aaargh! anoppi!

[silja]

Onko teiän muitten mielestä normaalia: Mieheni äiti on koko raskauteni ajan ostellut noin joka toinen päivä tulevalle vauvallemme kirpputorilta vaatteita yms. suurin osa on tosi epäkäytännöllisiä ja kulahtaneita. Ja meillä on näitä epäkäytännöllisiä vaatteita kaapit täynnä. olen sanonut miehelleni että alkaa jo olla tarpeeksi vaatetta. ja mieheni sanoi siitä anopillekin, mutta ei: tavaraa tulee aina vaan. ja sitten se ostaa jotain kulahtaneita haalareita yms. ja sanoo että no on tää nyt vähän huono, mutta ku eurolla sai... haloo!ja kyllä tätä ny voi mökillä käyttää. meillä on noita huonoja haalareitakin jo monta ja multa ei kysytä että haluanko mä pukea lapseni johonkin rääsyyn... ei me nyt niin köyhiä olla ettei voisi laittaa esim. kuutta euroa vähän parempaan kirppishaalariin, jota voisi sitten käyttääkin.. Tuntuu etten ole itse saanut nauttia raskaudesta ollenkaan täysillä, kun anoppi hommaa kaikki vaatteet ja tarvikkeet, vaikka haluaisin itse ostella vauvalleni sellaisia vaatteita ja tavaroita kun itse haluan. (olen peräti ostanut itse parit sukat, yhden haalarin ja muutaman bodyn). anoppi antoi lisäksi säästämänsä mieheni (30 vuotta vanhat) vauvan vaatteet, joita oli kaapillinen meille.. suurin osa niin rumia ja vaikeasti puettavia etten haluaisi käyttää, mutta eipä taida viittiä ruveta vänkäämään.. anoppi on tosi vahva persoona ja mieheni on täysi mammanpoika. mieheni käy tai soittaa päivittäin kotiinsa, käymme aina syömässä heillä (anoppi kysyy aina kun mennään sinne että joko ootte syöny), ihan niinku oltais jotain pikkulapsia ja tunkee meille aina ruokaa mukaan ( kyselee että onko teillä maitoa, leipää jne...), lisäksi meidän pitää raportoida sille kaikki mitä tehdään (esim. joko ollaan koira lenkitetty, mitä ollaan tehty, mitä ostettiin kaupasta jne.). se jopa päättää että koska meillä vaihdetaan verhot: se anto yks kerta meille yhet verhot ja sano että kokeilkaa ny jos noi sopis teiän lastenhuoneeseen (itse olisin halunnut ostaa lastenverhot) ja sit se kyseli noin joka toinen päivä että joko sä kokeilit niitä verhoja? en ollu kerenny kokeilla kun oli paljo muutaki tekemistä... sit se rupes miettimään että minkäsmoisia verhoja mulla ittellä onkaan makuuhuoneeseen että nekin vois vaihtaa...ja sanoi että pitääpäs kattella olisko hänellä jotain hyviä verhoja.(tällähetkellä ikkunassa olevat verhot on kaikki anopin verhoja kun muutettiin tänne niin se mitään kyselemättä avusti muutossa ja ripusti omat verhonsa ikkunoihin) siis haloo! mä en tajua että miten joku kehtaa ruveta puuttumaan noin aikuisten ihmisten asioihin!(minä olen 25v ja mieheni 29v) hän ei tunnu yhtään arvostavan missään minun mielipidettäni, kun hän kyseli että millaisen hoitotason me aiotaan hommata ja sanoin että ei viittitä turhaan ostaa mitään hoitotasoa että vaihdetaan pesukoneen päällä vaipat, niin hän sanoi siihen että joo niin hänen joku tuttunsakin kehui että heidänkin tyttö tekee että se on varmaanihan hyvä ratkasu, niin sitten kuitenkin tämä meni ja osti kirppikseltä jonkun hoitopöytärotiskon ja esitteli sitä että tää on oikeen hyvä ja kätevä, eipä siinä taas meikäläiseltä kysytty mitään että onko hyvä vai ei. olisin kyllä itse ostanut hoitopöydän jos olisin sitä tarvinnut... no en kyllä todellakaan aio sitä käyttää kiusallanikaan. lastenhuoneen sisustuksestakin hänellä on jo ideansa tyyliin: Teidän PITÄÄ nyt seuraavaksi ostaa sitten joku lipasto sinne lastenvaatteille ja mitähän muuta sinne laittaisi.. muutenkin se on koko raskauden ajan toitottanu itsestäänselvyyksiä ja käskyjään, että teidän pitää nyt ostaa seuraavaksi pinnasänky ja matkasänky jne... ihan niinkuin me ei itse saataisi päättää ollenkaan mitä ostetaan ja mitä ei. lisäksi se aikoo ostaa niille kotia pinnasängyn, että saa vauva nukkua siinä kun tulee hoitoon ja hoitoalustakin on jo hommattuna. välillä pitää oikein miettiä että kumpi sen lapsen saa, minä vai anoppi mulla on kauhee stressi tän asian takia, itken jokatoinen päivä, kun tuntuu niin kauhealta kun ei uskalla sanoa mitään anopille vastaan vaikka välillä tuntuu että pää räjähtää, kun anoppi alistaa ja määrää mun elämäni. oon sanonu miehelleni tästä, mutta ei hän sano äidilleen mitään, tuumaa vaan että enköhän mä nyt vähän liiottele... pelottaa että mitähän kun lapsi syntyy, niin saankohan mä itse hoitaa sitä ollenkaan ja arvosteleekohan ja määräileeköhän anoppi koko ajan. kiitos kun jaksoit lukea tän kauhean vuodatuksen, mutta kyllä helpotti kun sai johonkin purkaa ahdinkoaan. Onko muita joilla samanlainen tilanne?

