8kk ja vaikeaa

[:(]

Millaista teillä on/oli n.8kk vauvan kanssa? Meillä on nyt tähän asti menny mukavasti. Välillä ollu ongelmaa yö- ja päiväunien kans, mutta aina jotenki niistä selvitty. Nyt kun tuli tää 8kk täyteen niin koko päivä on yhtä huutoa.. Mä jo oon epäilly onko lapsi kipeä vai mikä häntä vaivaa. On sairastellu tämän vuoden alun aikana useemman kerran ja hampaita on tullu. Nyt vaikuttas kuitenki olevan jotain muuta, mutta mitä? Vauva on tosi pahalla tuulella, vaikka ennen oli tosi nauravainen lapsi. Tätä on siis vain kotona. Kitisee, itkee, huutaa, rimpuilee, raivoaa jne...Välillä koko päivän! Itse alkaa olla aika naatti ja avuton. Välillä on päivä että ei suostu meneen lattialle, vaikka vasta oli tosi innoissaan liikkumaan oppimisesta. Nyt alkaa heti armoton huuto kun laskee alas. No vauva tulee takasi syliin, mutta huuto jatkuu ja jatkuu. Hän kiemurtelee ja itkee ihan tosissaan. Mikään ei tunnu olevan hyvin. Päiväunet ei kelpaa ja vauva taistelee unta vastaan. Lopulta jos saan nukkumaan niin nukkuu ainakin tunnin. Rytmit meni ihan sekasi, kun ei siinä pysytä mukana tämän itkun kans. Vauva on tosi onnellisen näkönen kun isi tulee kotiin. Heti haluaaki isin syliin jne.. Välillä jo käy mielessä, että eikö vauva viihdy mun kanssa kotona..? Yritän leikkiä ja lukea kirjaa jne. että olis mukavaa. Käydään muutamassa harrastuksessa välillä. Mummolaan kun vien vauvan hoitoon niin hän on yks päivänsäde siellä. Ei paljon itkeskele..edes minulle! Vaan odotas kun tullaan kotiin ja jäädään kaksin.. Onko tämmönen käytös normaalia? Onko vauva säikähtänyt täällä kotona jotain? Säikähtänyt minua? Ei ainakaan tuu mieleen.. Päivisin kun yritän saada nukkuun niin toimin unikoulu ohjeiden mukaan ja se on vaikeeta. Vauva saa kamalan raivarin kun vien sänkyyn ja ei tykkää jos alan silittää. Välillä meen pois ja välillä otan syliin. Nämä auttaa tosi harvoin nykyään siihen, että nukahtas.. Voiko päivällä pidetty unikoulu aiheuttaa tällasta?

 

[jaksamista]

Just terkkari sanoi tänään, että 8 kuukautta on vaikea ikä ja silloin vanhemmat on todella kovilla.. Lapsi ei kotona ollessaan halua päästää äitiä silmistään hetkeksikään, vaan haluaa vain olla sylissä yms, kunnes mieli muuttuu täysin ja alkaa todellinen mielenosoitus, jolloin lapsi kiukuttelee ja on kaikinpuolin hankala. Kuuluu kehitysvaiheeseen, jolloin lapsi huomaa pikku hiljaa olevansa äidistä erillinen yksilö. Se turhauttaa lasta ja turhautuminen purkautuu juuri vastaavanlaisena käyttäytymisenä nimenomaan äitiä kohtaan. Rankkaa on. Tiedän!!Pitäisi kuulemma helpottaa parissa kuukaudessa. Jaksamista!!!

 

[korvat]

Kolmen korvakierrelapsen äitinä tulee mieleen,ettei ois korvat kipeenä.Voi olla kyl ihan kehitykseen kuuluvaa.Eroahdistuski ois varmaan yks vaihtoehto? Toivon,että teillä helpottaa.Voimia!

