, ja rakastuminen tapahtui nopeasti. Kaikki on vaikuttanut tähän asti hyvältä.

Minua on kuitenkin alkanut viime aikoina mietityttää. Moni ystäväni on tehnyt parisuhteissaan suuria harppauksia viimeisen vuoden sisään. On yhteenmuuttamisia, asunnon ostoja, naimisiinmenoja ja vauvoja. Itse en ole koskaan edes käynyt ulkomailla seurustelukumppanin kanssa, saati asunut yhdessä, vaikka useita kertoja olenkin seurustellut. Tunnen itseni näissä asioissa vähän "jälkeenjääneeksi".

En tiedä vielä haluanko lapsia. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, eivätkä lapset aiheuta minussa ihastuksen huokauksia, vaikka esimerkiksi sukulaislapseni ovat minulle erittäin rakkaita. Toisaalta olen alkanut miettiä olisiko elämässäni vähemmän rakkautta jos jäisin lapsettomaksi? Jäisikö siitä puuttumaan jotakin? Olisinko yksinäisempi? Vaikka eihän lapsi tietenkään ole mikään vanhempiensa onnellisuusautomaatti.
Olen jo pitkään ollut siitä varma, että haluan elämääni parisuhteen. Voisin mennä naimisiinkin. Näen naimisiinmenon ennen kaikkea symbolisena asiana: että haluaa laittaa sinetin sille että on toisen kanssa. Saatan kuulostaa konservatiiviselta, mutta minusta se on vähän sitä, että nyt todella haluaa olla juuri tämän henkilön kanssa ja sitoutua tähän suhteeseen (enkä tällä väitä etteikö niin voisi tehdä ilman naimisiinmenoakin). Ennen kaikkea olen kuitenkin huomannut olevani lopen kyllästynyt "teinimeininkeihin". Sellaisiin suhteisiin, joissa ollaan liikkeellä "katsellaan"-asenteella, ja kaikki vähänkin pidemmällä tähtäimellä tehdyt suunnitelmat hirvittävät. Tai sitten sellaiset suhteet, joissa koko ajan vilkuillaan olisiko ruoho vihreämpää toisella puolella, tai sitten vietetään aikaa yhdessä kun muilta riennoilta ehditään. Että toinen ei ylipäätään ole niin suuri osa elämää, että hänet ajattelisi olennaiseksi osaksi elämäänsä.

Miehelle ovat baarit ja kaverit erittäin tärkeitä. Itsekin olen sitä mieltä, että vilkas sosiaalinen elämä on rikkaus. Mutta mies tekee minulle aika usein ohareita. Jos olemme sopineet jostain yhteisestä jutusta, mies saattaakin lähteä kavereidensa kanssa jonnekin ja palata liian myöhään. Hän ei ole hyvä ajankäytössä, ja joissain asioissa häneltä puuttuu jämäkkyyttä.
Miehelle oli vielä vähän aikaa sitten kauhistus sekin, että pyysin häntä ottamaan vara-avaimeni. Hän piti sitä sitoutumisen merkkinä. Nyt hän jo suhtautuu asiaan luonnollisesti, ja yhteenmuutostakin on puhuttu. Hänen ystävistään suurin osa seurustelee, ja monet asuvatkin yhdessä.

Mutta olen alkanut miettiä tuleeko tuo viisi vuotta aina olemaan välillämme muutenkin kuin syntymäaikoina henkilöpapereissa? Olenko minä aina aivan eri vaiheessa kuin hän? Pystyykö hän tekemään elämässään sellaisia päätöksiä ja ratkaisuja joita kukaan hänen kavereistaan ei ole vielä tehnyt? Vai vertaileeko hän minua aina ystäviensä tyttöystäviin jotka ovat minua 5-7 v. nuorempia? Ajatteleeko hän, ettei esim. voi tehdä jotain asiaa koska on liian nuori, vaikka minun ikäiselleni asia on jo hyvinkin ajankohtainen?
Onko teillä kokemuksia suhteista joissa nainen on 5 vuotta tai enemmän miestä vanhempi?

 

[wiltsujohanna]

No heh taas. Henkinen ikä ei korreloi fyysisen iän kanssa.

 

[kaffepulla]

Minkä ikäisiä tarkalleen olette?

Tuntuu siltä, että et vielä oikein itsekään tiedä, mitä haluat. Jos haluaisit oikeasti sitoutua, mennä naimisiin ja perustaa perheen, et olisi tämän miehen kanssa. Mutta koska olet itsekin epävarma, saat jatkoaikaa nuoruudelle hengailemalla tämän poitsun kanssa.