 

[jessi]

kyllä tuo aikas tutulta kuulostaa..
ite olin kans nii arka etten uskaltanu sanoa anopille mitään ja anoppi asui vielä yksin eli mieheni isä oli kuollut ja mieheni on ainoa lapsi.
no puhuin asiasta neuvolassa ja neuvola täti kehotti pikkuhiljaa sanomaan ei.. ja kun seuraavan kerran oli kukka verhot tulossa ikkunaan tuumasin että anteeksi nyt mutta ostin juuri itse uudet verhot (kannattaa ostaa johonki kaappiin valmiiksi) ja aion laittaa ne ikkunaan no anoppi vahtasi minua suu auki ja kysyi että eikö hänen ostamansa tavarat kelpaa.. tuumasin että kyllä kelpaa mutta toivoisin että saan itse sisustaa oman kotini ja pukea oman lapseni.
se kyllä vaati minulta paljon olin ihan ihmeissään itekkin miten uskalsin sanoa vastaan..
mutta joka tapauksessa sinun on se ite tehtävä ei meilläkään mies siihen pystynyt ja kerran se vaa kirpasee...
puhu ihmeessä neuvolassa asiasta ne tätit on kuullut paljon samoja asioita ja osaavat varmasti sanoa neuvoja.
jos et saa anoppia häiritsemästä nii veikkaan että sulle tulee todella paha synnytyksen jälkein masennus..
en tiiä auttoko tämä yhtään mutta neuvoisin kokeilemaan.
nykyää tämä mun anoppi on tyytynyt siihen että soittamatta meille ei tulla (en avaa ovea=))
koita pärjäillä kyllä se helpottaa tsemppiä odotukselle=)

 

[silja]

kiitti. oli helpottavaa kuulla etten ehkä ookkaan luulosairas tota synnytyksen jälkeistä masennusta mä just pelkään tosi paljon ku oon muutenki helposti masentuvaa tyyppiä... ja voin kuvitella että jos toinen koko ajan laukoo itsestäänselvyyksiä ja määräilee niin ei varmaa oo helppoo ku muutenki on hormonit sekasin ja uusi tilanne... mutta pitää ny ainakin yrittää olla olematta yhteydessä anoppiin ennen synnytystä (oon nyt rv:lla 38) ettei kovin tulis tota stressiä... en kyl tiä että viittinkö sille ikinä suoraan sanoa ku en kuitenkaan haluais olla riidoissa sen kanssa ja kun se on kuitenkin mun miehellekkin niin tärkeä ihminen... mutta pitää yrittää edes ottaa vähän etäisyyttä..

 

[tee jotain]

Jos mies ymmärtää oman osansa, se laittaa äitinsä kuriin! Tätä vain hyvin harva mies ymmärtää, MIES jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa! Miehen pitää olla vaimon tukena kaikessa, aina vaimo ensin ja äiti vasta sitten. Minä laitoin anopin ihan uuteen järjestykseen n. 20 avioliitto vuoden jälkeen. Ennemmin olisi pitänyt se tehdä! Älä hitossa ajattele sitä miestäs niin paljon, että olet itse kohta masentunut äiti. Itseäsi ja lastasi sinun tulee ajatelle. Miehesi on aikuinen ihminen ja isäksi tulossa, mihin hittoon se äitiä kaipaa? Nyt on aika lyödä napanuora poikki!

 

[siljalle]

sisustat kotisi sillai kun ITSE haluat. puet lapsesi sellaisiin vaatteisiin jotka ITSE katsot kivoiksi, käytännöllisiksi ja näteiksi. Vaikka kaappi olis täynnä anopin tuomia rytkyjä älä ala niitä anopin mieliksi käyttämään, siis jos et niistä itse pidä. osta ne kivemmat ja kalliimmat haalarit. pistää vihaksi tuommoinen toisten asioihin puuttuminen! tiedän, helpommin sanottu kuin tehty pistää vastaan jos vastassa on ylidominoiva ihminen. mut jos esim. anopin toistuvat vierailut ärsyttävät, sanot, että vauvan aikataulun takia on parhainta että anoppi soittaa ensin ennen kuin tulee käymään.ja jos ei soita, et avaa ovea. kehu kuitenkin anoppias esim JOS jotain tarvitaan niin ollaan kiitollisia kun tiedetään, että anopilta saa aina apua pyydettäessä vaikka sitten sanoisit samaan syssyyn että teidän maut on niin erilaiset että haluat pukea lapsesi / sisustaa kotisi sillai kun itse haluat. puhu myös miehesi kanssa. hänen tehtävänsä on tukea Sinua.

