6v tytön syömiset kestää tolkuttoman kauan

[huoh.]

Olisiko antaa vinkkejä /kokemuksia kun 6v tyttö on aina ollut vähän huono syömään mutta nyt tää ruoan kanssa pelleily on saanut ihan uudet mittasuhteet ja ruokailu / aamupala kestää oikeasti tuntitolkulla! Vaikka on itse pyytänyt esim. jotain tiettyä leipää, syö sitä yli tunnin verran!! Siis ei vaan saa alas sitä. Sitten kun kysyy miksi, ei joko osaa sanoa (alkaa itkemään) tai sanoo että on pahaa. Vaikka on siis itse pyytänyt ja saanut just sellaisen kun halusi.

Samoin lounas / päivällisen kanssa leikitään ja närpitään vaan ruokaa ja kohta sanotaan että en jaksa vaikka on syönyt vain pari lusikallista. Ruokailu kestää niin kauan että ruoka kylmenee moneen kertaan.

Sen lisäksi ei tahdo pysyä pöydässä vaan lähtee sata kertaa pois pöydästä koikkelehtimaan jonnekin.

Mitä ihmettä voisi tehdä? Tässä on aika kyllästynyt sanomaan samoista jutuist tuhansia kertoja. On yritetty hyvällä ja pahalla mutta mikään ei auta.

 

[(Laura)]

Minulla on samanikäinen poika jolla on hahmottamis ja keskittymisongelmia. Pukeminen ja syöminen on hidasta. Hahmottamisen ongelmaa on myös, kuten että nyt vasta osaa syödä kunnolla lusikalla, haarukkaa ja veistä vasta harjoitellaan sillointällöin. Syöminen kestää tunnin. Se on minun raja jolloin lopetetaan ruokailu, muuten menisi kaksikin tuntia. Välillä itkettää, ei kuulema jaksa, mutta kohta pyytää ruokaa kun on nälkä jos jättää ruokailun kesken.. Itku tulee kun tuskastuu istumaan yhdessä kohti, tätä on tutkittukin. Lapsi on pienryhmässä avustajan kanssa ja ruokailu on eskarissakin iso ongelma.

Tähän asti ei ole keksitty muuta kuin tarjoilla pienen ateriat useammin. Vieressä pitää istua ja hoputtaa. Lapsi unohtuu muuten touhuamaan omiaan tai karkaa pois pöydästä. Yksi aamu laskin että yhden jogurtin syömiseen meni 35min ja sanoin 28 kertaa, että ota nyt lusikallinen suuhun.. Pitää myös sanoa "nielaise" kun poika jemmaa eväät poskeen.. Hirveät kehut kun saa syötyä.

Ohjeita eskarista oli säännölliset ruoka ajat. Pienet annokset. Ei ylimääräistä mehua yms. Ruokien välillä. Ruokailu aina! Samassa paikassa. Jos yökkii tai itkee niin saa lopettaa, mutta seuraava ruoka maksimissaan kahden tunnin päähän.

Meillä luo oman haasteensa myös pojan paino joka kiikkuu just ja just normaalin rajoissa, eli pitäisi syödä hyvin koska on tosi laiha. Tämän ratkaisimme tarjoamalla pienten aterioiden kanssa rasvalisää tai muu energiapitoinen ruoka. Esim.välipala rahkaa jogurtin sijaan, perunaan voinappi, pähkinöitä ja juustoa iltapalalla yms.

Pyydä apua neuvolastasi. Ja koita parhaasi pysyä rauhallisena vaikka se tympii hoputtaa ja odottaa. Kun itse rauhoittuu, se vähän auttaa myös lasta.

 

[Echo]

Sano sille että jos karkaa pöydästä kesken syömisen niin menettää ruokansa. Ja sit vaan lautanen pois jos karkailee.

Syömisen suhteen pitäisi puolen tunnin riittää, siis silloin kun on ruoka lisukkeineen edessä ja valmiina syötäväksi. Laita tyttö istumaan niin että näkee kellon, eskari-ikäinen varmaan ymmärtää että "kellon pitkä viisari kun menee tuohonjatuohon niin sit ruokailu loppuu".

