Näissäkin asioissa suositukset muuttuvat. Kun esikoispoikani syntyi 90-luvun puolivälissä, niin silloin neuvolassa kiellettiin ehdottomasti se, että aikuinen laittaa lapsen istuvaan asentoon. Vauvan piti siis itse hoksata se istumisasentoon meno. Kun lapsi sen oppi itse, niin sitten vasta sai vähitellen aloittaa sen, että sai laittaa vauvan kaupassa ostoskärryihin istumaan, syöttötuoliin istumaan jne.
Meillä varmaankin kuvio oli aika klassinen: vatsallaan lattialla maatessa ensiksi vauva jaksoi nostaa yläkropan suorien käsien varaan, sitten nosteli joskus 5 kk:n iässä peppua ylös, 6 kk:n iässä pysyi jo konttausasennossa huojumassa, 7-8 kk:n iässä sitten oppi ryömimisen (aluksi takaperin) ja siitä nelinkontin asennosta oppi kiepsauttamaan itsensä sivuun ja sitä kautta istumaan. Sitten konttaus -> tukea vasten seisominen -> ekat askeleet -> 1v iässä käveli enemmän kuin konttasi.
Tuolloin ei kauheasti ollut rintareppuja tms ja sitteriä taas en halunnut käyttää, joten aika paljon tuli pidettyä vauvaa ihan vain lattialla viltin päällä.
Ei kannata olla huolissaan siitä istumaan opettelusta. Moni vauva ei viitsi opetella liikkumista, jos vauva pannaan istuma-asentoon. Olen vuosien varrella niin monta tapausta nähnyt kaveripiirissä, että vauva on innokas liikkumaan ja treenaamaan fyysisiä taitojaan, kunnes äiti malttamattomana laittaa vauvan istumaan, jonka jälkeen vauva näkee ja ylettyy niin hyvin, että into treenata taas niitä fyysisiä taitoja laiskistuu huomattavasti. En siis väitä, ettäkö nopea liikkelle lähtö olisi mikään pääasia, mutta jos vauvalla on fyysiset valmiudet lähteä liikkelle/istua/kävellä, niin eipä niitä toisaalta kannata kauheasti rajoittaakaan.