8-9 KUISET!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jei
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihan just 8 kk tulee täyteen.

Tyttö painaa n 8,5 kg, on 70 cm pitkä. Ei konttaa, mutta jotenkin se onnistuu liikkumaan. En osaa selittää.. Nousee seisomaan silleen, että kädet ovat maassa mutta jalat ovat ihan suorana. En tajuu =)

Syö vaikka mitä, n 3-4 kertaa päivässä kiinteitä. Pinsettiote ollu jo kauan. Hampaita on kaksi kappaletta, alhaalla.

Nukkumaan n 19-20 aikaan, herää 2-4 kertaa tissille, potalle tai muuten vaa, nukahtaa helposti uudestaan. Aamulla noustaan n 7-8 aikoihin. Päivällä nukkuu 1-2 päikkärit, 1-3 tuntia.
 
Meillä tytöt 9 1/2 kk (korjattua ikää 7 1/2kk). muoks. ei sentään 6 1/2kk.

Painoa toisella n. 8kg toisella n. 7,5kg, viime punnituksesta hetki aikaa. Pituutta n. 70cm.
Kumpikin konttaa, nousevat seisomaan ja ottavat askelia tukea vasten. Kävelevät myös tuota ninaTT:n mainitsemaa "karhukävelyä". Ihanan näköistä. =)

Syödään aamu- ja iltapuuro, kaksi liharuokaa ja välipalana hedelmää. Hampaita on kummallakin kaksi alhaalla ja kaksi ylähammasta ovat just puhkeamassa.

Nukkumaan mennään vaihtelevasti 20.30-21.30 välillä, yöllä heräillään enemmän tai vähemmän, joskus juovat maitopullon. Aamulla herätään 7-8 aikoihin. Päivällä nukutaan 2-3 päikkärit, joista keskimmäiset ovat pitkät 2-3h ja ne nukutaan ulkona. Aikaisemmin oli selkeä rytmi päivässä mutta viimeisen kuukauden ajan ollaan haettu uutta rytmiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SatuKa:
Meillä tytöt 9 1/2 kk (korjattua ikää 6 1/2kk).

Painoa toisella n. 8kg toisella n. 7,5kg, viime punnituksesta hetki aikaa. Pituutta n. 70cm.
Kumpikin konttaa, nousevat seisomaan ja ottavat askelia tukea vasten. Kävelevät myös tuota ninaTT:n mainitsemaa "karhukävelyä". Ihanan näköistä. =)

Syödään aamu- ja iltapuuro, kaksi liharuokaa ja välipalana hedelmää. Hampaita on kummallakin kaksi alhaalla ja kaksi ylähammasta ovat just puhkeamassa.

Nukkumaan mennään vaihtelevasti 20.30-21.30 välillä, yöllä heräillään enemmän tai vähemmän, joskus juovat maitopullon. Aamulla herätään 7-8 aikoihin. Päivällä nukutaan 2-3 päikkärit, joista keskimmäiset ovat pitkät 2-3h ja ne nukutaan ulkona. Aikaisemmin oli selkeä rytmi päivässä mutta viimeisen kuukauden ajan ollaan haettu uutta rytmiä.

Mutku ei toi kävele karhukävelyä :D Nousee siihen asentoon, kyllä, mutta ei liiku etiäpäin... Ja nousee silleesti, että jalat ovat ihan suorassa, ihan ku rupeais kohta seisomaan ja kävelemään mutta ei sitten tukea vasten.

Liikkuminen on enemmänkin ryömimisen, kierimisen ja istumisen välimuotoja :D
 
^ Luinpas huonosti. Meilläkin ekaks noustiin tuohon asentoon ja siitä sitten lähdettiin hetken päästä liikkeelle kun löydettiin tasapaino.
Me puhutaan sen takia karhukävelystä, kun tytöillä on takapuoli korkeammalla kuin pää ja liikkuminen on sellaista vaappuvaa. Kontaten sitten pääsevätkin vauhdikkaammin eteenpäin. =)
 
Meillä tänään neiti 9kk :heart: !....juuri oppi konttaamaan, ei nouse mihinkään vielä, mutta hyvin seisoo tukea vasten, jos laittaa siihen.

Syö melko huonosti kiinteitä 4krt päivässä...leipä, riisikakut, maissinaksut ym. menee hyvin ja tissiä syö vieläkin 6krt/ vrk :o. Hampaita 0....mutta yksi alku jo pilkottaa...

Meillä nukkumaan mennään klo: 21.00...syö kerran yössä ja nukkuu tuonne 7- 8.00 saakka. Päikkäreitä nukkuu yleensä kahdet...n. 1 - 1,5h...välillä vaan yhdet pitemmät.

Potalla on käynyt jo kauan...on yö/päikkärien jälkeen kuiva ja vien potalle...päivällä tulee vielä pisut vaippaan välillä...kakat tekee ainoastaan pottaan =) !
 
Ihanan erilaisia lapsia:) Meidän poika 9 kk etenee kans möyrien ja kierien. Konttaamisasentoon hilautuu muttei tykkää siinä olla. Seisoo asennettuna ja tuettuna aika hyvin. Nukkuminen on meillä vahva laji: Posottaa kymmenestä kymmeneen yhdellä välisyötöllä. Hampata on kahdeksan, eli kunnon kalusto. Tuoreita mittoja ei ole, mutta 11 kiloa ja 80 senttiä menee kohta rikki:) Kömpelö jätti siis:heart:
 

Yhteistyössä