 

[vieerr]

tietty aika ruokailulle, vaikka kakskyt minuuttia, voi ottaa herätyskellon siihen viereen ja näyttää viisareista milloin aika loppuu, sit syö minkä syö ja pois pöydästä. Seuraava ruoka sit vasta normaalina ruoka-aikana, tätä kun tarpeeksi kauan toistaa, niin luulis nälkä tulevan loppujenlopuks.

 

[(Laura)]

Joskus olen kokeillut kellon kanssa vahtaamista. Koita syödä, enää minuutti aikaa. Poika itkun seasta koittaa nieleksiä äkkiä että ois äidille mieliksi, räkä valuu suuhun ja oli varmasti paha olla.

En halua ruokailusta tehdä kiusaamista. Pitää keksiä jotain muuta kuin pakottaa ja itkettää ja kytätä kelloa. Joku raja tietysti oltava ettei koko päivä mene pöydässä, mutta 20 min munakellon tikittäessä vieressä on ilkeilyä.

 

[viisikymppinen isoäiti]

no sanot, että ruokailu saa kestää puoli tuntia, jos siinä ajassa ei ole syönyt, niin ruoka pannaan pois ja seuraavan kerran sitä saa vasta seuraavalla ruokakerralla. samoin jos lähte pöydästä. niin ruoka menee heti automaattisesti pois. eikä taas saa ennen kuin on seuraava ruokailu. mitään ylimääräisiä välipaloja ei sitten anneta, vaikka se nälkä iskisi.

 

[Silloin joskus]

Eeeh... Nyt nousee muisto omasta lapsuudesta... Mä olin tollanen. Meillä oli perhedynamiikassa ongelmaa. Vanhemmat oli eronnu. Äiti pariin kertaan syvässä masennuksessa...

Ruokaoireilut on usein merkki jostain aika syvästäkun... Rakkaudenkaipuuta, pelkoa, surua, epävarmuutta, ahdistusta...

 

[Silloin joskus]

Jatkan vielä, että en niinkään keskittyisi siihen, että syöminen kestää kauan, vaan siihen, että ruoka ei maistu. Tunnen vieläkin palan kurkussa... Muistan sen olon silloin lapsena. Jotenkin se, kun ruoka symboloi rakkautta ja huolenpitoa... En tiedä miten selittää. Oli aika, jolloin mulle ei maistunut mikään, oli aina paha olo, pelotti (joku?). Kerran sitten äiti lämmitti sienikeittoa mulle ja mulla vaan valui kyyneleet kun söin sitä. Silloin äiti sanoi, että ehkä se olikin tämä (patoutunut itku) joka sen pahan olon mun sisällä oli aiheuttanut.

Tarjoa jotain oikein rakkaudella. Jotain oikein lämmittävää, kermaista lohturuokaa ja ole tosi tosi läsnä tytön kanssa... Katso, huomaatko jotain erilaista...

 

[TiiBii]

Mä olin penskana hyvin vähäruokainen. Esim kahden desin jogurttipurkki olisi riittänyt mulle kolmeksi kerraksi. Päivällisellä mulle riitti yksi pieni peruna ja yksi lihapulla. Kokonainen voileipä-voi kauhistus! Mummo leikkeli mulle reikäleivästä pieniä siivuja halkomatta, silleen kun kuivakakustakin leikataan paloja.

Tarpeeksi pieniä annoksia tarjolle! Muuten alkaa ahdistaa eikä ruoka maita lainkaan.

Ja voihan pöydällä olla vaikka koko päivän kulho porkkanatikkuja, minitomaatteja ja muuta terveellistä pikkupurtavaa, jota voi sit sopivassa välissä järsiä.

 

["Jutta"]

Mä olin penskana hyvin vähäruokainen. Esim kahden desin jogurttipurkki olisi riittänyt mulle kolmeksi kerraksi. Päivällisellä mulle riitti yksi pieni peruna ja yksi lihapulla. Kokonainen voileipä-voi kauhistus! Mummo leikkeli mulle reikäleivästä pieniä siivuja halkomatta, silleen kun kuivakakustakin leikataan paloja.

Tarpeeksi pieniä annoksia tarjolle! Muuten alkaa ahdistaa eikä ruoka maita lainkaan.