Hän tekee ohareita sinulle. Lähtee kavareiden kanssa kaljoittelemaan vaikka te olette sopineet yhteistä tekemistä. Mieti siitä, kannattaako tämän tyypin kanssa suunnitella mitään vakavaa. Teidät jo itsekin, että vastaus on ei.

Sitten joskus jos oikeasti haluat sen vakiintumisen ja yhteisen kodin ja ehkä lapsetkin, otat jonkun ihan eri miehen siihen kuvioon. Mutta ehkä sen aika ei ole vielä.

 

[Niin no]

Minulla on ystäväpariskunta, jossa mies on vaimoaan 20 vuotta vanhempi. He ovat olleet yhdessä hieman yli 20 vuotta. Sitten meillä on ystäväpariskunta, jossa nainen on 13 vuotta miestä vanhempi. He ovat olleet nyt yhdessä lähes 20 vuotta.

Näiden molempien pariskuntien "henkiseltä iältään" vanhempi on oikeasti nuorempi henkilö, joten heidän kummankaan tapauksessa ikäero ei ainakaan vielä ole ollut muuta kuin numeroita. On tietysti mahdollista, että tämä miestään 20 vuotta nuorempi nainen jää leskeksi nuorena (mies on nyt 60 ja vaimo on 40), mutta mahdollista on, ettei niin käykään, sillä voihan mies porskuttaa terveenä vaikka 100-vuotiaaksi.

Eli sinällään viiden vuoden ikäero ei ole määrä eikä mikään, mutta onko se sitä teidän tapauksessanne, sen tiedätte vain te kaksi.

 

[Santsipulla]

Allekirjoitan Kaffepullan tulkinnan. Minustakin kuulostaa siltä, että nykyinen kumppanisi ei ole sinulle välttämättä se oikea.

Tuo, mitä kerrot haluavasi parisuhteelta, on sitoutuminen ja aito aikuisten parisuhde. Mielestäni olet huolestunut ihan aiheesta, jos tällaiset asiat eivät tunnu poikaystävällesi vielä ajankohtaisilta.
Sinuna ottaisin asian puheeksi poikaystäväsi kanssa ihan avoimesti. Kysy, mitä ajatuksia ikäeronne hänessä herättää. Onko hän huomannut, että olisitte elämässä eri vaiheissa. Ja ennen kaikkea, miten hän näkee yhteisen tulevaisuutenne esim. viiden vuoden tähtäimellä. Jos hän ei näe sellaista ollenkaan, väistelee kysymystä ja sanoo että mennään päivä kerrallaan tai muuta vastaavaa, niin sinun kannattaa ottaa se tieto tosissasi. Haluaisitko tosiaan jatkaa ihmisen kanssa, joka ei näkisi teillä yhteistä tulevaisuutta kun itse olet tilanteessa, jossa kaipaat jo pysyvyyttä?

On tosi ikävää neuvoa ketään harkitsemaan eroa, mutta jos fakta on että olette elämässä eri vaiheissa, niin aika vaikeaa teillä kyllä on. Traagisinta on, jos vaikka alkaisitkin haluta lapsia, mutta tuhlaisit parhaat vuotesi miehen kanssa, joka ei (vielä) halua niitä. Ja vaikka kuvioissa ei olisi lapsia, niin raastavaa sekin on, jos et saa kaipaamaasi sitoutumista. Poikaystäväsi käytös, ohareiden tekeminen, ei kuulu aikuisten parisuhteisiin enkä keksi yhtäkään syytä, miksi sinun pitäisi elää vuosikausia sellaisen käytöksen kanssa.

Mieti, millaisen elämän haluat. Mieti sitten, onko se realistista tämän nykyisen kumppanin kanssa. Hänessä on varmasti paljon hyviä puolia, joiden vuoksi olet hänen kanssaan. Mieti, ovatko ne sen arvoisia, että olet valmis aina odottelemaan häntä.
Krjoituksestasi saa kyllä sen käsityksen, että toivoa on. Voihan olla, että hän pian haluaa samaa kuin sinä. Kannattaa käydä se keskustelu niin et joudu arvailemaan vaan tiedät, mitä hän ajattelee. Eroaminen ja uuden etsiminen ei ole ainoa hyvä ratkaisu. Voi olla, että tätä tyyppiä kannattaa vähän odotellakin. Mutta elämänpäätöksissä täytyy olla rehellinen itselleen. Älä vain "ajaudu" olemaan jonkun kanssa siksi että se on helppoa. Jos teet päätöksen, että jatkat tämän ihmisen kanssa, niin tee se tietäen, mihin olet ryhtymässä.