 

[sama täällä]

Mulla oli ihan samanlainen tilanne käynnissä muutamia vuosia sitten. Anoppi oli mielestään perheen pää ja hänen määräystensä mukaan olisi pitänyt toimia. Lopulta mulla meni niin hermot, että pamautin kaiken kerralla ulos. Välit anopin kanssa viilenivät pariksi vuodeksi, mutta on se nyt pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään mun kantani. Nykyään meidän huusholliin ei tule enää mitään kamaa ilman mun ja mieheni hyväksyntää.

Suosittelen sua toimimaan tän asian suhteen jo vähän aikaisemmin kuin itse toimin aikoinaan. Olisin varmasti pystynyt välttämään riitautumista anopin kanssa jos olisin toiminut ajoissa ja puhunut ennen lopullista niittiä. Ei sitä kukaan loputtomiin kestä!

Voimia sulle.

 

[Homma kuriin]

Kerääpä nyt tyynesti kaikki se tavara, mikä ei mielestäsi ole käyttökelpoista, pois kaappeja täyttämästä, laatikkoon kirpparia odottamaan.
Anopilta voit kysyä, haluaako hän miehesi tavarat takaisin, ei teidän pieni ehdi sellaista määrää käyttämään, ja mieluummin käytät niitä, jotka on helppo pukea, ja haalareitakaan ei voi olla vain mökkikäyttöön monia. (Ihan kun omat kulahtaneet t-paidat, joita joskus tulee säästettyä remppapaidoiksi, sit taas järki voittaa, ja heitän ne 90 prosenttisesti pois, kuinka paljon nyt ihminen voi rempatakaan.....
Kauniisti, mutta päättäväisesti ja kohteliaasti, jos et koskaan sano mitään vastaan, niin anoppi voi päätellä ettet osaakaan itse päättää tai miettiä. Jos hän tarjoaa jotakin, niin sanot vaan et on jo varattu tilattu, tai valmiiksi mietitty, tai ostettu mutta noutamatta.
Noin et tule pärjäämään, ellet voit omien seinien sisäpuolellla miehesi kanssa olla se päättäjä; puhu nyt vielä nätisti miehellesi, haluaako hän, että käytätä aikasi tappelemalla huonosti toimivien ja pestävien vaatteiden kanssa, vai käytät senkin ajan vauvasta nauttimiseen. Jossei mene miehelle perille, niin muista aina varata hänen vaihdettavikseen ne kaikkein hankalammin puettavat vaatteet.....
Tsemppiä ja onnea matkaan.

 

[hiphei]

Ehdottomasti nyt anoppi kuriin!!! Jos miehesi on niin lälly oman äitinsä suhteen niin sinun on yksinkertaisesti PAKKO ottaa ohjat käsiisi. Mäkin jouduin sanomaan pariin kertaan omalle anopilleni meidän häiden järjestelyiden suhteen, että toppi just tohon sillä tyyppi oli ostamassa jos minkälaisia ei keskenään sopivia koristeita etc. Lisäksi hän meidän sinne kesälomalla mennessä kyläilemään (asuvat eri maassa) oli ostanut mulle varmaan 15 vaatekappaletta joista jotkut oli ihan kivoja, mutta suurinta osaa en osannut edes arvioida mahtuisiko mun päälle raskauden jälkeen...no hohhoijaa...sanoin ihan suoraan mistä pidin ja mistä en ja PISTE. Se oli rankkaa, mutta on ihan turhaa kerätä jotain rytkyjä kaappiin joista ei pidä. Lisäksi kun olimme ostoksilla niin hän koko ajan halusi kulkea mun kanssa ja veti mua kaikkiin euro ysiysi kauppoihin ja lopulta mä vain huokasin ääneen että kuule kun mä oon nyt valitettavasti merkkien orja ja mieluummin ostan hieman kalliimman hyvälaatuisen yhden vaatteen kuin 10 halpaa kopiota. Anoppi varmaankin hetken puhisi, mutta on hän todennut jälkeenpäin, että meillä vaan on hieman erilainen maku eikä siitä sitten sen enempää. Hänellä on itsellään vain poikia ja ilmeisesti hän on nyt niin innoissaan kun on miniä talossa ja saa tehdä tyttöjen juttuja. Yritän ymmärtää häntä, mutta rajankin on kuljettava jossain.

