Abortin tehneet?

["vieras"]

Seuraako se mukana aina vai pääseekö siitä joskus yli? Millaisessa tilanteessa teit sen ja oletko katunut asiaa, onko lapsen syntymä joskus jälkikäteen auttanut ylitsepääsemiseen, uskoitko etukäteen, että ylipääseminen olisi niin vaikeaa?

Tai mitä muuta tulee asiaan liittyen mieleen.

Eikä tähän ketjuun tarvitse tulla ärjymään mitään asiatonta. Vastaus tuohon kysymykseen riittää.

 

["eräs äiti"]

Mulla on yks kaveri, joka teki abortin 15 vuotta sitten ollessaan 19 vuotias. Edelleen katuu ratkaisuaan, laskeskelee aina kuinka vanha lapsi olisi tänä päivänä. Olen monta kertaa sanonut hänelle, että anna itsellesi anteeksi, mutta hän sanoo ettei voi. Sanoo katuvansa sitä hautaan saakka.

 

[abortinvastustaja]

Itse olin niitä, jotka haukkuivat abortoijat alimpaan helvettiin.
Jouduinpa sitten itsekin raskaudenkeskeytykseen, mutta en sosiaalisista syistä vaan ihan muista, eikä se herkkua ollut kun se lapsi oli toivottu.

En osaa vastata kysymykseesi, kaveri ainakin on joutunut maksamaan tekemänsä abortit kaksinkertaisena takaisin.

 

["alkup"]

Itse olin niitä, jotka haukkuivat abortoijat alimpaan helvettiin.
Jouduinpa sitten itsekin raskaudenkeskeytykseen, mutta en sosiaalisista syistä vaan ihan muista, eikä se herkkua ollut kun se lapsi oli toivottu.

En osaa vastata kysymykseesi, kaveri ainakin on joutunut maksamaan tekemänsä abortit kaksinkertaisena takaisin.

Mistä syystä jouduit itse tekemään? Terveydellisistä syistä kaiketi siis? Miten kaverisi on joutunut maksamaan ne takaisin?

 

[Harmaja]

Aina seuraa mukana. Suren vieläkin 17 vuoden jälkeen. Tilanne oli mahdoton, silti olen katunut aina. Lasten syntymä ei auttanut mitenkään, päinvastoin, äitinä sitä kokee asian vielä rankemmaksi.

 

["alkup"]

Aina seuraa mukana. Suren vieläkin 17 vuoden jälkeen. Tilanne oli mahdoton, silti olen katunut aina. Lasten syntymä ei auttanut mitenkään, päinvastoin, äitinä sitä kokee asian vielä rankemmaksi.

Millä tavoin asia on läsnä sinulla? Miten usein asiaa mietit ja itketkö edelleen sitä?

 

[pahvi]

Murhasta ei kuulu päästä yli, kyllä normaali ihminen tuntee syyllisyyttä siitä.

 

[katuu]

tein abortin n. 15 vuotta sitten ulkomailla 6 vkolla. Käytin tuohon aikaan huumeita (ja e-pillereitä) enkä kokenut mitenkään olevani valmis äidiksi. Ensimmäiset kymmenen vuotta meni suht ok mutta saatuani kaksi lasta olen katunut, en tule katumaan varmasti mitään elämässäni yhtä paljon ja jos saisin tuon tilanteen takaisin päättäisin kaikesta huolimatta toisin. Ehkä, siis nyt näin ajattelen. Mutta tilanne oli tuolloin mikä oli.

 

["eräs äiti"]

Itse olen henk.koht. ollut aina henkeen ja vereen abortin vastustaja. Mutta.. sitten jouduin tilanteeseen, jossa tulin ensinnäkin vahingossa raskaaksi. No, ei siinä mitään, sen takia en aborttia olisi tehnyt. Olin eronnut 15vuoden avioliitosta, ja mulla oli jo neljä lasta. Oltiin oltu uuden miehen kanssa yhdessä vasta puoli vuotta, kun tämä vahinko tapahtui. Onneksi mies sanoi haluavansa lapsen, ja alkuvitutuksen jälkeen, ajattelin, että no olkoon. Sitten sainkin np-ultrassa riskiluvut ja tuomion, että meille syntyy mahdollisesti vammainen lapsi.