 

[Ei iästä kiinni]

Se, minkä ikäinen mies on tai miten suuri ikäero miehen ja naisen välillä on, ei liity mitenkään miehen sitoutumiseen ja vapaudenhaluun. Tiedän monia 40-vuotiaita miehiä, joille kaverit ovat tärkeämpiä kuin seurustelukumppani.
Ehkä tärkeämpää on selvittää mitä itse haluat. Sanot, että et tiedä haluatko lapsia. No, ei sinun sitä päätöstä tarvitse tänään tehdä, sinulla on vielä monta vuotta aikaa. Uskon, että teillä menee nykyisen miehen kanssa ihan hyvin, mutta jos alat liikaa häntä ahdistelemaan ja miettimään ikäeroanne, varmasti aiheutat suhteeseen ongelmia.
Onko mies seurustellut pitempää aikaa kenenkään muun kanssa ennen sinua? Jos ei ole, hän ei välttämättä tajua kaikkia asioita, joita parisuhteessa pidetään normaalina. Jos hänellä ei ole ollut aikaisemmin pitkäaikaista tyttöystävää, ei hän välttämättä osaa laittaa sinua kavereittensa edelle.
Millaisissa tilanteissa hän tekee ohareita? Jotkut tilanteet ovat tärkeämpiä kuin toiset. Esim.jos oharit aiheuttaa sen, että ette näe sitten toisianne vähään aikaan esim.työesteiden takia, tämä on tietysti huono juttu. Tai jos ohareita sattuu jokaikinen viikko, tämä ei ole enää vahinko, vaan tahallista huonoa käytöstä. Ehkä teidän kannattaa jutella keskenänne rehellisesti siitä, mitä kumpikin haluaa parisuhteelta.

 

[Monatäti]

Onko mies seurustellut pitempää aikaa kenenkään muun kanssa ennen sinua? Jos ei ole, hän ei välttämättä tajua kaikkia asioita, joita parisuhteessa pidetään normaalina.

Oli niin kivasti laitettu että pakko takertua siihen.Tuo normaali-sana on jotenkin äärettömän ärsyttävä. Ylipäätänsä ihmisille ei tehdä ohareita, itse olen kyllä sitä mieltä, ettei tuo mies ota ap:ta tosissaan. Ehkä kypsyy, ehkä ei. Jos jaksat katsella sitä baarikaverimenoa muutamia vuosia niin sitten alkaa viihtyä sinun seurassasi kun kaverit putoaa alkoholismiin tai perheellistyy. Mutta miehille se nainen on sitten vaan kaveri jota pannaan. Jos antaa kohdella itseään tiskirättinä niin sellainen sitten on.

 

[7 vuotta ikäeroa]

Tapasimme mieheni kanssa kun hän oli 24 ja minä 31. Tapailimme aluksi muutaman kuukauden kunnes päätimme aloittaa seurustelun. Yhteen muutimme 1,5 vuoden seurustelun jälkeen ja kihlauduimme samoihin aikoihin. Nyt olemme olleet naimisissa 13 vuotta ja seurustelleet siis 16,5 vuotta. Ikäero ei tunnu missään. Tuolloin alussa itse tein siitä suurempaa numeroa kuin se olikaan, mutta miehelleni se ei ole koskaan ollut iso asia. Hän on nyt 42 ja minä 49. Samalla kymmenellä kumminkin

 

[Ei välttämättä]

Oli niin kivasti laitettu että pakko takertua siihen.Tuo normaali-sana on jotenkin äärettömän ärsyttävä. Ylipäätänsä ihmisille ei tehdä ohareita, itse olen kyllä sitä mieltä, ettei tuo mies ota ap:ta tosissaan. Ehkä kypsyy, ehkä ei. Jos jaksat katsella sitä baarikaverimenoa muutamia vuosia niin sitten alkaa viihtyä sinun seurassasi kun kaverit putoaa alkoholismiin tai perheellistyy. Mutta miehille se nainen on sitten vaan kaveri jota pannaan. Jos antaa kohdella itseään tiskirättinä niin sellainen sitten on.

Ehkä itse luen tuon alkuperäisen kirjoitusta hieman eri tavalla kuin Monatäti. Aloittajahan kirjoittaa, että suhde on tuore ja kaikki on hyvin ihan alussa kirjoitusta. En minä nyt vielä sitä johtopäätöstä tekisi, että mies käyttää alkuperäistä tiskirättinä.

Itse varmaan tuossa tilanteessa seuraisin tilannetta. Miksi mies ei voi viettää aikaa kavereittansa kanssa vaikka kerran viikossa, kunhan ei joka ilta sitä tee? Ja kai se aika pian seurustelussa tulee ilmi, onko miehellä alkoholiongelma vai ei? Ryyppäämistä en katselisi. Käykö alkuperäinen kirjoittaja miehen kanssa kaksistaan baarissa vai nyhjöttävätkö vain kotona?