Ja voihan pöydällä olla vaikka koko päivän kulho porkkanatikkuja, minitomaatteja ja muuta terveellistä pikkupurtavaa, jota voi sit sopivassa välissä järsiä.

Mä peesailen tätä.

Pieniruokaisia usein pelottaa, jos on lautasella liikaa ruokaa.

Meillä on molemmat lapset pieniruokaisia, ja tosiaan se ruoan määrä siinä lautasella pitää olla tosi pieni, esim. 3 babyporkkanaa, 1/4 perunaa ja puolikas lihapulla. Isomman määrän jos laittaa, lapset menee "lukkoon" eikä mitään meinaa mennä alas.

Ja aamupala on sellainen että se ei välttämättä uppoa lainkaan. Tai sitten vasta muutaman tunnin päästä heräämisestä.
Enkä mä viitsi pakottaa syömään. Hyvin kasvavat ja kehittyvät pienistä ruokamääristä huolimatta.

Omasta lapsuudesta taas muistan ne muutamat kerrat kummieni luona, kun pöydässä piti istua niin kauan että lautanen oli tyhjä kolme tuntia taisi olla ennätys.

 

[Silloin joskus]

Samaa mieltä näiden pari edellisen kanssa, eli pieniä annoksia

 

[leijona76]

Ehdotan minäkin että laita ap pikkuannoksia lautaselle ja esim puolikas leivänpala kerrallaan. Mullakin kokemusta siitä että joitakin lapsia määrä ahistaa ja semmonen pikkusatsi helpottaa. Mulla oli hoidokki jonka lautaselle pantiin puoli pottua ja lihapulla sekä pala kurkkua ja toinen tomaattia. Oma lapsenikin on sitä laatua että syö hiukan ja ottaa lisää sitte jos tarvii. Toisekseen joku järki tuohon ruokailunkestoon. Eihän sekään tee lapselle hyvää että istuu tuntitolkulla.

 

[ohhoh]

Kuten edellä jo mainittu: pieniä annoksia ja tietty aikaraja ruokailuun. Piste.

Jos 6v ei kestä ruokapöydässä vaan sinkoilee sinne tänne kesken ruokailun, niin jossain on kuitenkin vika...

 

[Kompsis]

Pienille annoksille komppaus täältäkin! Kaksikymmentä minuuttia kellosta kytäten kuulostaa kamalalle ja ahdistavalle, anna ruokailuun aikaa ainakin 45 minuuttia ja pidä kiinni siitä että seuraavan kerran ruokaa saa vasta seuraavalla aterialla. Sitä en sitten kyllä ymmärrä yhtään miksi lapsi saa sinkoilla pöydästä sinne ja tänne ruokailun aikana? Ei kai se keskity syömään jos koko ajan miettii jotain muuta ja käy ravaamassa milloin missäkin.. Eli ehdoton ei semmoiselle, pöydässä istutaan niin kauan kun syödään ja kun poistuu niin se on sen merkki että ruokailu on loppu.

Istuuko eskarissa paikallaan? Miten ruokailu on aiemmin sujunut kotona/hoidossa?

 

["jonna"]

....monipiippuisia juttuja.

Itse lähtisin kanssa niistä pienen pienistä annoksista. Esim leipä just tuollai miten ylempänä kuvattiin, ihan ohuina siivuina. Esim vaasan ruispalan voi leikata pitkittäin kolmeksi tikuksi, voidella ja antaa tikun kerrallaan, tai puolikkaankin.
Eikä mun mielestä mitään kauhistelua/ärtymystä, että itsehän tätä leipää pyysit, miksei se nyt maistukaan. Ei maistu jos ei maistu.

Ihan minimini annoksia. Sellaista ei olekaan kuin naurettavan pieni annos. On vain vanhemmat, jotka pääsevät kehumaan, että olipa kiva että maittoi, haluaisitko lisää? -ja annos on tuolloin voinut olla se pienen pieni pala perunaa, puolikas lihapulla ja se leipäpalan kolmasosan puolikas.
Ja jos kerta ihan tuollaista keskittymishäiriöö on todettu. Nii sitä suuremmalla syyllä se pieni annos. Liian isoista annoksista sitä tosiasiaa menee jotenkin lukkoon.