Siinä kävin todellisen Jaakobin painin. Tajusin, että ei, minä en halua enkä jaksa synnyttää ja kasvattaa vammaista lasta. Itkin itseni melkein hengiltä. Menin lapsivesipunktioon ja päätin, että minä, ikuinen abortinvastustaja, tulen tekemään abortin, jos lapsi on vammainen. Mutta luojan kiitos, näin ei ollut. Meitä siunattiin terveellä, ihanalla tyttärellä, joka on mulle aivan yhtä rakas kuin muutkin lapseni. Toki se vammainen lapsikin ois ollu rakas, mutta mä en vaan kertakaikkiaan oisi jaksanu ottaa sellaista taakkaa kannettavakseni. Julmasti sanottu, mutta tämä on totuus..Enää en ajattele asioita mustavalkoisesti.

 

[...]

en kadu mutta suren lopunelämääni.

Lapseni syntyisi näihin aikoihin ja kyllä se mielessä on päivittäin.

 

[Harmaja]

[QUOTE="alkup";22116458]Millä tavoin asia on läsnä sinulla? Miten usein asiaa mietit ja itketkö edelleen sitä?[/QUOTE]

Seuraan sen ikäisiä lapsia, minkä ikäinen omani olisi nyt. Mietin, millaista elämä olisi, jos olisin valinnut toisin. En itke asiaa kovin usein, ehkä pari kertaa vuodessa, mutta suru asuu minussa syvällä, vaikka olenkin onnellinen ja iloinen ihminen. Mietin usein ja ajattelen, että vein lapseltani elämän, ajattelen, että hän on jossain (en usko Jumalaan) ja pyydän anteeksi häneltä

Tämän kirjoittaminen oli vaikeaa.

 

["piitu"]

Tein 19-vuotiaana, en ole katunut. En todellakaan ollut silloin valmis,olin tyhmä ja naiivi, elämän piti opettaa ennenkuin olin valmis vanhemmaksi.

 

["anna"]

Siitä on varmaan kohta vuosi. Abortista siis. Se oli niin vaikeaa aikaa elämässä, että ymmärrän hyvin miten tärkeää oli vetää peli poikki. Kyllä minä suren sitä, ettei minusta ollut äidiksi. Mutta toisaalta, oma mielenterveys ja sen elämänliekin ylläpito, äitinä olo näille olemassaoleville lapsille ja menneiden raskauksien vaikeudet, talous ja kesken olleet opiskelut olivat niin painavina vaakakupissa, että päätös oli kaikeasta raskaudestaan huolimatta se oikea.

 

[vastakysymys]

kysyisin aloittajalta miksi kysyt?

 

[dechs]

Murhasta ei kuulu päästä yli, kyllä normaali ihminen tuntee syyllisyyttä siitä.

Todella älykästä tulla abortin tehneiden viestiketjuun haukkumaan heitä murhaajiksi. Tapu tapu.

 

["anna"]

Murhasta ei kuulu päästä yli, kyllä normaali ihminen tuntee syyllisyyttä siitä.

Niin, murhaa, murhaa, murhaa, murhaa. Mitään muuta ette näekään. Pelkkää murhaa, murhaa, murhaa. Ehkä minun olisi pitänyt oikeasti vain onnistua tappamaan itseni, niin sinäkin olisit nyt tyytyväisenä myhäilemässä, kun on yksi mielenvikainen abortoija vähemmän maailmassa.

 

[vanha pahvi kaunistaa]

Todella älykästä tulla abortin tehneiden viestiketjuun haukkumaan heitä murhaajiksi. Tapu tapu.

Tiestikö pahvi että joka kerta kun nainen menstruoi mahdollinen ihmisalku kuolee, voiko sinua siis syyttää eutanasiasta koska et ole joka ovulaatiolla hankkiutunut raskaaksi? Ja 70% naisista on ollut elämänsä aikana raskaana mutta ei ole koskaan huomannut sitä koska hedelmöittynyt munasolu on poistunut ensimmäisen kuukautisen mukana. Tiesithän tuon?

 

[höhlä]

Tiestikö pahvi että joka kerta kun nainen menstruoi mahdollinen ihmisalku kuolee, voiko sinua siis syyttää eutanasiasta koska et ole joka ovulaatiolla hankkiutunut raskaaksi? Ja 70% naisista on ollut elämänsä aikana raskaana mutta ei ole koskaan huomannut sitä koska hedelmöittynyt munasolu on poistunut ensimmäisen kuukautisen mukana. Tiesithän tuon?

Sitten kun kuutaustisveri yksinään muodostaa lapsen, mua saa viedä pillit vinkuen..

 

[pahvi]

[QUOTE="anna";22116608]Niin, murhaa, murhaa, murhaa, murhaa. Mitään muuta ette näekään. Pelkkää murhaa, murhaa, murhaa. Ehkä minun olisi pitänyt oikeasti vain onnistua tappamaan itseni, niin sinäkin olisit nyt tyytyväisenä myhäilemässä, kun on yksi mielenvikainen abortoija vähemmän maailmassa.[/QUOTE]

Murha se on itsemurhakin.

 

["Minna"]

Murhasta ei kuulu päästä yli, kyllä normaali ihminen tuntee syyllisyyttä siitä.

Peesi.

 

["anna"]

Murha se on itsemurhakin.

Niin... Niinhän se on. Syyllistäminen ei kuitenkaan ole synti. Sen sijaan se on vain palvelus. Haukkuminen murhaajaksi, siinäkään ei ole mitään pahaa. Sehän on vain asiallinen huomautus ja tosiasia. Katua pitää, vaikka moni asia kaduttaisi elämässä jo ennestään. Hakataan se syyllisyys otsikkoon ja pistetään lastiksi lisää teidän halveksunta. Senhän olemme ansainneet. Väliä syillä kunhan pääsee hohkaaman tulta ja tulikiveä murhaajien ylle. Muiden elämistä viis, vain sen pienen alkion elämän on tärkeää.

 

[pahvi]

[QUOTE="anna";22116692]Niin... Niinhän se on. Syyllistäminen ei kuitenkaan ole synti. Sen sijaan se on vain palvelus. Haukkuminen murhaajaksi, siinäkään ei ole mitään pahaa. Sehän on vain asiallinen huomautus ja tosiasia. Katua pitää, vaikka moni asia kaduttaisi elämässä jo ennestään. Hakataan se syyllisyys otsikkoon ja pistetään lastiksi lisää teidän halveksunta. Senhän olemme ansainneet. Väliä syillä kunhan pääsee hohkaaman tulta ja tulikiveä murhaajien ylle. Muiden elämistä viis, vain sen pienen alkion elämän on tärkeää.[/QUOTE]

Jokaisen synnin voi kuitenkin saada anteeksi eikä sitä syyllisyyttä ole pakko itse kantaa. Se vaan on oma valinta ottaako sen anteeksiantamuksen vastaan. Siltikään mikään ei poista sitä tekoa minkä on tehnyt.

Kyllä jokaisen aborttia suunnittelevan täytyy tietää se, että jokainen tunneälyltään normaali ihminen tuntee syyllisyyttä oman lapsensa tappamisesta.

Ja kyllä aivan jokaisen ihmisen elämä on tasan yhtä tärkeä.

 

["anna"]

Jokaisen synnin voi kuitenkin saada anteeksi eikä sitä syyllisyyttä ole pakko itse kantaa. Se vaan on oma valinta ottaako sen anteeksiantamuksen vastaan. Siltikään mikään ei poista sitä tekoa minkä on tehnyt.

Kyllä jokaisen aborttia suunnittelevan täytyy tietää se, että jokainen tunneälyltään normaali ihminen tuntee syyllisyyttä oman lapsensa tappamisesta.

Ja kyllä aivan jokaisen ihmisen elämä on tasan yhtä tärkeä.

Jokainen tunneälyltään normaali ihminen ymmärtää miten sinun tekosi voidaan lukea monella tapaa vääräksi ja moraalisesti arveluttavaksi. Jokainen tunneälyltään normaali ihminen osaisi ymmärtää miksi empatia on tärkeämpi kuin syntien tuijottelu. Jokainen tunneälyltään normaali ihminen ymmärtää, miksi ihmiselämät ovat tärkeitä ja miksi ne elossa olevat ovat tärkeämpiä. Mutta kaikille ei kauhalla suoda. Heitä lienee lyöty muutaman kerran liian lujaa raamatulla otsaan.

 

[dechs]

Tiestikö pahvi että joka kerta kun nainen menstruoi mahdollinen ihmisalku kuolee, voiko sinua siis syyttää eutanasiasta koska et ole joka ovulaatiolla hankkiutunut raskaaksi? Ja 70% naisista on ollut elämänsä aikana raskaana mutta ei ole koskaan huomannut sitä koska hedelmöittynyt munasolu on poistunut ensimmäisen kuukautisen mukana. Tiesithän tuon?

Mitä helvettiä Luehan nyt ajatuksella läpi mihin vastasit.

 

["annie"]

tein abortin ollessani 15v, sosiaalisista syistä. En kadu tekoani enkä hirveesti ajattele asiaa, vain joskus harvoin. Pääsin asiasta hyvin yli enkä kokenut sitä ahdistavaksi... Nyt olen siis joidenkin mielestä hirviö