 

[silleen]

No minä kyllä lopettaisin tuollaisen seurustelun välittömästi, syynä ei ikäero, vaan oharit yms.

 

[Ei-ihan-puuma]

Viime aikoina on tullut kyllä sellainen olo, etten oikein tiedä millaisille asioille mies haluaa nyt laittaa arvoa. Hän opiskelee, käy töissä ja hänellä on paljon kavereita. Aikataulumme menevät usein aika pahasti ristiin työ- ja aikataulukuvioissa. Olemme sopineet, että viikonloppuna on vähintään yksi päivä, jolloin vietämme aikaa kahdestamme ja teemme jotain mukavaa yhdessä.

Mutta, tässä tuorein esimerkki:
Minulla oli ollut erityisen raskas viikko ja paljon ylitöitä. Sanoin miehelleni jo ennen kuin viikonloppu oli ehtinyt alkaa, kuinka mukavalta tuntuu että viikonloppuna voi sitten tehdä jotain kivaa.

Miehellä oli iltavuoro. Olin jutellut hänen kanssaan samana päivänä, että seuraavan päivän suunnitelmat ovat voimassa. Mies oli ihan että "tottakai".

No. Tapaan itse illalla ystävääni, mutta saavun kotiin ennen puolta yötä ja menen nukkumaan. Aamulla aikaisin havadun siihen ettei mies nuku vieressäni. Katson puhelinta. Mieheltä on tullut yöllä tekstiviesti, jossa hän kertoo menneensä kaverinsa luo jatkoille, ja käyneensä kotona ennen sitä (en ole herännyt tähän). Mies saapuu lopulta kotiin vähän jälkeen yhdeksän aamulla.

Hän nukkuu pitkälle iltapäivään, ja joudumme perumaan suunnitelmamme, sillä paikat joihin olimme suunnitelleet menevämme ovat menossa kiinni iltapäivällä. Vietän sunnuntain lukien kirjoja, käyden kävelyllä ym. Ihan rentouttavaa, mutta samalla surettaa se, että voisin tehdä miehen kanssa jotain yhdessä, mutta siellä hän nyt nukkuu krapulaansa kotona.

Minua ei kiukuta se, että mies käy kavereitaan tapaamassa. Minua kiukuttaa se, että mies menee lupaamaan minulle jotakin, ja sitten kuitenkin hoitaa asiat niin, että niin ei tapahdu. Jos hän on luvannut minulle jotain, kaverilta tullut tekstiviesti tai puhelinsoitto saattaa muuttaa kurssin aivan täysin.
Osallistun kyllä yhteisiin juhliin tms. eli en istu aina happamana kotona, mutta nyt esimerkiksi hän meni suoraan työvuoronsa jälkeen.

Minulla on kaiken lisäksi vähän kummallinen ajatus, että jos huomautan hänelle tästä, olenko kohtuuton? Toisaalta olin esittänyt hänelle toiveen jostain mukavasta viikonlopputekemisestä, ja hän tiesi että minulla oli ollut töissä rankkaa.Inhoan ohareita, ja varsinkin jos ne toistuvat usein.

Kysyin mieheltä viimeksi vähän aikaa sitten kaipaako hän sinkkuaikojaan, johon mies vastasti jämäkästi että ei kaipaa. En oikein tiedä miten soppaa lähtisi selventämään niin ettei mies saa sitä käsitystä että olen joku nalkuttava naikkonen.

 

[wiltsujohanna]

Edellä tuolla esitin ajatuksen, että henkinen ikä ei korreloi fyysisen kanssa. Aloituksestasi huokui viesti, että mies on liian nuori numeerisesti eikä ole henkisesti samalla tasolla kanssasi.

"Viime aikoina on tullut kyllä sellainen olo, etten oikein tiedä millaisille asioille mies haluaa nyt laittaa arvoa."

"Ihan rentouttavaa, mutta samalla surettaa se, että voisin tehdä miehen kanssa jotain yhdessä, mutta siellä hän nyt nukkuu krapulaansa kotona."

"Jos hän on luvannut minulle jotain, kaverilta tullut tekstiviesti tai puhelinsoitto saattaa muuttaa kurssin aivan täysin."

"Minulla on kaiken lisäksi vähän kummallinen ajatus, että jos huomautan hänelle tästä, olenko kohtuuton?"

Poimin muutamia lauseita tekstistäsi (yllä). Tuntuuko sinusta siltä, että mies ei ole kanssasi samalla tasolla? Jos tuntuu, pitäisikö sinun tehdä jonkinlainen korjausliike? Ajattelitko odottaa, että mies kohoaa "tasollesi"?