 

[ahdistus voipi olla]

Niin, tuo "jaksamista":n kuvailu on nimenomaan eroahdistusta. Sitä voisi hyvin olla. Ei se kyllä välttämättä mene ohi parissa kuukaudessa, vaan voi jatkua jopa 1,5 v ikään. Muuttuu vaan välillä vähän erilaiseksi. Jaksuja täältäkin.

 

[tai liikkumattomuus]

Ja tuon ikäinen tajuaa, että liikkua voisi, jos osaisi ja se turhauttaa. Meillä kätinä ja kiekuminen loppui, kun oppi konttaamaan.

En tarkoita pahalla, mutta on jännä seurata, miten eri ihmisistä eri vaiheet tuntuvat niin rankoilta. Meillä vauva syntyi ennenaikaisest hätäsectiolla, huusi koliikkia 14 tuntia päivässä yhteen putkeen ekat 3½ kuukautta. Tuntuu, että nyt ihan mitä vaan tulee, niin ei voi olla niin kamalaa kuin ensimmäiset kuukaudet olivat. Aina vaan helpommaksi menee täällä Mutta jaksamiset!

 

[alkuperäinen]

Korvat on eilen tarkistettu. Terveet olivat. Vauva osaa liikkua ja on siitä ollut innoissaan. Mutta kun ollaan kahdestaan nyt kotosalla, niin kokoajan syliin pois, syliin pois ja kiukuttelee..

Joo niin sitä ihmiset ja tässä tapauksessa äidit kokee eri vaiheet eritavalla rankkoina. Toisilla rankempaa kuin toisilla.

Itse vaan koen tämän jo fyysisestikkin raskaammaksi, koska vauva tosiaan painaa jo melkeen kolminkertaisesti niin paljon kuin syntyessään. Raskasta pyöritellä vauvaa edes takasi ja kantaa mukana. No kyllä mä ton jaksan. Vielä ku sais mielen kirkastuun

Kiiti tsemppauksesta!

 

[vaiheen ohittanut]

Täällä oli hiukan samanlaista menoa juuri tuossa 8kk:n nurkilla. Tuli kyllä välillä (=aika usein) semmoinen "huono äiti"-tunne, kun pikkuinen vain kitisi ja vinkui. Eroahdistusta neuvolasta veikkasivat. En tiedä oliko sitä vai oliko pikkuisella vaan mun kanssani liian tylsää, kun kämppä oli jo ennätetty omien likkuumismahdollisuuksien puitteissa tutkia läpikotaisin.
Anyway, aloin liikkua paljon lapsen kanssa. Käytiin "päiväkävelyllä" paikoissa jossa oli paljon ihmisiä tai muuta katsottavaa. Kyläiltiin niin paljon kuin vaan ilkesin ystäviäni, tuttaviani ja sukulaisiani päiväsaikaan häiritä. Pikkuhiljaa meidän elämä alkoi rauhoittua ja päivärytmikin palaili normaaliin.
Tsemppiä ja voimia!!!

 

[alkuperäinen]

Nostampa vähän ylöspäin ja kerron miten nyt on menny.

Elikkä nyt on tuo raivoaminen/kiukuttelu vähentyny huomattavasti. Tuota super huutoa kesti viikon ja ilmeisesti se sitten oli tuota eroahditusta. Eroahdistuksen oikea huippu! Nyt on jatkunu taas niinkuin silloin kun tuo ahdistus alkoi. Äitiä seurataan, äidin pitää istua koko ajan vieressä, äidin syliin koko ajan ja vain äiti kelpaa välillä. Mutta ei tuo haittaa! Tuntuu helpommalta, kun ei oo sitä raivoamista. Saas nähä tuleeko vielä samanlaista huippua, vai jatkuuko nyt normaalina eroahdistuksena. Ehkä mä sit ens kerralla jaksan ymmärtää paremmin, kun tiiän että se menee aikanaan parempaan suuntaan. Kiitän kaikkia tsemppajia!