En tiedä onko se miten pahasti väärin, mut kyllä meillä lapsi saa syödä kahteen kertaan kaikkia ruokia, jos vaan kotona ollaan. Eli aamupalalla voi ottaa kaksi muroa. Mennä leikkimään, ja tulla jatkaa puolen tunnin päästä. Mut meillä se on mahdollista. Ja itseasiassa meillä lapsi sanoo kun "ruuan voi laittaa kaappiin", sen jälkeen ei syö enää.
Ja sen pienen pienen annoksen jälkeen saa jälkiruuan. Vanhemmat vain pitää huolen, että se jälkiruoka on "terveellistä". Esim marjoja, jugurttia, banaania, marjakiisseliä, maitokiisseliä - so what mitä se on, jos sitä menee vähänkin sen pienen pienen ruuan päälle, nii onhan siinä jo monipuolisuutta yllinkyllin.

Se on vaan tämä meidän ja vanhempiemme sukupolvi pakottamalla, kiristämällä, uhkailemalla, ja ylensyöttämällä opetettu syömään yli tarpeidemme. Harva, todella harva syö liian vähän, ja silloinkin monesti taustalta löytyy joku sairaus, tai juuri perheen ongelmat.-ihan niin kuin toistekin päin, syödään liikaa jotta kaikille tulis hyvä mieli.

Meillä lapsi syö tai ei syö. Saattaa syödä kohta. Ja sit mennään tekee sen jälkeen jotain muuta kunnes seuraava ruoka-aika on. Ja tankkauskausia tulee, joihin mun mielestä kuuluu vastata, samoin kuin pieniruokasempiakin kausia.

 

[kiitos]

Kiitos! Saan varmasti minäkin näistä apua meidän pieniruokaisen ruokailuun.Meilläkin sinkoillaan ruokapöydästä pois. Syy on selvästi se, ettei maistukkaan tai tulee tuo mainittu ahdistus tuputtamisesta. Kun vain saisi miehenkin ymmärtämään, ettei tuputtamalla, kiristämällä ja uhkailulla saa kuin hallaa aikaan....!

 

[Åäåäöpåäöp]

Älä vanhempana stressaa syödyn ruuan määrästä. Jotkut lapset vain syövät tosi vähän ja elävät sillä. Eihän syö sit ylimäärä välipaloja nälkäänsä? On tyttöjä jotka syövät naurettavan vähän.

 

[totas]

Se on vaan aika hankala sitten koulussa saada mitään erityiskohtelua ruokailun suhteen....

 

[leijona76]

Se on vaan aika hankala sitten koulussa saada mitään erityiskohtelua ruokailun suhteen....

Se on kyllä tota meijän pikkuannoksista auttanu nyt ekalla että ne saa ottaa itse. Opelle se on ihan ok. Vaikka ois se pottu ja lihapulla. Ei se tarvi mitään erityiskohtelua, kaikki ottavat sen verran kun syövät. Ruoka-aika on mikä on. Luultavasti se lapselle sopiva annos meneekin nopeammin kun semmonen mikä tuntuu liian paljolle.

 

[njaah]

Niinhän nuo kestää, meillä on 2 tolkuttoman hidasta syöjää. Nyt jo teinejä. En ymmärrä miten koulussa ovat siinä aikarajassa saaneet syötyä, tai sitten ottavat todellakin puoli pottua tms.
Kylmänä nuo aina ovat lopulta suurimman osan ruoastaan syöneet. Hoputtaa yritän mutta en viitsi ottaa ruokaa poiskaan, kun jäävät sitten ruokamäärät todella pieniksi tai kohta olisi kuitenkin nälkä.
Omahan tuo on häpeänsä kun käyttävät päivästään pari tuntia pelkkään ruokapöydässä istumiseen.

 

["Maribel"]

Perusasiat kuntoon. Säännölliset ruokaluajat, ei mitään ruokaa tai juomaa niiden välissä. Mehut limsat keksit ym pois, samoin maito jos juo sitä paljon. Pienet annokset. Jos lapsi karkaa pöydästä, annos pois ja seuraava vasta seuraavalla ruoka-ajalla. Munakelloon 30 min aika ja sen jälkeen ruoka pois pöydästä, välipalalle vähemmän. Ei mitään huomiota lapsen temppuiluun eikä aneluita, kehotuksia tai uhkauksia. Syö itse, pyydä hyväsyömäisiä lapsia malliksi. Max 5 päivää niin normaali lapsi alkaa syödä. Tietenkin jos on diagnoosilapsi, niin asia mutkikkaampi. Monille lapsille ruokapöytä on aikamoinen vallankäyttöpaikka.

 

["omo"]

Olin lapsena todella nirso. Ruoka maistui pahalle. Päiväkodissa taputtivat, kun söin lautasen tyhjäksi. Kaikki hoitajat ja lapset, katsokaa omoa, joka söi lautasensa tyhjäksi. Ahdisti. Sama homma toistui kotona. Jos en syönyt nätisti ajallaan (30min), ruoka lähti pois tai vaihtoehtoisesti pakkosyötettiin. Oli pieniä annoksia, minimaalisia, kehuttiin ja palkittiin. Koin kaikki palkinnot ahdistavina ja painostavina. Huonoina päivinä ei mennyt alas yhteensä kuin ehkä se lihapulla ja puolikas peruna. Ja aina siitä syömisestä piti tehdä ongelma. Eniten vaivasi käydä jossain muualla.

Tiedä sitten, että mikä olisi auttanut. Tästä kaikesta kehitin syömishäiriön ja häiriintyneen suhteen ruokaan, jota parantelen vielä päälle kolmikymppisenä. Edelleen julkisilla paikoilla syödessä, esim. ravintolat, palaa mieleen se, kuinka kaikkien piti taputtaa tai kuinka opettaja istui vieressä eikä päästänyt pois ennen kuin lautanen oli tyhjä. Omat vanhempani pahoittelevat suuresti sitä, etteivät osanneet tehdä muutakaan. Ruoka vain oli ja on edelleen ongelma, vaikka tätä nykyä olenkin ihan normaalipainoinen ja syön pari ateriaa päivässä.

Ehkä ota sellainen neuvo vastaan, että älä tee ruokailemisesta lapsen koko elämää ja suurta kynnyskysymystä. Se vain kasvattaa stressiä.

 

[vvvvvvb]

Niin no, 2-3vuotiaalle taputetaan ja hurrataan kun maistaa ruokaa.... Ja heissäkin on niitä joista vanhemmat tietävät, että pienempikin kehu riittää.

Parhaansa jokainen yrittää, niillä tiedoilla ja taidoilla joita on ja joita tähän maailman aikaan annetaan.

 

[.vieras.]

Joskus olen kokeillut kellon kanssa vahtaamista. Koita syödä, enää minuutti aikaa. Poika itkun seasta koittaa nieleksiä äkkiä että ois äidille mieliksi, räkä valuu suuhun ja oli varmasti paha olla.

En halua ruokailusta tehdä kiusaamista. Pitää keksiä jotain muuta kuin pakottaa ja itkettää ja kytätä kelloa. Joku raja tietysti oltava ettei koko päivä mene pöydässä, mutta 20 min munakellon tikittäessä vieressä on ilkeilyä.

Ilkeilyä se on vain teille curling-mammoille. Munakello pirisemään ja eväät sen jälkeen pois. Kyllä alkaa maistumaan sitten kun nälkä tulee.

 

[feger]

Me ei olla koskaan asetettu lapsille paineita syömisten suhteen. Okei, meillä varsinkin poika on hirmu hoikka, mutta sillä on muuta taustalla, jonka vuoksi ei vaan syö tarpeeksi.

Meidän 6-vuotias tyttö syö kanssa välillä hyvinkin niukasti, mutta en silti ole ottanut siitäkääån kauheata tuskaa. Lapsille voi tulla kovatkin traumat just syömisten pakottamisesta, niin mieluummin sitten lapsi syö mitä syö ja sitten kun on oikeasti nälkä, syö hiukan enemmän.
Minusta ruuan tuputtaminen ja syömisen hoputtaminen on suoraan sanottuna ihan perseestä.