Selvästikään et kuvittele, että kykenisit muuttamaan häntä. Selvästikin kaipaat ohjeita, joilla hänet saisi muuttumaan.
Oletko miettinyt, miten muuttaisit itseäsi, jotta voisit halutessasi elää tämän mielestäsi täysin epäkypsän miehen kanssa?

 

[Suorat sanat]

Pistätkö nyt miehen huonot puolet hänen ikänsä piikkiin? Saat hyvän tekosyyn miehen käytökselle, ja samalla upotettua pääsi pensaaseen - "se vain on niin nuori, kyllä se tuosta kypsyy". Jos mies olisi samanikäinen kuin sinä, mitä ajattelisit? Jos hän olisi sinua 5 vuotta vanhempi, mitä ajattelisit? Sietäisitkö tuollaista?

Minusta sinä et nyt halua nähdä totuutta. Äijä on ihan lapsellinen, eikä ole valmis seurustelemaan. Se ei ole kiinni hänen iästään, vaan luonteestaan. Oma mieheni on minua 10 vuotta nuorempi, ja hän oli 21 kun aloimme seurustelemaan. Hän ei ole kertaakaan käyttäytynyt noin kuin sinun poikaystäväsi. Erään tuttavani mies taas on 40v. Hän kuuloostaa ihan samalta kuin sun äijä. Vastuuttomuus on luonteenpiirre, ja se harvoin muuttuu iän myötä (jos puhutaan yli teini-ikäisistä).

Lisäksi, tuntuuko sinusta että sinulla ei ole "varaa" vaatia mieheltä hyvää kohtelua? Ajatteletko, että kun olet nyt "saanut" nuoren miehen, niin sinun pitää sietää ohareita etkä saa edes mainita niistä, ettei moinen nuori saalis vaan karkaa sinulta? Oletko mielestäsi sen miehelle velkaa, kun hän sietää vanhempaa naista? Onko siinä hyvä lähtökohta parisuhteelle?

 

[ovimatto]

Lisäksi, tuntuuko sinusta että sinulla ei ole "varaa" vaatia mieheltä hyvää kohtelua?

Minäkin vähän ihmettelen tätä. Yleensäkin kyllä naiset tekevät sen virheen suhteen alussa, että he ovat liian kilttejä. Mies saa olla ja käyttäytyä miten vaan, nainen ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, ja siitähän seuraa vain se että mies luulee että se on ok ja jatkaa samaa rataa. Pätee muuten myös siivoukseen ja ruuanlaittoon, naiset yleensä aluksi hemmottelee miestä ja sitten se tulee miehille ihan puun takaa kun nainen suuttuukin siitä että mies ei koskaan siivoa tai laita ruokaa, ja juoksee vain kavereiden kanssa vaikka on sovittu yhteinen meno. Siinä saa nainen katsoa peiliin.

Naiset pelkää jostain syystä tätä nalkuttajan leimaa. Tällä tavalla varmasti itsestä tulee nalkuttaja, kun ensin mies saa käyttäytyä miten haluaa, ja sitten kun on opittu hyvälle ei olekaan niin helppo kääntää kelkkaa. Siinä saa nalkuttaa aika kauan että saa muutoksen aikaan, jos muutos edes on mahdollinen. Miksei siis naiset käy näitä keskusteluja heti suhteen alkupuolella siitä mikä on ok ja mikä ei? Ja jos ei yhteistä säveltä löydy, niin sitten etsitään joku itselle sopivampi kumppani.

Oma mieheni ei ole koskaan tehnyt ohareita, muuten emme olisikaan yhdessä koska olisin olettanut ettei hän ole tarpeeksi kiinnostunut minusta. Ja hänkin on muuten nuorempi kuin minä, tosin oli "jo" 25-vuotias kun aloimme seurustelemaan.

 

["Vastuuttomuus"]

25vuotias kaveri, joka opiskelee , käy töissä ja jolla on kavereita. Ei häneen todellakaan kuulu määritelmä "vastuuton". Paremminkin vastuuntuntoinen ja määrätietoinen kaveri. Sellainen, jolle opiskelu ja työ ovat ensimmäisenä, normaali vapaa rentoutuminen kavereitten kanssa tärkeää ja naisystävä noiden jälkeen. Erittäin hyvä tärkeysjärjestys tuossa vaiheessa elämää.

31-vuotias naisihminen sen sijaan on jo tuon vaiheen ohittanut. AP on työelämässä, hän voi jo keskittyä yksinomaan siihen ja parisuhteeseen, jolta odottaa enemmän, kuin mihin nuorimies vielä on valmis. Ikäero ei sinänsä todellakaan ole mahdoton, mutta selvästi he ovat ihan eri tasoilla elämänvaiheissaan.

Kaverin haluttomuus avainta tarjottaessa oli selvä signaali, jota olisi kannattanut kuunnella. Se todellakin on naiselta merkki siitä, jotta hän haluaa merkata ja sitouttaa kaverin ja kaverihan tämän ymmärsikin. Hän ei anna asian kaventaa omaa vapauttaan ja itsemääräytymisoikeuttaan, vaan ottaa tilansa.

Jos päämääränä ja toiveena on parisuhde, jossa pyritään yhteiselämään, joutuu tuossa tapauksessa odottelemaan ehkä pitkäänkin, ennen kuin toinen on saavuttanut saman vaiheen. Yli kolmikymppisen naisen biologinen kello tikittelee jo kiivaasti, joten epätasapainossa tämä suhde taitaa olla??

 

[Suorat sanat]

25vuotias kaveri, joka opiskelee , käy töissä ja jolla on kavereita. Ei häneen todellakaan kuulu määritelmä "vastuuton". Paremminkin vastuuntuntoinen ja määrätietoinen kaveri. Sellainen, jolle opiskelu ja työ ovat ensimmäisenä, normaali vapaa rentoutuminen kavereitten kanssa tärkeää ja naisystävä noiden jälkeen. Erittäin hyvä tärkeysjärjestys tuossa vaiheessa elämää.

Ihminen voi ihan hyvin olla vastuullinen yhdessä asiassa (esim. opiskelu ja työ), ja vastuuton toisessa (esim. kumppanin kohtelu). Oharien (jatkuva) tekeminen on vastuutonta, vaikka ihminen olisi itse presidentti. Mikäli kokee ettei kykene parisuhteeseen jossa lupaukset pidetään, olisi vastuullinen ratkaisu olla alkamatta parisuhteeseen.

Lisäksi olen kyllä eri mieltä siitä, että on "hyvä tärkeysjärjestys" olisi edes iän varjolla "opiskelu, työ, kaverit, naisystävä". Monilla 25-vuotiailla on jo useampia lapsia, ei tuossa iässä voi pitää enää normaalina tai etenkään "hyvänä" järjestystä, jossa seurustelukumppani tulee kaverien jälkeen. Ehkä sen ymmärtäisi ja se olisi hyväksi 15 vuotiaalle, mutta 25 on aikuinen, ollut jo vuosia. Etenkään hyvää ei ole se, että puoliso heivataan sivuun kuin vanha sukka heti, kun kavereilta tulee jotain kivempia ehdotuksia. Se on huonoa käytöstä minkä tahansa ikäiselle.

 

["Vastuuttomuus"]

Ihminen voi ihan hyvin olla vastuullinen yhdessä asiassa (esim. opiskelu ja työ), ja vastuuton toisessa (esim. kumppanin kohtelu). Oharien (jatkuva) tekeminen on vastuutonta, vaikka ihminen olisi itse presidentti. Mikäli kokee ettei kykene parisuhteeseen jossa lupaukset pidetään, olisi vastuullinen ratkaisu olla alkamatta parisuhteeseen.

Lisäksi olen kyllä eri mieltä siitä, että on "hyvä tärkeysjärjestys" olisi edes iän varjolla "opiskelu, työ, kaverit, naisystävä". Monilla 25-vuotiailla on jo useampia lapsia, ei tuossa iässä voi pitää enää normaalina tai etenkään "hyvänä" järjestystä, jossa seurustelukumppani tulee kaverien jälkeen. Ehkä sen ymmärtäisi ja se olisi hyväksi 15 vuotiaalle, mutta 25 on aikuinen, ollut jo vuosia. Etenkään hyvää ei ole se, että puoliso heivataan sivuun kuin vanha sukka heti, kun kavereilta tulee jotain kivempia ehdotuksia. Se on huonoa käytöstä minkä tahansa ikäiselle.

Tokihan se on noin, että moni on valmis jo parikymppisenäkin ottamaan vastuuta myös perheestä. Asiaa ei kuitenkaan voi yleistää kaikkia koskevaksi. Opiskeleva nuori mies tässä ap:n tapauksessa pitää kuitenkin oikean järjestyksen. Elämä ei voi olla vain opiskelua ja työtä, täytyy olla rentouttaviakin asioita, jotta jaksaa.

Kuten sanottua, tuolla parilla on erilaiset elämänvaiheet menossa. Kaveri tekee töitä valmistumisensa ja tulevaisuutensa hyväksi, nainen haluaisi sitoutumista ja ehkä perhettäkin.
Jokainen kypsyy asioihin tahtiinsa, ei kannata yrittää väkisellä ketään sitoa. Siitä seuraa pettymyksiä.