Noista vauvojen vaatteista joita anoppisi ostelee...huh...Jos et niitä meinaa käyttää niin sitten teet niin, että:

a) annat takaisin anopille kauniisti kiittäen, mutta sanot rehellisesti ettei sinulla ole niitä tilaa säilytellä ja että ne eivät ole kovin käytännöllisiä
b) laitat ne anopin tietämättä keräykseen
c) myyt ne kirpputorilla tai netissä

Kun anoppi huomaa ettei hänen rytkyjään käytetä niin eiköhän se siitä opi jotain.

Äläkä herrantähden anna anoppisi verhojen terrorisoida...jos et niistä pidä niin otat ne HETI alas ja ostat uudet tilalle. Pistä vaikka äitiyshormoonien piikkiin. Näiden piikkiin voisit laittaa myös purkauksesi hänelle. Itkeä pillitä joku kerta kun hän tuputtaa tavaroitaan tai neuvojaan ja sano, että haluat itse määrätä omasta elämästäsi, ostaa omat tavarasi, sisustaa kotisi...samaan hengenvetoon päivittele kuinka sinä nyt sillain purkauduit ja sano, että anoppi varmaan tarkoittaa hyvää mutta sinulla on niin eri tyyli. Anoppi voi sitten pojalleen päivitellä kuinka kamalan herkkis sä olet ja plaaplaa...mutta sun ei tartte siitä välittää. Nyt vain KAIKKI hänen kamansa ulos ja pois silmistä kerralla. Kyllä se vihje siitäkin löytyy jos et uskalla häntä suoraan kohdata.

Se on niin pirun vaikeaa sanoa jotain anopille...omalle äidilleen sitä sanoo vaikka kuinka pahasti, mutta sitten ns. ventovieraalle joutuu esittämään niin kovin kohteliasta. Ihan älytöntä! Mua oikein kiehuttaa sun puolestasi ja tekisi mieli tulla kertomaan suorat sanat anopillesi, heh...Oma siskoni on onneksi opettanut mulle, että on oikein sanoa EI joskus ja ettei kenenkään psyyke kestä sitä jos on aina JOOJOO tyyppi. Hulluksihan siinä tulisi!

 

[käänteispsykologiaa]

kysy mieheltäsio mitä hän tykkäisi jos sinun oma äitisi puuttuisi miehesi asioihin koko ajan!

 

[Tuttua...]

Anoppini elämä on pyörinyt poikiensa ympärillä ja nyt toinen heistä on minun kanssani naimisissa. Meillä anoppi on jo uskoo sen, että minun makuni ei välttämättä aina käy yksiin hänen makunsa kanssa (asiasta on ihan keskusteltu rakentavassa hengessä). Mutta meillä onkin sellainen tilanne, että Anoppi miettii ja pyörittelee kaikkea sanomaansa ja sitä, että onko hän mahdollisesti sanonut jotain pahasti, jos minä olen vaikkapa hieman pahalla tuulella, jos olemme heillä käymässä. Ja miedän häissä oli yksi tilanne, jonka hän otti syykseen. Hän on siis sellainen marttyyriluonne, joka on todella rasittavaa - vaikkakin hieman todella tapaa.

Viimeksi anopin luona käydessä, hän oli tehnyt kaikki ruuat niin terveelliseltä pohjalta kuin pystyy. Ihan minun raskauteni takia!! Sanoin siitä, ettei minun takia tarvitse alkaa tuollalailla höpöttään. Vaan käydessämme anopin luona (asuvat 250 km päässä!), voin syödä ihan tavallaista kotiruokaa!!

Anopilla on ollut huonot välit oman anoppinsa kanssa, mutta se pakkaa häneltä aina unohtumaan. Vaikka meillä tilanne ei ole aivan noin rankka kuin sinulla Silja, on tämäkin rasittavaa. Mutta onneksi olen pystynyt sanomaan hänelle vastaan ja mieheni on pystynyt katkaisemaan napanuoran ja sanomaan myös mielipiteensä. Mieheni onneksi ajattelee asiasta aivan kuin minäkin.

Joten jaksamista sinulle Silja, ensimmäinen ja vaikein askel on joskus uskallettava ottaa ""vastuttaessa"" anoppia - oman ja lapsen terveyden vuoksi...

 

[S]

Hei,

sama tilanne, onneksi nyt jo takana. Minä menin yksiin yksinhuoltajan ainoa pojan kanssa ja tunsin itseni pitkään jotenkin ""toiseksi naiseksi"". (Välillä suututti niin, että rikoin anopin antamia lautasia vasaralla yksin ollessani).
Järkeilin sitten näin: miestäni en voi kieltää pitämästä yhteyttä omaan äitiinsä sen paremmin kuin muihinkaan ihmisiin. Ainoa mitä voin tehdä, on pyrkiä itse ulos siitä kuviosta.

