Toggle sidebar

5v lapsen käytös - missä menee normaalin raja? Miten muilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ddd
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
D

Ddd

Vieras
Meillä siis on erittäin tulisieluinen ja tempperamenttinen himpun vaille 5v talossa, halutessaan taitava ja tekevä ja on hyvin sosiaalinen kaikkien kaveri...
Olemme "uusperhe" jossa 5v tapaa isäänsä jokatoinen vkl ja perheeseen kuuluu 1v pikkusisarus.
Pientä kiusantekoa lukuunottamatta on sisarensa kanssa tosi nätisti, isänsä luona kuulema varsin tottelevainen ja omatoiminen... ..kokee minut ja mieheni vanhemmikseen, ja käy omien sanojen mukaan isällään "vain kylässä " eikä isä pidä lapseen muulloin yhteyttä.
Viimeisen vuoden olen havainnut, ettei isältä tulo sujukaan enää mutkattomasti..
4Päivää isältään tultua on täällä raivopää, ensin kaksi päivää käytös kärjistyy tavaroiden viskelyksi ja minun mätkimisen yrittämiseksi, kaksi päivää meillä on hyvin uhmakas kaikkitietävä paiskomassa ovia ja kirkumassa kuinka hän ei ainakaan tee/tottele/halua yms ja nakkelee niskojaan silmiään pyöritellen kaiken ollessa "iha sama." Ja kaikki tämä kohdistuu vain minuun (Äitiin )..Tämän jälkeen elämä tasaantuu ja asettuu taas uomiinsa.
Mitå voin tehdä noille raivareille? on kokeiltu tarrataulua, rauhoittautumis penkkiä, keskustelua.. nykyään keskustelen kaiken minkä voin, lyönnin jälkeen istuu sylissä rauhoittumassa ja tämä toimii..mutta mikä olisi toimiva keino Ennen kuin hän lyö?!
onko muiden lapset tämän ikäisenä tulta ja tappuraa??
kodin ulkopuolella käyttäytyy varsin hyvin, on sisäistänyt kerhon ym säännöt oikein hyvin eikä kavereiden kanssa ole ongelmia. Ymmärtää raivarin jälkeen toimineensa väärin, keskustellaan niistä pitkästi ja pyytää oma-alotteisesti anteeksi.
 
Lapsi on kertonut ikävöivänsä iltaisin kotiin, ja olevansa mustasukkainen pikkusisarelleen..en tiedä voiko herkkä lapsi purkaa sitö raivollaan? haluaa itse kuitenkin mennä isälleen ja ikävöi myös isäänsä.
 
Minulle tulee mieleen, että on mustasukkainen pikkusisarukselle, joka saa viettää äidin kanssa nuo viikonloput kahdenkesken, kun taas hänet passitetaan pois. Kun kerran isä on hänelle melko etäinen eikä hän koe tätä "oikeaksi" vanhemmakseen, isän kanssa vietetty aika ei tätä välttämättä kompensoi.

Joten lääkkeeksi ehdotan kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa niinä viikonloppuina, kun hän on kotona. Sekä jutustelua aiheesta, mutta kuitenkin riittävän tiukkaa suhtautumista lyömiseen yms. käytökseen. Kyllä 5-vuotiaan pitäisi jo ymmärtää, että silllä tavalla ei kiukkua pureta. Äidin läheisyyden ei pitäisi tulla palkkiona tuollaisesta käytöksestä, vaan sitä ja kahdenkeskistä aikaa pitäisi tarjoilla muissa yhteyksissä.
 
viera.s tuota mäkin olen miettinyt.. Olen yrittänyt puhua lapsen kanssa kiukusta ja siitä mitkä on sopivia tapoja tämä purkaa, tänään laskimme yhdessä kymmeneen kun kiukku hiipi liian isoksi. Teen myös pikkusisaren ollessa päiväunilla mahdollisimman mielekästä kahden lapsen kanssa,ja otamme muulloinkin kahdenkeskistä aikaa usein, pyrin erottamaan tämän ajan siihen kun sitä ei saa ns.palkinnoksi raivoilusta. Lapsi kertoi myös häntä vaivaavan, kun isä sanoo kaikkeen "joo ", asiayhteydestä käsitin että yrittää testata isällään rajoja mutta niitä ei ole samoissa asioissa kun kotona, tästä olen keskustellut jo isånkin kanssa tuloksettomasti. Ymmärtääköhän 5-vuotias kerta toisensa jälkeen käytöksellä hakea kotona rajat jos niitä ei sen kummemmin ole pariin päivään ollut?
 
meillä on osittain tota samaa. isä on kyllä enemmän lasten elämässä mukana mutta kun niitä rajoja ei siellä pahemmin ole niin lähes joka kerta testaa saisko samat asiat äidillä läpi. Meillä kestää aina yhden päivän toi raivoaminen/uhoaminen. joo ja asiasta on isälle puhuttu mutta eipä niitä rajoja vaan tunnu sinne löytyvän ja on jo kolme vuotta menty näin.Hyvä isä on muuten mutta liikaa periksi lapselle antava
 
Miksi eron jälkeen toinen vanhempi saisikaan kasvatusperiaatteita sanella? Yhtä lailla isä voisi vaatia löysempää kuria. Tietysti olisi hyvä tärkeimmistä asioista sopia yhdessä, mutta asenne ei voi olla sellainen, että toisella vanhemmalla on yksinoikeus rajat määrittää, myös siellä etävanhemman kotona.

Joka tapauksessa kyllä lapsi oppii siihen, että eri kodeissa on vähän erilaiset säännöt. Ei se yksinään varmasti mitään monen päivän raivoamisia aiheuta, kun kumpikin vanhempi pitää johdonmukaisesti kiinni omista säännöistään. Uskoisin siis, että se mustasukkaisuus on aloittajan tapauksessa suurin selittävä tekijä, ihan jo tuosta ongelmien ilmenemisajankohdasta päätellen.

Minä olen muuten tyyni, ymmärtäväinen, keskusteleva ja monissa asioissa melko lepsukin vanhempi, mutta meillä on ihan nollatoleranssi kaikenlaiseen toisten satuttamiseen. Jos minua lyödään tai heitetään jollain, silloin kyllä suutun! Tietysti tuosta paljon keskusteltiinkin silloin kun lapsi oli pieni, mutta nykyään tietää ettei sellainen vaan käy päinsä. Joskus todella harvoin kun kuitenkin kiukuspäissään minua jollain heittää, tajuaa kyllä heti virheensä ja pyytää anteeksi.
 
Minun mielestäni kukaan ei voi nääritellä sääntöjä toisen kodissa, mutta mielestäni eron jälkeenkin olisi hyvä sopia myös lasta koskevista yhtenäisistä säännöistä. :) Meillä lapsi ymmärtää, että eri paikoissa on erilaiset säännöt ja tästä on keskusteltu paljon, mutta toisaalta on olemassa sääntöjä Ja tapoja joista lapsi itse kyselee ja kokee niiden olemassaolon tuovan turvaa.
Minä kiitän teitä vastauksista, toivat ehkä tukea siihen omaan ajatukseen syistä. :)
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa