5-vuotiaan lapsen yhtäkkinen ummetus ja miten helpottaa sitä??? Neuvoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja täh?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

täh?

Vieras
Mikä voi aiheuttaa nopeasti kehkeytyneen ummetuksen aktiivisesti liikkuvalla, hyvin ja monipuolisesti syövällä hoikalla lapsella?

Viikko sitten alkoi valittamaan että vatsassa on huono olo. Ruoka ei tahtonut maistua, mutta söi kuitenkin. Sanoo että tuntuu ettei kakka tule kunnolla.

Ostin luumunektaria ja lapsi on lasillisen sitä ottanut joka aamu ja vettä juonut enemmän. Tänään kun meni kakkalle, kävin tarkistamassa, minkälaista kakkaa oli tullut. Ehkä ruokalusikallinen kastemadon näköistä nauhaa. Eli kovalla on.

Annoin sitten Microlax-peräruiskeen ja vatsa tyhjenikin ja lapsi sanoi että on parempi olo.

Miten nyt ehkäistä ettei uudestaan mene kovalle? Tämä on uusi vaiva meillä, ja kyllä ruokavaliossa on paljon kuituja ja kasviksia, sekä saa tarpeeksi nesteitä.
 
Meillä on auttanut sokerien rankka vähentäminen (myös piilosokerin, esim. tavallisessa jugurttipurkillisessa on 7-8 sokeripalan verran sokeria) ja kasvisten lisääminen, etenkin kukkakaali ja parsakaali pitää meillä lapsen vatsan toimivana.
 
[QUOTE="mie";29533130]Leseet jugurtin seassa joka aamu auttaa meillä pitämään esikoisen vatsan kunnossa
Ja vettä, vettä ja lisää vettä[/QUOTE]

Nämä unohtui... leseet on oikeasti hyvin toimiva konsti ja juurikin tuo juominen.
 
DUODECIM: Itsehoito

Toiminnallinen ummetus on lapselle kiusallinen vaiva, jolla on taipumus ylläpitää itseään ja joka usein muuttuu vaikeammaksi ajan myötä. Ummetuksen paras hoito on ennaltaehkäisy, ja jos lapsella on taipumus ummetukseen, ruokavalioon on hyvä lisätä ulostemassa kasvattavia ainesosia. Imeväiselle voi korvikkeeseen lisätä mallasuutetta (esimerkiksi 1 teelusikallinen desilitraan korviketta). Vanhemmille imeväisille voidaan antaa porkkanaraastetta, luumusosetta, luumumehua tai päärynäraastetta. Yli viiden kuukauden ikäisten tulisi syödä täysjyväviljasta valmistettuja vellejä ja puuroja. Ruokaan voi myös lisätä vehnäleseitä (1–2 rkl päivässä). Leikki- ja kouluikäiset lapset puolestaan tarvitsevat kuitupitoisia ruokia, kuten täysjyväviljoja (ruisleipää), vihanneksia ja hedelmiä. Ruokavaliossa on syytä välttää suolen toimintaa hidastavia ruoka-aineita, kuten mehukiisseliä (mustikka, puolukka, viinimarja), kaakaota ja banaaneja, samoin valkoisia viljavalmisteita ja runsassokerisia juomia. Myös runsasta maidon juontia on syytä rajoittaa. Vesi ja laimeat mehut ovat parhaat lisänesteet. Maitotuotteista osa kannattaa tarjota hapanmaitovalmisteina (jogurtti, piimä, viili), sillä ne eivät aiheuta ummetusta yhtä paljon kuin happamattomat tuotteet. Jos maitotuotteet jätetään kokonaan pois ruokavaliosta, on syytä käyttää kalkkivalmisteita (vähintään 500 mg vrk:ssa).

Säännölliset WC-tavat ovat keskeisiä ummetuksen hoidossa. Koska ulostamistarve on suurimmillaan ruokailun jälkeen, lapsi tulisi totuttaa WC-käyntiin pääaterian jälkeen, vaikka lapsen omasta mielestä ulostamistarvetta ei olisikaan. Rauhallinen 10–15 minuutin istunto on suotava. Onnistunut ulostaminen on syytä noteerata, mutta epäonnistuneesta tuokiosta ei pidä moittia. Jos lapsi selvästi panttaa ulostamista, tulisi hänet hyväntahtoisesti ohjata myös tällöin WC:hen.

Rintaruokitulla lapsella 10 vrk:n välit ulostamisessa ovat mahdollisia, ilman että asiaa täytyy puuttua. Ulostusrefleksiä voi kotioloissa stimuloida lämpimällä vedellä, jumppaamalla alaraajoja vatsan päälle tai painamalla peräaukon alareunaa varovasti alaspäin pumpulitikulla. Liiallista stimulaatiota tulee kuitenkin välttää. Kiinteän ruoan aloittaminen voi aluksi hidastaa suolen toimintaa ja nesteen lisääminen soseen joukkoon voi parantaa tilannetta. Mallasuutetta, luumua tai mangoa voi käyttää lisänä. Varsinaisia lääkkeitä tarvitaan harvoin.

Milloin hoitoon

Ummetuksesta voi ajan myötä tulla vaikea, lasta ja perhettä rasittava ongelma. Näin ollen siitä kannatta ottaa ajoissa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin. Alle 4-vuotiailla kuukauden mittainen ummetusongelma ja vanhemmilla lapsilla kahden kuukauden kestänyt ummetus ovat riittäviä syitä hakeutua hoitoon. Melko varhain on hyvä aloittaa lääkitys, jonka avulla uloste pehmentyy ja tulee helpommin ulostettavaksi. Käyttökelpoisia lääkkeitä on kolmea tyyppiä (laktuloosi, makroglivalmiteet ja natriumpikosulfaatti) ja niitä annetaan useiden viikkojen ajan niin, että lapsi ulostaa esimerkiksi yhden melko löysän ulosteen päivässä. Vaikeassa ummetuksessa hoito aloitetan säännöllisesti annetuilla peräruiskeilla, jotka tyhjentävät paksusuolen mahdollisimman täydellisesti.
 
Hyviä neuvoja, kuitenkin kaikki meillä normaalielämässä jo käytössä.

Talkkunajauhoja lapsi lisää itse jokurttiin ja puuron sekaan, tykkää sen mausta ja on todella kuitupitoista. Vaaleaa leipää meillä ei syö kukaan ja herkkupäiväkin on kerran viikossa, siitä ei luovuta.

Mutta seuraillaan tilannetta nyt...
 
Suosittelen lämpimästi myös jo mainitsemaani lääkitysytä, jonka avulla uloste pehmentyy ja tulee helpommin ulostettavaksi. Käyttökelpoisia lääkkeitä on kolmea tyyppiä (laktuloosi, makroglivalmiteet ja natriumpikosulfaatti) ja niitä annetaan useiden viikkojen ajan niin, että lapsi ulostaa esimerkiksi yhden melko löysän ulosteen päivässä.
 

Yhteistyössä