 

[Suorat sanat]

Tokihan se on noin, että moni on valmis jo parikymppisenäkin ottamaan vastuuta myös perheestä. Asiaa ei kuitenkaan voi yleistää kaikkia koskevaksi. Opiskeleva nuori mies tässä ap:n tapauksessa pitää kuitenkin oikean järjestyksen. Elämä ei voi olla vain opiskelua ja työtä, täytyy olla rentouttaviakin asioita, jotta jaksaa.

Kuten sanottua, tuolla parilla on erilaiset elämänvaiheet menossa. Kaveri tekee töitä valmistumisensa ja tulevaisuutensa hyväksi, nainen haluaisi sitoutumista ja ehkä perhettäkin.
Jokainen kypsyy asioihin tahtiinsa, ei kannata yrittää väkisellä ketään sitoa. Siitä seuraa pettymyksiä.

Millä lailla kaverien preferointi puolison yli on "rentouttavaa" tai toimii valmistumisen ja tulevaisuuden hyväksi? Ei yhtään millään lailla. Äijähän ei tee niitä ohareita minkään tenttiin luvun tai työkiireiden takia, vaan esim. siksi, että kaverit on pyytäneet bilettämään. En ymmärrä, miten saat siitä väännettyä vastuullista toimintaa.

25-vuotias ihminen joka käyttäytyy noin, on todellakin epäkypsä. Mutta ap:na en alkaisi odottelemaan muuttuuko hän siitä vastuullisemmaksi. Useimmat, jotka osaavat ottaa kumppanin huomioon, osaavat sen kyllä tehdä jo tuossa iässä. On ihan mahdollista, että tuo tyyppi opi sitä ikinä. Kannattaako 30+ ikäisen naisen sitten jäädä sitä mahdollista kypsymistä odottelemaan.. ei välttämättä. Todennäköisesti ap vaan katkeroituu, ja vaikka mies muuttuisikin joskus, ap muistaisi aina miten suhteen ekat n vuotta äijä kohteli häntä kuin arvotonta riepua.

 

[mietteitä]

Millä lailla kaverien preferointi puolison yli on "rentouttavaa" tai toimii valmistumisen ja tulevaisuuden hyväksi? Ei yhtään millään lailla. Äijähän ei tee niitä ohareita minkään tenttiin luvun tai työkiireiden takia, vaan esim. siksi, että kaverit on pyytäneet bilettämään. En ymmärrä, miten saat siitä väännettyä vastuullista toimintaa.

25-vuotias ihminen joka käyttäytyy noin, on todellakin epäkypsä. Mutta ap:na en alkaisi odottelemaan muuttuuko hän siitä vastuullisemmaksi. Useimmat, jotka osaavat ottaa kumppanin huomioon, osaavat sen kyllä tehdä jo tuossa iässä. On ihan mahdollista, että tuo tyyppi opi sitä ikinä. Kannattaako 30+ ikäisen naisen sitten jäädä sitä mahdollista kypsymistä odottelemaan.. ei välttämättä. Todennäköisesti ap vaan katkeroituu, ja vaikka mies muuttuisikin joskus, ap muistaisi aina miten suhteen ekat n vuotta äijä kohteli häntä kuin arvotonta riepua.

Aika kovaa tekstiä. Itse naisena en haluunut tuonikäisenä sitoutua, opinnot ja duuni ja kaverit, siihen vielä joku vakituinen miesystävä niin olisi pää hajonnut. Ne joilla oli tuolloin vakituinen parisuhde, niin tuntui että oli jatkuvia ristiriitoja ajankäytön suhteen. Aika moni parisuhde muuten purkautui vaikka molemmat opiskeli. Toinen juttu on sellainen, että ura ja jatkokoulutusjutuissa täytyy ottaa toinen ihminen huomioon. Periaatteessa jos toi kaveri haluaisikin lähteä ulkomaille koska duuniahan tässä kuppamaassa ei enää ole, niin olisiko hän silloinkin kypsymätön ihminen kun ei jää ap:n tykö? Ongelmahan on se, että ap elää eri elämänvaihetta kuin opiskeleva poikaystävä jolla on ihan erilainen viitekehys ympärillään. Jos sä käyt työssä niin sun elämäsi on kontrolloitua arkea, opiskelijaelämä on spontaania jossa sulla on periaatteessa koko ajan erilaisia mahdollisuuksia ja avoimet ovet mihin suuntaan tahansa. Koko ajan tapahtuu. Tietysti tässäkin on vähän alakysymyskin. Tiedän insinööropiskelijoita jotka on elänyt keski-ikäisen parisuhde-elämää jo 18-vuotiaasta asti sormus sormessaan. Mutta se on temperamenttikysymys.

