Sanokaas ny mikä tota tyttöä oikein risoo.
Tällä viikolla alkanu merkillinen temppuilu nukkumaan menossa. Tai sitä oikein temppuiluksikaan voi sanoa, kun se itkee tihrustaa turhanaikaisia asioita jopa 2 tuntia...
Me ollaan aina nukutettu lapset, niin että istutaan vieressä niin kauan että nukahtaa. sopii mulle kunhan se kestää alle puoli tuntia. Siinä voi laps vielä viimeiset huolenaiheensa kertoa jos tulee mieleen.
Niin toissailtana ja taas tänään: se ei edes yritä nukahtaa, kun alkaa semmonen itkun viuraaminen, että pelottaa ja tarttis päästä äitin ja isän sänkyyn nukkumaan. (Ei käy koska siellä on pikkuveli ja sitäpaitsi olis syytä alkaa muutenkin nukkua enempi omassa sängyssään, nyt tulee jokseenkin joka yö meidän väliin, vaikka omassa nukkumisesta saa palkintoja.)
On nukahtanut/nukutettu omaan sänkyyn jo semmoset 4 vuotta.
Kuulema jännittää. Uusi huone (öhhh... ollut noin 3 vuotta, sängyn paikka vaihdettiin syksyllä) ja uudet huonekalut (pöytä ja tuoli, jotka hän itse halusi ja itse valitsi).
Mielikuvitus kuulemma sanoo, että niissä paikoissa, joihin ei sängystä näe, ilmestyy jotain kamalaa. Mitkään vakuuttelut ei auta, ei auta vaikka iskä tarkastaa kaapit yms.
Mulla vaan menee käämit aika nopsaan tän asian kanssa. Iskän kanssa nukahtaa vähän paremmin (silti "äitin vuoro" on kummallakin lapsella "se parempi" - vaikka nukahtaminen äitin kanssa kestää aina kauemmin. Missään temppuilussa en ikinä anna periksi - siitä se ei voi johtua.)
Mistä tuommonen voi johtua? Liittyykö se johonkin 6-v uhmaan tai mikä kausi se ny oli? Onko kenenkään muun 6-v yhtäkkiä tullut samanlaiseksi?
Mä en meinaan kestä jos mun loman (ollu viikon, ollaan oltu lähinnä kotona tekemättä "mitään") kaikki illat menee tähän et yks viuraa yhdeksästä yhteentoista...
|O
Tällä viikolla alkanu merkillinen temppuilu nukkumaan menossa. Tai sitä oikein temppuiluksikaan voi sanoa, kun se itkee tihrustaa turhanaikaisia asioita jopa 2 tuntia...
Me ollaan aina nukutettu lapset, niin että istutaan vieressä niin kauan että nukahtaa. sopii mulle kunhan se kestää alle puoli tuntia. Siinä voi laps vielä viimeiset huolenaiheensa kertoa jos tulee mieleen.
Niin toissailtana ja taas tänään: se ei edes yritä nukahtaa, kun alkaa semmonen itkun viuraaminen, että pelottaa ja tarttis päästä äitin ja isän sänkyyn nukkumaan. (Ei käy koska siellä on pikkuveli ja sitäpaitsi olis syytä alkaa muutenkin nukkua enempi omassa sängyssään, nyt tulee jokseenkin joka yö meidän väliin, vaikka omassa nukkumisesta saa palkintoja.)
On nukahtanut/nukutettu omaan sänkyyn jo semmoset 4 vuotta.
Kuulema jännittää. Uusi huone (öhhh... ollut noin 3 vuotta, sängyn paikka vaihdettiin syksyllä) ja uudet huonekalut (pöytä ja tuoli, jotka hän itse halusi ja itse valitsi).
Mielikuvitus kuulemma sanoo, että niissä paikoissa, joihin ei sängystä näe, ilmestyy jotain kamalaa. Mitkään vakuuttelut ei auta, ei auta vaikka iskä tarkastaa kaapit yms.
Mulla vaan menee käämit aika nopsaan tän asian kanssa. Iskän kanssa nukahtaa vähän paremmin (silti "äitin vuoro" on kummallakin lapsella "se parempi" - vaikka nukahtaminen äitin kanssa kestää aina kauemmin. Missään temppuilussa en ikinä anna periksi - siitä se ei voi johtua.)
Mistä tuommonen voi johtua? Liittyykö se johonkin 6-v uhmaan tai mikä kausi se ny oli? Onko kenenkään muun 6-v yhtäkkiä tullut samanlaiseksi?
Mä en meinaan kestä jos mun loman (ollu viikon, ollaan oltu lähinnä kotona tekemättä "mitään") kaikki illat menee tähän et yks viuraa yhdeksästä yhteentoista...
|O