Niin sitten yksinkertaisesti jätin menemättä sinne kylään silloin kun ei kertakaikkiaan huvittanut (parin kolmen viikon välein kuitenkin käyn). Aluksi keksin jotain verukkeita (myös miehelleni) ja muita kiireitä, mutta nyt ei kutsua enää tulekaan niin usein. Kun sieltä tarjottiin ruokatavaraa mukaan, sanoin vaan reippaasti, että käytiin just kaupassa, on eilisiä ruokia vielä jäljellä, meinattiin tehdä sitä ja sitä ruokaa tai että me ei käytetä tuota jne. Joskus otan sen omia leipomia juttuja vastaan. Muitten tavaroiden kohdalla sanoin että meillä on jo tai vastaavaa. Nyt on ruoka- ja muukin apu loppunut lähes kokonaan tai ainakin minun mielipidettä kysytään.

Aikaa tähän meni varmaan muutamia kuukausia, mutta anopin kanssa (eikä miehen kanssa) ei ole tarvinnut riidellä suoraan yhtään kertaa eikä ole välit menneet poikki. Itse voin nyt ihan katkeruutta tuntematta olla tekemisissä anopin kanssa ja pitää sopivaa etäisyyttä. Tuntuu, että mieskin on lopulta tehnyt valintansa kahden naisensa välillä, että kumpi on ykkönen, ja että missä oma koti sijaitsee. Tulevan lapsen kohdalla olen ajatellut vetää aika tiukkaa rajaa, että en vie sitä anopille hoitoon kovin usein enkä muutenkaan erityisemmin kysele häneltä neuvoja.

Toivotan sinulle voimia tilanteessa. Muista, että lopulta sinä itse olet omasta elämästäsi ja onnellisuudestasi vastuussa. Sinä ja miehesi olette se pari jota tässä kannattaisi ajatella eniten. Asian hautominen omassa mielessä ei auta tilannetta yhtään ja luulen että ei kannata liikaa odottaa apua mieheltäsikään. Pieniä käytännön muutoksia voit alkaa tehdä jo heti tänään suhteessa anoppiisi. Ja jos anoppi suuttuu, niin varmaan leppyy ajan kanssa; ja jos ei lepy, niin oma on vahinkonsa lopulta.

t. s

 

[Tahdonvoima]

Hei! Itselläni mies on katkaissut napanuoransa äitiinsä täysin jo ennen tapaamistamme. Itse asiassa välillä oikein hävettää, kun emme pidä erityisemmin yhteyttä anoppiin tai muista ihan spontaanisti. Itse asiassa anoppini vaikuttaa suorastaan pelokkaalta astuessaan meidän kotiimme. Koskaan meillä ei ole ollut mitään riitaa tai ongelmia. Mieheni on vain aina ollut itsenäinen ja tehnyt asiat itsenäisesti. Jotenkin näen vain nämä tällaiset anopin ylihössöttämiset hieman nuoren pariskunnan omana ""vikana"". Oikea mies osaa irrottautua äidistään!! Ja oikea nainen päättää asioistaan omassa kodissaan!! Mielestäni tällainen anopin ylihössöttäminen johtuu pääasiassa siitä, että hän pitää lastaan ja tämän elinkumppania vielä lapsina. Hän kokee, että hän on huushollissa ehdottoman tarpeellinen. Siksi mielestäni sinun pitäisi mahdollisimman pian tehdä selväksi, että te miehesi kanssa pärjäätte aivan hyvin keskenänne ja pyydätte kyllä apua kun sitä tarvitsette. Ei siis tietenkään tarvitse tai pidä olla epäkohtelias. Jämpti kiitos avusta mutta pärjäämme kyllä itsekin on paras tapa hoitaa tilanne. Ei anoppikaan varmasti haluaisi miehensä äitiä hössöttämään omaan kotiinsa, joten kyllä hän asian ymmärtää jos vähän asiaa ajattelee. Ja jos ei ymmärrä niin sittenhän asialle ei voi mitään. Jokaisen on elettävä omaa elämäänsä ja pyrittävä onneen. Ei anopillakaan ole oikeutta mihin tahansa! Joten tsemppiä asioiden korjaamiseen!

 

[V]

Pelottavan tutulta kuulostaa... Erona tosin on, että anoppi ei vielä tiedä raskaudestani mitään ja toivon mukaan ei tule tietämäänkään ennen lopputalvea (la on huhtikuun alkupuolella). Mies on jo jonkun aikaa puhellut, että varmaan hänen vanhemmilleen olisi hiljalleen kerrottava, mutta vaikenee sitten kun sanon hänelle, että senkus kertoo. Mies itsekin tajuaa oman äitinsä käytöksen ja on onnekseni puuttunutkin siihen. Helppoa se ei ollut ja tilanne ei vieläkään ole helppo, mutta siedettävä jossain määrin.

Anoppi ostelee aina kaikenlaista kun ""halvalla sai"" ja tuputtaa niitä rojuja sitten tyttärelleen tai pojalleen (miehelleni). Meillä on kaapit täynnä niitä rojuja kun en alkuun osannut sanoa ei ja tietyissä tilanteissa en osaa kohteliaisuussyistä kieltäytyä vieläkään. Osan olen palauttanut jälkikäteen. Olemme vain vieneet esim. astioita tai liinavaatteita takaisin kyläillessämme ja sanoneet ettei meillä ole niille käyttöä. Liian paljon noita erinäisiä tavaroita kuitenkin nurkissa pyörii. Ajatuksena olisikin nyt, että jos hyvin käy niin ehtisimme hankkia vauvatarvikkeet ennen raskaudesta kertomista. Anoppi kun muutoin joko hankkisi halvimmat mahdolliset tarvikkeet kysymättä meidän tarpeista tai toiveista tai kantaisi joku päivä tyttärenlapselle ostamansa tarvikkeet meiltä mitään kysymättä. (Odotellaankin josko siltä suunnalta kuuluisi iloisia perheuutisia ennen omastamme ilmoittamista.) Onneksi nykyään emme enää pahemmin ole tekemisissä appivanhempien kanssa niin raskauden piilottelu ei ole vaikeaa.

Pahalta tuntuu sekin, että meillä on mieheni kanssa enemmän rahaa käytettävissä kuin appivanhemmilla eivätkä nämä tunnu tajuavan sitä. He vain voivottelevat kaiken aikaa taloudellista tilannettamme, joka on oikeasti varsin hyvä. Heidän itsensäkin takia siis toivoisi etteivät tuhlaisi rahojaan turhuuksiin kun velkoja on yllin kyllin maksettavaksi. Jotenkin he eivät vain tunnu tajuavan tilannettaan. Anopin kanssa en edes halua koskaan käydä nykyään ostoksilla kun saa tapella joka ikisessä kaupassa siitä, että haluan maksaa itse aikuisena ihmisenä ostokseni.

Suurimmat erimielisyydet on kuitenkin todennäköisesti odotettavissa vasta vauvan syntymän jälkeen. Ajatusmaailmamme ovat lähes päinvastaiset. Valitusta tulee todennäköisesti kuulumaan suunnitelmista kestovaippailla, kantoliinailla, nukkua perhepedissä, täysimettää mahdollisimman pitkään ja eritoten siitä etten lämpene ajatukselle viedä pieni lapsi viikoksi hoitoon kuten miehen sisko teki tyttärensä ollessa parin kuukauden ikäinen. Anoppihan tuolloin puhui kuin tyttärentytär olisi hänen oma lapsensa.

 

[milla]

Kun alkaa seurustelemaan uuden miehen kanssa ja tapaa tämän vanhemmat, on peli pistettävä selväksi jo siinä vaiheessa. Häiden ja varsinkin lasten tulon jälkeen asiat yleinsä vain pahenevat.
Miehelläni on kovinkin piilo dominoiva äiti.Mieheni väittää, että ei edes ole huomannut, että hänen äitinsä koittaa kontrolloida meidän elämää. No painotan sanaa, YRITTÄÄ sillä olen alusta asti sanonut anopilleni tiukasti mielipiteen takasin jos hän on yrittänyt kommentoida tekemisiäni. Miehenikin otti pientä iritiottoa ja suuttui äidilleen kun tämä puuttui siihen voiko minä lähteä opiskelemaan kun meillä ei riitä rahat.
Mutta esimerkkinä kun sanoin, että meillä sijoitetaan kehto olohuoneeseen. Anoppini kauhisteli, että pitäähän lapsen samassa huoneessa meidän kanssa nukkua. Totesin jämäkästi anopilleni syyt, miksi meidän vauvan sänky tulee olohuoneeseen, sen jälkeen en enää keskustellut asiasta hänen kanssaan. Olen huomannut, että miehelleni anoppi yrittää välillä dominointi juttujansa kun minä en ole paikalla (kuten oli ehdotellut lapselle nimeä) mutta kun minä olen paikalla, niin anoppi ei juurikaan uskalla. Olen tehnyt hänelle alusta asti selväksi, että määrään oman elämäni ja hänen on ihan turha siihe ronkkia. Meillä menee siis ihan hyvin anopin kanssa.
Siskoni on varoittava esimerkki. Hän kesti määräilevää anoppia aikas pitkään, kunnes lisääntyvät ongelmat johtivat avioeroon. Siskoni ei osannut sano EI anopilleen ja se riisti hänen ja hänen miehensä suhdetta siihen pisteeseen, että ero oli väistämätön. Tuollaista tilannetta ei kannata itselleen hankkia vaan aloittaa heti kuin mahdollista ""kouluttamaan"" anoppia

 

[Kiertoon vaan]

Laitat anoppisi ostamat kamat kiertoon. Myyt kirppiksellä, ilmoitat lehdessä. ota vaan parhaat päältä (jotta on joskus näyttää anopille, että pieni on hänenkin ostamissaan vaatteissa) ja loput pistät jonnekin muualle. Näin ollen, et pahoita anopin mieltä, eikä sinulle jää ylimääräistä kamaa roikkumaan kotiin. Yksi erittäin tärkeä juttu on se, että selvität miehellesi, että nyt homma on niin ja näin! Yksinhuoltajan pojat on varmasti eniten äitiään näkevä ihmisryhmä. Näin olllen et varmasti halua pahoittaa anoppisi mieltä täysin. Puhuminen miehelle tulisi olla tarpeeksi. Tee miehellesi selväksi, että lapsi on sinun eikä anoppisi. Olen itse erittäin ihanan anopin miniä ja olen saanut kantaa lastani miten haluan, enkä usko, että kasvatusmetodeihini tullaan puuttumaan kovin rankalla kädellä, jos ollenkaan. Olen kyllä itse seurustellut yksinhuoltajan pojan kanssa ja tiedän tasan mitä se on. T: Voimia toivottava

 

[jemina]

Kuulostaa kyllä ikävältä tilanteelta, mutta sun on kyllä itse otettava ohjat käsiin, ja kerrottava anopillesi, miten haluat toimia kodin sisustuksessa jne. Ei sitä tarvitse huutamalla ilmoittaa, vaan voi rauhallisesti kertoa, että arvostaa sitä, että anoppi huolehtii, mutta haluaa kuitenkin itse tehdä omia valintoja ja hankintoja. Ja sitten kun se tuputtaa tavaraa, pitää vain sanoa, että kiitti mut ei kiitti. Ja sanoa ihan suoraan, että et tarvitse niin paljon mökkivaatteita, nytkin on jo liikaa. Voit vaikka näyttää kaikkia sen ostamia vaatteita ja konkreettisesti osoittaa kuinka paljon huonoa tavaraa on. Voit sanoa, että haluat itse ostaa loput tarvitsemasi tavarat.

Niistä miehen vanhoista vaatteista voi muuten sanoa, ettei niitä raaski käyttää, kun ne on lähinnä muistoesineitä. Pois ei niitä kannata myydä tms., vaan palauttaa anopille ja pyytää sitä säilyttämään niitä muistoina poikansa vauva-ajasta. Toisen mieliksi ei kannata alkaa elämään, sillä siitä tulee itselle paha mieli, eikä se ole kenenkään kannalta hyvä juttu. Kannattaa reilusti kertoa omista ajatuksista, vaikka aluksi se saattaakin tuntua vaikealta. Pitää vaan pitää kiinni omasta linjasta, niin asiat alkavat kyllä sujua. Älä murehdi, vaan toimi! Hyvä siitä tulee. Voimia sulle!

 

[K]

Itse sanoin omalle anopille heti kättelyssä että kukkakuosia ei meille tule ikinä eikä mitään röyhelöitäkään mihinkään ja jos hän jotain sellaista ostaa niin sanoin että kellariin vien saman tien.

 

[le]

Hei miniät!
ketjussa ihmissuhteet/naisen elämää/poika vietiin on asiaa vähän anopin kantilta

 

[A]

Valitettavan paljon on meitä anopeista kärsiviä... Jotenkin lohduttavaa kyllä että oma anoppini ei sittenkään taida olla ihan pahimmasta päästä vaikka niin kuvittelinkin. Ollaan oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä ja vasta nyt kun ostimme oman asunnon niin anoppi on alkanut vähän rajoittaa elämäämme sekaantumista.

Pelottaa vaan miten käy sitten kun vauvamme syntyy... Olen jo saanut kuulla miljoona kivikautista lastenhoito- ja kasvatusneuvoa, voin vaan kuvitella mikä on tilanne sitten kun se lapsi on oikeasti siinä. Mieheni on sisarusparvensa nuorin ja ainoa poika joten anoppi ei pojastaan kovin helpolla hellitä. Yleensä kun anoppi alkaa kertomaan miten lasta sitten pitää hoitaa niin lähinnä suljen korvani tyystin enkä kommentoi hänen juttujaan mitenkään. Eipä tuo sitten kauaa jaksakaan lätistä, huomaa varmaan ettei minua kiinnosta.

Aikaisemmin anoppini muisti kysellä joka hemmetin kuukausi tilipäivän jälkeen että onko laskut nyt varmasti maksettu ja jäikö yhtään rahaa... *huoh* Kerran kun appiukko oli ollut meillä remonttia tekemässä silläaikaa kun olimme töissä, anoppi oli änkenyt itsensä mukaan ja ilmeisesti penkonut kaappejamme koskapa oli nähnyt laskujamme ja tiliotteitamme... Tuli kauhea saarna kun oli tilimme hieman miinuksella että konkurssiin menette kun ei rahaa ole yhtään ja kamalan isoja laskuja hirveä nippu, kyllä nyt täytyy laittaa asunto myyntiin! Ehkäpä on ihan oma asiamme miten paljon meillä on rahaa ja paljonko on laskuja niin kauan kun ei siltä eukolta tarvitse pyytää ja maksuhäiriömerkintöjä ei tule:/ Muutenkin v-tuttaa kun anoppi kylässä käydessään välillä elää täällä kuin kotonaan. Lisäksi hän on järkyttävän bakteerikammoinen, kaikki pitää varmaan desinfioida hänen mielestään sitten kun vauva tulee taloon.

Varmasti hänelle ei kelpaa myöskään se nimi jonka lapsellemme laitamme, olemme joitakin nimiehdotuksia hänelle kertoneet ja kaikki on olleet hänen mielestään aivan kamalia... En ymmärrä miksi hänen pitää jatkuvasti touhottaa meidän asioitamme, ei minunkaan äitini sekaannu elämäämme vaan uskoo siihen että aikuiset ihmiset kyllä osaavat hoitaa asiansa.

Välillä melkein toivon että kupsahtaisi koko eukko pois mahdollisimman pian niin olisi elämämme paljon helpompaa.

 

[jessus sentään]

Mitä se akka teidän laatikoissanne oikein teki?? Eihän toisten laskuja ja tiliotteita saa mennä lukemaan. Mä olisin kyllä siitä pillastunut ja sanonut ihan suorat sanat tuollaselle eukolle. Ja kyllä oman miehenkin pitäisi tuossa vaiheessa jo saada suunsa auki. Mä vaan sydämestäni toivon, että sitten kun itse olen anopin iässä ettei musta vaan tule tuollasta tyrankia kun mitä nämä jotkut anopit on...huh...

Mun mielestäni näillä anopeilla ei ole mitään tekosyytä tuollaseen käyttäytymiseen. Ei kukaan nyt kai niin torvelo ole, ettei pystyisi omia asioitaan hoitamaan ja jos on niin jotenkin sitä on vastuulliseksi vanhemmaksi opittava ja itse ne läksyt on tehtävä. Jos on koko ajan joku anoppi hössöttämässä vieressä niin koska sitä itsenäiseksi sitten oikein oppii..voisivat hieman mennä itseensä!

 

[A]

No juu, anoppi väitti että oli laskut tipahtaneet hänen ohikulkiessaan sellasesta kalenterin ""taskusta"".... just joo, siellä ei todellakaan ollut mitään laskuja yms... No, sai hän siitä kyllä kuullakin, itse en tosin hänelle mitään sanonut mutta mies kylläkin. Huhhuh...

 

[A : lle]

Pappi vasta kastaessaan paljastaa nimen anopille, kukaan ei kerro sitä hänelle ennemmin!

 

[Tuuli]

Yritä aloittaa irrottautumista pienillä askelilla. Valitse anopin ostamista pahimmat rievut, vie ne kierrätykseen ja osta mieleisiä tilalle. Ja kerro anopillesi seuraavan kerran kun tapaatte, että olet ostellut vauvanvaatteita ja nyt on kaikki tarvittavat kasassa.

Hanki uudet verhot ja pistä miehesi palauttamaan anopin laittamat. Käske hänen kiittää kauniisti lainasta ja kertoa, että ehditte nyt vihdoin hankkia omat verhot.

Kieltäydy ottamasta vastaan pieniä juttuja, kuten vaikka maitoa. Aina voi tosiaan sanoa, niin kuin täällä on aikaisemmin kirjoitettu, että olet juuri käynyt kaupassa. Tai käy vaikka kaupassa varmuuden vuoksi juuri ennen kuin menette vierailulle, niin on helppo kieltäytyä.

Anoppi voi muuten ihan oikeasti ajatella, että ette esim. ole kovin kiinnostuneita kodinsisustuksesta tai vauvanvaatteista, kun annatte hänen valita ja ostella.

Vauva voi antaa hyvän tekosyyn anopista irtautumiseen. Jos anoppi soittaa tai olisi tulossa käymään, niin vauvathan aina huutaa tai on syömässä tai vaipat pitäisi vaihtaa, niin että ette millään ehdi seurustella anopin kanssa.

Ja tärkeintä olisi, että keskustelisit miehesi kanssa rauhallisesti, itkemättä ja syyttämättä tilanteesta.

 

[silja]

kiitos tosi paljon kaikille rohkaisevista vinkeistä ja kommenteista! juttelin asiasta mieheni kanssa ja hän onneksi ymmärsi tilanteen ja lupasi sanoa äidilleen asiasta ja eiköhän se tästä kun pääsee tästä raskausajan ""hormonimyrskystä"" niin ala taas elämä hymyillä

 

[-]

Meillä tosiaan mies pisti äitinsä kuriin jo seurustelumme alkuvaiheessa. Appi sitten huolehtii lopusta. Anopista ei ole ollut minulle yhtään mitään vaivaa koko raskauden aikana. Appi hiukan kyseli, josko meitä kiinnostaisi ostaa hänen kauttaan vanhoja tarvikkeita, kun niitä heidän työpaikallaan joskus myydään. Totesin kiitollisena, että toki. Luotan appeni makuun täydellisesti, koska hänellä on taito ajatella asioita toisten kannalta. No, minulla on loistoluokan appi ja olen hänestä kiitollinen. Anoppini on ihan ok ja tulemme hyvin toimeen.