 

[Suorat sanat]

Sanoin tämän jo aiemmin: kypsyyttä olisi jättää se parisuhde muodostamatta, jos sen ylläpito ei kiinnosta. Lapsellista on roikottaa mukana tyttöystävää, jos hänen kanssaan ei oikeasti kiinnosta viettää aikaa. Lapsellisen lisäksi itsekästä ja julmaakin. Tuo oharien teko ei millään lailla edistä miehen uraa tai opiskelua, en ymmärrä miksi tuohon vedotaan koko ajan, että miehellä on "opiskelu tärkeää ja se on ymmärrettävää". Eli se, ettei halua vakavaa parisuhdetta ja/tai lapsia ei tee vielä miehestä lapsellista - se tekee, että hän kohtelee puolisoaan huonosti sen sijaan, että lopettaisi (selkeästi itselleen merkityksettömän) suhteen.

Uskomattoman monen mielestä on ihan ok käytöstä tehdä puolisolle ohareita, ja jättää hänet tärkeysjärjestyksessä häntäpäähän. Miehen kannattaisikin ehkä etsiä sellainen puoliso, jolle on ihan ok olla se "paperilla tyttöystävä ja avopuoliso, käytännössä varakaveri jonka kanssa vietetään aikaa jos ei mitään muuta kivempaa keksi" -tyyppi. Kun kerran tuollaiseen suostuvia ja sitä normaalina pitäviä ihmisiä näkyy olevan noinkin paljon.

 

[wiltsujohanna]

Ongelmahan on se, että ap elää eri elämänvaihetta kuin opiskeleva poikaystävä jolla on ihan erilainen viitekehys ympärillään. Jos sä käyt työssä niin sun elämäsi on kontrolloitua arkea, opiskelijaelämä on spontaania jossa sulla on periaatteessa koko ajan erilaisia mahdollisuuksia ja avoimet ovet mihin suuntaan tahansa. Koko ajan tapahtuu.

Minä olen lähdössä opiskelemaan uutta alaa, miesystäväni käy säännöllisissä päivätöissä. Ryhdynkö nyt sitten spontaaniksi vastuuttomaksi hulttioksi, joka tekee ohareita miesystävälleen tämän tästä ihan luvan kanssa? Kun kerran elän ihan eri elämänvaihetta ja erilaisessa viitekehysympäristössä.

 

[Jotain]

Minä olen lähdössä opiskelemaan uutta alaa, miesystäväni käy säännöllisissä päivätöissä. Ryhdynkö nyt sitten spontaaniksi vastuuttomaksi hulttioksi, joka tekee ohareita miesystävälleen tämän tästä ihan luvan kanssa? Kun kerran elän ihan eri elämänvaihetta ja erilaisessa viitekehysympäristössä.

Kuule, aikuisopiskelijana voin sanoa sen veran, että aika paljon niitä mustasukkaisia aviopuolisoita ilmeni opintojen aikana. Siis aikuiset ukot oli mustasukkaisia naisen menoista. Meillä oli viikonloppumessuja ja iltaisin tehtiin yrityksille erilaisia caseja, jotka aiheutti jatkuvaa kinaa parisuhteissa . Oli vielä tiivis ja samanhenkinen opiskelijaporukka joten kaikkea sai todellakin rehelliseti kuulla. Yhden ukko yritti torpedoida tenttiin lukemista alkamalla remontin himassa. Mutta tämä meni ohi aiheen.

 

[hassua]

Minäkään en ymmärrä miksi kavereiden kanssa olo on rentouttavaa ja kumppanin kanssa ei? Minkälaisissa parisuhteissa te oikein elätte??

Minä valitsin kumppanikseni ihmisen joka on samalla paras ystäväni. Minusta kaikkein rennointa on olla juuri oman kumppanin kanssa, silloin kun voi olla juuri sellainen kuin on. Toki läheisimpien ystävienkin kanssa tämä onnistuu, mutta oma puoliso on kuitenkin aina se läheisin. Minä ja mieheni olemme aina viihtyneet toistemme seurassa parhaiten, teemme mielellämme kaksistaan vaikka mitä. Ihan samoja asioita siis mitä kavereidenkin kanssa, käydään leffassa, kahvilla, ulkona syömässä jne. Teemme näitä asioita myös erillään, kavereidemme kanssa, mutta mies sanoo että kivointa on minun kanssani.

Jos ei edes suhteen alussa se kumppanin seura tunnu kiinnostavan, niin miten lie käy jatkossa...