Ä
äiti huolissaan
Vieras
Mun 7-vuotiaani on todella ärsyttävä. Haluaa usein määrätä mitä leikitään ja on muutenkin olevinaan niin viisas ja vähintään vanhempiaan ja myös kavereitaan fiksumpi.
Olen huomannut, että aika monet samanikäisistä on aivan yhtä ärsyttäviä. Neuvotaan aikuisia ja nokitellaan kavereiden kesken, kuka on paras ja eka missäkin. Sekin on jännä juttu, että aina kun on kavereita näkemässä, oma tyttö alkaa nakella niskojaan meille vanhemmille. Ei suostu vaikkapa viemään mennessään roskapussia tai muutakaan. Pyörittelee silmiään ja tai hokee kyllästyneellä äänellä "joojoojoo". Varmaan sitä pitää kavereiden edessä yrittää näyttää, että sillä muka on jotain valtaa. Mutta siitä tuleekin lapselle nolo tilanne, kun joudun komentamaan siinä kaverin nähden. Ärsyttävää.
Varmaan olin itsekin tuollainen lapsena. Itsekkyys ja itsekeskeisyys on kyllä sellaisia asioita, joissa olen joutunut itseäni kouluttamaan ihan lapsesta saakka, toisinaan vielä aikuisenakin. Kai tuon ikäiset ovat luonnostaan melko itsekeskeisiä. Toisaalta on monia lapsia, jotka jo tuossa iässä hoksaavat ajatella asioita muidenkin näkökulmasta.
Olen tässä yrittänyt tilanteen sattuessa antaa tytölleni palautetta, että nyt et toiminut fiksusti, että olisi pitänyt vaikkapa kaverin antaa nyt päättää leikki. Joskus puutun kesken leikinkin, jos satun näkemään. Miehen mielestä tosin lasten pitää itse selvittää sotku ja palaute annetaan jälkikäteen. Mun tyttö voi alkaa itkeä, jos kokee, että "ikinä mua ei kuunnella ja ikinä en saa päättää leikkiä". En tiedä miten tilanteet esim koulussa menee. Välillä tyttö sanoo, että kavereita riittää, mutta etenkin jos puhetta on juuri tästä aiheesta, että ei saa päällepäsmäröidä, tyttö onkin sitä mieltä, että joutuu olemaan koulussa välitunneilla yksin.
Onko jotain neuvoja, miten koulia lapsen luonnetta ja käytöstä? Olen yrittänyt puhua, että kavereita riittää sellaisella, joka ottaa muutkin huomioon. Tyttö vastaa, että ei mahda mitään sille, että on niin "ärjy".
Olen huomannut, että aika monet samanikäisistä on aivan yhtä ärsyttäviä. Neuvotaan aikuisia ja nokitellaan kavereiden kesken, kuka on paras ja eka missäkin. Sekin on jännä juttu, että aina kun on kavereita näkemässä, oma tyttö alkaa nakella niskojaan meille vanhemmille. Ei suostu vaikkapa viemään mennessään roskapussia tai muutakaan. Pyörittelee silmiään ja tai hokee kyllästyneellä äänellä "joojoojoo". Varmaan sitä pitää kavereiden edessä yrittää näyttää, että sillä muka on jotain valtaa. Mutta siitä tuleekin lapselle nolo tilanne, kun joudun komentamaan siinä kaverin nähden. Ärsyttävää.
Varmaan olin itsekin tuollainen lapsena. Itsekkyys ja itsekeskeisyys on kyllä sellaisia asioita, joissa olen joutunut itseäni kouluttamaan ihan lapsesta saakka, toisinaan vielä aikuisenakin. Kai tuon ikäiset ovat luonnostaan melko itsekeskeisiä. Toisaalta on monia lapsia, jotka jo tuossa iässä hoksaavat ajatella asioita muidenkin näkökulmasta.
Olen tässä yrittänyt tilanteen sattuessa antaa tytölleni palautetta, että nyt et toiminut fiksusti, että olisi pitänyt vaikkapa kaverin antaa nyt päättää leikki. Joskus puutun kesken leikinkin, jos satun näkemään. Miehen mielestä tosin lasten pitää itse selvittää sotku ja palaute annetaan jälkikäteen. Mun tyttö voi alkaa itkeä, jos kokee, että "ikinä mua ei kuunnella ja ikinä en saa päättää leikkiä". En tiedä miten tilanteet esim koulussa menee. Välillä tyttö sanoo, että kavereita riittää, mutta etenkin jos puhetta on juuri tästä aiheesta, että ei saa päällepäsmäröidä, tyttö onkin sitä mieltä, että joutuu olemaan koulussa välitunneilla yksin.
Onko jotain neuvoja, miten koulia lapsen luonnetta ja käytöstä? Olen yrittänyt puhua, että kavereita riittää sellaisella, joka ottaa muutkin huomioon. Tyttö vastaa, että ei mahda mitään sille, että on niin "ärjy".
