8-vuotias törmäsi pyörällä 4.5v tyttöön

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huolestunut"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huolestunut"

Vieras
Naapurin poika ajelee pyörällä holtittomasti pihapiirissämme ja uhkailee monesti lapsiamme tyyliin "väistä tai ajan päälle". Niinhän siinä sitten kävi viikko sitten, että isokokoinen poika ajoi isolla pyörällään tyttöni sääreen ja sehän napsahti kerrasta poikki. Ambulanssi kävi ja lähdettiin sairaalaan. Nyt tyttö rullatuolissa 3-5 viikkoa. Pari päivää sairaalasta päästyämme kävimme yh-äitiä jututtamassa ja näyttämässä mitä kävi. Äiti oli kuullut että poikansa ajoi tytön päälle ja oli nähnyt ambulanssin meidän ovella, muttei ollut sitten osannut näitä kahta yhdistää mitenkään. Meillä nyt loppukesä pilalla eikä minkäänlaista huomioimista siltä suunnalta. Noh, sen vielä kestäisi.. Itse olisin kyllä käynyt pojan kanssa pyytämässä anteeksi (vaikka vahinko olisikin) ja olemme heidän ovellaan käyneet paljon pienemmistä asioista pyytämässäkin.

Nyt olen kuitenkin uskaltanut antaa tytön liikkua pihapiirissä rullatuolillaan varovasti jottei joutuisi olemaan sisällä vaan pääsisi leikkeihin mukaan. Tämän yh:n lapset sitte keksii että juostaan karkuun ja mennään piiloon. Pojat ovat 8 ja jotain 3. Omat lapseni 6.5 ja 4.5. Isomman pojan sain kiinni taas itse teossa kun jarrutti viime hetkenä ennen törmäystä pyörätuoliin. Pienempi poika ajaa pikkumopollaan mäkiä alas hurjaa vauhtia ja väistää pyöräuolia aivan viime hetkillä. Itse olen yrittäjä ja tämä tapaturma aiheuttaa sen, etten voi laittaa tyttöä päiväkotiin suunnitellusti koulujen aloitusaikaan, vaan monta viikkoa myöhemmin. Se taas estää minua tekemästä työtäni. Nyt koen että minun pitäisi olla vahtimassa naapurin poikia (äiti ei koskaan vahdi lapsiaan ulkona eikä tuskin tiedä tä tapahtuu) etteivät aiheuta lapsilleni vaaraa.

Mitä te tekisitte? Mitä edes voi tehdä? Taloutemme kärsii tapahtuneesta jo ihan tarpeeksi mutta en mitenkään ehtisi olla jatkuvasti vahtimassa muiden lapsi kun kotona on myös vuoden ikäinen menijä (kun pienimmäinen on ulkona saan loko ajan seistä vieressä ja lomentaa tätä nnaapurin nuorimmaista kun jatkuvasti ajaa liian läheltä)

Mitä tekisitte?
 
No, sun täytyy varmaan sitten etsiä joku muu ulkoilupaikka lapsillesi..ja se on muuten pyörätuoli, ei rullatuoli ja meinaatko, että jos pojan äiti ei ole yh, niin poika olisi kiltimpi?Luulisi, että saat kotiin jonkun hoitajan lapsellesi, niin ei talous kärsi.
 
Olen pahoillani, että teille on käynyt noin ikävästi. Toivottavasti lapsen jalka paranee pian. En osaa sanoa mitä itse tekisin tuon kaiken suhteen, mutta sitä ihmettelen että miksi lapsi ei voisi mennä päiväkotiin? Jos todellakin murtuma sen estää, niin voisiko kelalta saada jotain sairaspäivärahaa?
 
Kyllä tekisin ilmoitusta johonkin suuntaan. Laittaisin äidin vastuuseen asiasta ja hänelle maksettavaksi kaikki lääkärikulut yms. Ja jos tämä äiti vastustaisi, niin sitten mentäisiin vaikka oikeuden kautta.
 
Rikosilmoitus olisi siinä mielessä hyvä että ailloin asia menee automaattisesti lastensuojeluun ja tuo poika saisi ehkä jotain apua. Jos vaadit vaan äidiltä korvauksia ja se mukisematta maksaa ne niin meno pihalla ei muutu miksikään.

Olitko siis paikalla kun tuo tilanne kävi?
 
Niin, mäkin mietin että jos hän pystyy kuitenkin pihalla olemaan, niin kaipa se päiväkotikin sujuisi? Tai sitten pitää vaan jäädä palkattomalle :(.

Mut mitä tulee tuohon poikaan, niin mä ehkä jotenkin antaisin sen äidin ymmärtää, että jos se ei saa lapsiaan kuriin, niin sä karhuat häneltä sitten menetettyjä ansiotuloja siltä ajalta, kun joudut olemaan kotona tytön kanssa. En tiedä miten se käytännössä onnistuisi, mutta yleensä rahanmenon uhka pelästyttää ihmiset...
 
Bonaire: kiitos korjaamisesta, ymmärsit ilmeisesti kuitenkin mitä tarkoitin joten vahinko ei ollut mainitsemisen arvoinen. Ja toiseen kysymykseesi: en usko että on väliä onko yh vai ei, mutta lapset oppisivat kyllä mikä on oikein ja väärin jos olisi edes se yh-äiti opastamassa ja kasvattamassa niitä lapsiaan.
 
Hmm: näinhän ei kukaan ole väittänyt. Valvomme lapsiamme tietenkin, tyttömme on luotettava ja voin päästää tuohon leikkipaikalle (talomme muodostaa neliön ja leikkipaikka siinä keskellä) niin, että vahdin leikkejä ikkunasta. Ovi on aina auki jotta kuulen lasten puheet kokoajan. Naapurin lapsiakin (juu, sitä 3-vuotiasta) saamme vahtia kun esim keväällä lurkkivat syvissä ojissa eikä äitiä näy missään. Jopa kaupassa käyvät ilman äitiään.
 
kylla lapsi voi mennä kipsin kanssa päiväkotiin. Oma poikani oli päiväkodissa jalka kipsissä 3,5vuotiaana. Meni sisällä muiden perässä peppuliukua lattioilla ja ulkoili rattaissa. TEillä on pyörötuoli käytössä, joten miksei voi mennä päiväkotiin? Ei lääkäri kirjoittanut äidille sairaslomaa viideksi viikoksi ja mun oli ainakin pakko mennä töihin.
 
..tuota, miksi ei olisi mahdollista viedä tyttöä päiväkotiin? Mun käsittääkseni tuossa ei pitäisi mitään ongelmaa edes olla, kyselepä pk:sta asiaa.

Mä oisin ehkä jo tehnyt asiasta ilmoitusta jo siinä vaiheessa, kun lääkärissä oltiin. Tai sitten ottaisin hänet nyt napakasti juttelun alle ja selittäisin tilanteen, jotta jos nyt vielä tapahtuu jotain, niin ovat korvausvelvollisia. Mun mielestä olisivat nytkin.

Voimia ja jaksamista :hug:...kurja tilanne kaikkinensa.
 

Yhteistyössä