L
laalaa
Vieras
Hei!
Lopetimme reilu 9kk vauvan yösyötöt 2vk sitten tassu-unikoulun avulla. Homma sujui yllättävän hyvin, ja muutamassa yössä vauva oppi herättyään tyyntymään hyssytykseen ja silittelyyn. Nyt on viikon ajan tullut takapakkia sekä nukahtamisessa päivä- ja iltaunille että myöskin yöheräämisissä. Päiväunille meno on useamman kerran kestänyt tunnin (nukkuu sitten vain puoli tuntia), ja kirjoitinkin tänne palstalle kun turhauduin kun lapsi aina vaan kiipeili pinnasängyn seiniä pitkin seisomaan. Otimme yhden laidan sängystä pois (sänky siis sivuvaununa), ja kiipeäminen väheni, mutta nukahtaminen ei helpottunut yhtään. Ei kelpaa viereen ottaminen, sylittely yms, vaan huutaa vaan eikä suostu menemään makuuasentoon.
Eilen illalla nukutimme lasta 3 tuntia, ja normaalin klo 20 sijaan nukahti vasta klo 23 jälkeen.. on ollut hieman nuhainen, ja olen miettinyt voiko flunssa aiheuttaa tällaista kukkumista ja huutoa? Lapsi oli kyllä selvästi väsynyt, mutta ei vaan ala nukkumaan. Vai olisiko hampaita tulossa? Niitä on nyt ennestään 5. Annoin illalla varmuuden vuoksi särkylääkkeen, mutta en osaa sanoa oliko siitä apua, kun lopulta nukutin tissille kun olin itse jo niin väsynyt (olen itsekin flunssassa).
Yöllä heräsi sitten taas suoraan huutoon (unikoulun jälkeisinä öinä kitisi tissille ja itku oli ihan erilaista yninää kuin nyt), ja ainoa mikä rauhoitti oli kun otin syliin ja kävelin reippaasti edestakaisin. Välillä koitin laskea takaisin omaan sänkyyn, mutta heräsi siihenkin 3 kertaa ja 1,5 tuntia jouduin sitten kanniskelemaan...
Nytkin päivällä on ollut itkuisempi kuin tavallisesti, ja ruoka ei ole juuri maistunut, vain tissi. Pitäisikö lapsi käyttää varmuuden vuoksi lääkärissä? Niitä hampaita olen koittanut tiirata suusta mutta ei niitä vielä ainakaan näy. En oikein usko että tämä olisi pelkkää takapakkia unikoulun kanssa, vai miten teillä muilla on unikoulun kanssa mennyt? Kuinka kauan tätä pitäisi seurata? Päivisin lapsi on kuitenkin suurimmaksi osaksi ollut normaali itsensä, vain hieman itkuisempi kuten jo mainitsin.